”Treenissä pitää venyä huomattavasti mukavuusalueen ulkopuolelle”

Saara Saunamäki tähtää huipulle bikinifitneksessä

Bikinifitneksen SM-kisoihin elo-syyskuun vaihteessa Lahdessa osallistuva SaaraSaunamäki on asettanut itselleen tavoitteeksi lajin Suomen mestaruuden. 23-vuotias akaalainen on viimeiset puolitoista vuotta treenannut SM-kilpailua varten.

– Oma tavoitteeni on voittaa Suomen mestaruus. Kaiken pitäisi olla kunnossa sitä varten.

Ennen bikinifitnekseen siirtymistä Saunamäki ehti harrastaa 14 vuotta yleisurheilua.

– Aloitin yleisurheilun kuusivuotiaana, kun isä vei minut ensimmäistä kertaa Toijalan Vauhdin harjoituksiin. Yleisurheilu-ura jatkui parikymppiseksi.

Saunamäki saavutti menestystä nuorten SM- ja PM-tasolla sekä juoksulajeissa että kävelyssä. Vuonna 2008 hän voitti Pohjoismaiden mestaruudet alle 20-vuotiaiden 5000 metrin ratakävelyssä sekä 3000 metrin ratakävelyssä alle 22-vuotiaissa. Fitness-lajin pariin hän päätyi osallistuttuaan vuonna 2011 fitness-mallikisaan, jossa etsittiin urheilullisia naisia urheilun edustustehtäviin.

– Se kuulosti omalta jutulta. Silloin ruokavalio ja treenit pistettiin uuteen uskoon.

Bikinifitneksessä tavoitteena on lihaksikas, mutta naisellinen vartalo.

– Kropan pitää olla sopusuhtainen ja naisellinen. Lihasta pitää olla tasaisesti, mutta lihaserottuvuus ei saa olla samaa tasoa kuin kehonrakennuksessa. Lihasten säikeet eivät saisi näkyä. Silti pitää olla tiukka paketti ja rasvaprosentin alhainen, alle kymmenen prosenttia, Saara Saunamäki määrittelee.

Kilpailussa arvioidaan tehtyä työtä

Jari Mentulan valmentaman Saunamäen mukaan tavoitteen saavuttaminen vaatii ensinnäkin pitkäjänteistä fyysistä harjoittelua.

– Tehty työ näytetään kilpailuissa. Kilpailut eivät ole urheilusuoritus, eikä siellä testata fyysisiä ominaisuuksia, mutta jokainen päivä ennen niitä ovat kovaa urheilua ja päivästä toiseen tekemistä.

Laji vaatii myös päättäväistä luonnetta ja tiukkaa itsekuria.

– Kehitystä ei muuten synny eikä kehoa pysty muokkaamaan. Treenissä pitää venyä huomattavasti mukavuusalueen ulkopuolelle. Vaikka käsiin sattuisi, siitä huolimatta pitää jatkaa, ja on annettava aina kaikkensa. Sama koskee ruokavaliota. Ei voi ajatella, että syönkin jotain muuta kuin mitä ohjelmaan on merkitty.

Hän muistuttaa, että luonnetta vaatii myös olla yleisön arvioitavana.

– Luonteessa pitää olla sosiaalisuutta ja halua olla esillä ja muiden arvioitavana mitä pienimmissä vaatteissa.

Saara Saunamäen mukaan lavalla on tärkeää kuitenkin muistaa, että kilpailuissa arvioidaan työtä eikä osallistujia ihmisinä.

– Kyse on vain ulkonäöstä ja sen eteen tehdystä työstä. Silloin menee metsään, jos alkaa miettiä, että minua arvioitaisiin ihmisenä. Ne asiat pitää osata erottaa, eikä kuvitella olevansa huono ihminen, jos ei pärjää.

Saunamäellä vahvuutena on myös lajiin soveltuva ruumiinrakenne, kapea vyötärö, sekä hyvä aineenvaihdunta.

Tiukka ja tarkka ruokavalio valmistaa kisaan

Kilpailukauden ulkopuolella pääpaino on kuntosaliharjoittelussa.

