Joni Uolamo otteli piirinmestariksi

Joni Uolamo voitti myös keihäänheiton tuloksella 38,18. Kuva: Kari Uolamo.
Joni Uolamo voitti myös keihäänheiton tuloksella 38,18. Kuva: Kari Uolamo.

Tampereen Ratinassa käytiin syyskesän auringonpaisteessa Hämeen Seudun Yleisurheilun 9–13-vuotiaiden piirinmestaruusottelut.  Otteluihin osallistui kaikkiaan 216 urheilijaa.  Toijalan Vauhdista kilpailuissa oli 12 ottelijan tehoryhmä. Kaikki joukkueen jäsenet kerryttivät seuransa pistepussia, ja yli 9 tunnin urheilunpäivän päätteeksi vauhtilaiset oivat keränneet ennätykselliset 125 sisulisäpistettä.  Aikaisempi ennätys oli viime vuodelta 117 pistettä.

Kaikki joukkueen jäsenet venyivät hyviin tuloksiin ja tekivät omia kesän kärkituloksia.  Hyvänä esimerkkinä oli Joni Uolamo, joka voitti P13 sarjan 5-ottelun mestaruuden 2203 pisteellä. Joni teki ennätyksensä 60 metrillä, keihäässä, 800 metrillä ja kiekossa, jossa hän paransi virallista ennätystään yli 15 metriä heittäen tulokseksi 39,21.

Aivan mitalien tuntumaan eli neljänsiksi ottelivat T11-sarjan Sirkku Näsi ja T09 sarjan Katinka Salmipuro.  Sirkku oli 4-ottelu korkeudessa paras hypäten ennätyksensä 131.  Ennen viimeistä lajia 800 metrin juoksua hän oli jäljessä kolmannesta sijasta 21 pistettä.  Erinomaisen juoksun jälkeen pronssimitali jäi kuitenkin 14 pisteen päähän tuloksella 1198 pistettä.

Katinka oli ennen viimeistä eli neljättä lajia viidentenä, mutta nosti itsensä 800 metrin juoksun jälkeen neljänneksi vain 26 pisteen päähän pronssimitalista.  Katinkan pistemäärä oli 686 pistettä.

Kymmenen parhaan joukkoon ottelivat vauhtilaisista Laura Anttonen, Aino Anttonen, Aliisa Keskinen ja Martti Näsi. Lauran T12 5-ottelun tulos oli 1356 pistettä ja hänen pikkusiskonsa Ainon tulos 585 pistettä T09-sarjassa.  Aliisa puolestaan otteli T10-sarjan 4-ottelussa 852 pistettä ja poikien mainetta piti yllä Martti P09-sarjassa otellen 4-ottelussa 716 pistettä.

Kokonaistulokset löytyvät osoitteesta http://toijalanvauhti.yhdistysavain.fi/yleisurheilu/tulokset/

 

Kari Uolamo