– Silloin harjoitellaan isommilla kuormilla ja syödään enemmän kuin kulutetaan, jotta elimistö saa lihaskasvuun ja tekemiseen tarpeeksi energiaa. Lihasryhmät käydään läpi useamman kerran viikossa ja kovalla intensiteetillä. Sen lisäksi tehdään lenkkejä, jolla pidetään aerobista kapasiteettia yllä.

Kisojen lähestyessä siirrytään dieettiin. Tarkoin suunniteltu ja pelkistetty ruokavalio on vähäkalorinen, proteiinipitoinen ja vähähiilihydraattinen. Sen aikana ulkonäkö ja lihaksisto hiotaan lavakuntoon.

– Itselläni dieetti kestää 4–5 kuukautta. Pitkällä dieetillä pystytään säästämään lihasta, kuten taas lyhyempi aika vaatisi radikaalimpia ruokavaliomuutoksia, mistä saattaa kärsiä myös lihaksisto. Lisäksi tähän vaiheeseen kuuluu lenkkeily. Käyn kuutena aamuna viikossa reippaalla, tasavauhtisella lenkillä. Sen lisäksi harjoittelen noin viisi kertaa viikossa kuntosalilla eri lihasryhmät läpi. Harjoittelen joka päivä myös esiintymistä peilisalissa.

Dieetin aikana Saara Saunamäen päivä alkaa aamulenkillä ilman aamupalaa. Sen jälkeen hän syö aamiaisen, johon kuuluu pieni kaurapuuroannos, soijalesitiinirakeita ja rasvatonta raejuustoa. Välipalana on pähkinöitä ja maitoproteiinijuoma. Lounas ja päivällinen muodostuvat kasviksista, raejuustosta, kanasta, kalasta tai hyvin vähärasvaisesta jauhelihasta sekä parsakaalista.

– Treenipäivinä syön pienen annoksen tummaa pastaa tai tummaa riisiä, mutta lepopäivinä sekin korvautuu parsakaalilla.

Iltapalalla nautitaan maitorahkaa ja pähkinöitä. Saunamäen mukaan ”löysemmän” alkudieetin aikana näläntunne ei vaivaa, mutta tiukemman loppurutistuksen aikana se kuuluu asiaan.

– Se on normaalia tässä kohtaa, kun treenataan kaksi kertaa päivässä ja energiansaanti on rajoitettu. Mutta raastavasta nälästä ei voi puhua.

Liikunnasta myös ammatti

Harjoittelun ja kilpailuun valmistautumisen ohella Saara Saunamäen kesään on kuulunut kesätyö erityisliikunnanohjaajana Akaan kaupungilla. Syksyllä jatkuvat liikunnanohjaajan opintoja Vierumäellä. Valmistumisensa jälkeen hän aikoo suorittaa vielä maisteriopinnot Jyväskylän yliopistossa. Ammatillisena haaveena Saunamäkeä kiinnostavat erityisesti valmennus ja urheilijoiden testaus.

Urheilua hän pitää elämäntapana, johon eväät on saatu kotona. Koko perhe urheilee, ja isä Sauli ja 97-vuotias isoisä Ilmari Saunamäki ovat menestyneet veteraaniurheilussa.

Saara Saunamäki sanoo jatkavansa myös omaa urheilu-uraansa vielä vuosia. Saunamäen mukaan syksy näyttää, onko lajina edelleen bikinifitness vai siirtyykö hän seuraavaan sarjaan bodyfitneksen puolelle.

 

 

Saara Saunamäki on treenannut SM-kisoja varten puolitoista vuotta. Kuva:

Saara Saunamäki on treenannut SM-kisoja varten puolitoista vuotta. Kuvat: Tomi Rehell.

68saarasaunamäki4

Kuva: Tomi Rehell.

68saarasaunamäki3

Kuva: Tomi Rehell.

63saarasaunamäki2

Kuva: Tomi Rehell.

63saarasaunamäki1

Kuva: Tomi Rehell.

57saarasaunamäki9 57saarasaunamäki7 57Saarasaunamäki6 57saarasaunamäki3
   Saara Saunamäki aloitti urheilu-uransa yleisurheilijana. Fitness-lajeista hän kiinnostui pari vuotta sitten.


Saara Saunamäki aloitti urheilu-uransa yleisurheilijana. Fitness-lajeista hän kiinnostui pari vuotta sitten. Kuva: Tarja Antola

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?