Viialalaisten Lahja ja Jussi Pihlajamäen kodissa vanhuudenpäiviä viettää koiramaailman tervaskanto, 19-vuotias sekarotuinen poikakoira Ciko, jossa on sekä chihuahuaa että kääpiöpinseriä. Jos koiran ikää verrattaisiin ihmisvuosiin, huitelisi se reippaasti yli sadan vuoden.
– Eläinlääkärikin on ihmetellyt, että vieläkö Ciko on hengissä, Lahja Pihlajamäki kertoo.
Keltaisen Pörssin sivuilta löytynyt koira muutti Pihlajamäen perheeseen Tampereelta reilun vuoden ikäisenä.
– Poika oli silloin sitä mieltä, että äidille pitää saada joku muu eläin, kun se juttelee akvaariokaloille, Lahja Pihlajamäki nauraa.
Ensikohtaaminen Cikon kanssa ei sujunut kovin lupaavasti. Kun Pihlajamäki yritti koskea koiraan, se puri hänen käteensä verta vuotavan haavan. Siitä huolimatta hän halusi ottaa sen mukaansa. Hänestä koiraa kohdeltiin huonosti, kun se joutui olemaan ulkona, vaikka oli kylmä ja satoi räntää.
– Koira oli vihainen kaikille. Sitä oli potkittu ja siltä oli kylkiluu poikki. Myös selkärangassa oli ollut pieni murtuma. Jos ohutkarvaista koiraa pidetään ulkona kylmässä, ei se ole mitään koiranhoitamista. Siitä saakka Ciko on tärissyt ja vapissut, jos on vähänkin viileää, Lahja Pihlajamäki kertoo.
Kun uusi emäntä ryhtyi tekemään tuttavuutta koiran kanssa, veti hän ensin käteensä pitkät hanskat, ja vasta sitten otti vastustelevan koiran syliinsä.
– Puhuin ja pälätin sille ja sain sen luottamuksen. Siitä tuli rauhallinen koira, joka ei ole sen jälkeen purrut ketään.
Ciko on koko elämänsä ollut erityisen kiintynyt emäntäänsä. Jos tämä ei ole näkyvissä, alkaa Ciko ulvoa, ja se nukkuu emäntänsä jalkojen välissä täkin alla.
Epilepsialääkettä kahdesti päivässä
Kun koira oli ollut Pihlajamäillä pari kuukautta, todettiin sillä epilepsia. Siitä lähtien se on saanut epilepsialääkettä kahdesti päivässä.
– Silloin eläinlääkäri arveli, että epilepsian takia koira ei ole pitkäikäinen, Lahja Pihlajamäki muistelee.
Pihlajamäen mukaan Cikon pitkään ikään ei liity mitään erityistä salaisuutta, mutta hän sanoo koiran saaneen ainakin yltäkyllin huolenpitoa. Cikon lisäksi sitä saavat myös 10-vuotiaat sekarotuiset Jeppe ja Lilli, joissa on kääpiösnautseria ja perhoskoiraa. Koirakolmikolle Pihlajamäet ovat äiti ja isä.
– Meillä koirille puhutaan ja leperrellään kuin pienille lapsille. Kun koirilla oli sängyt yläkerrassa, kannoimme ne sinne ja peittelimme sänkyyn.
Ruuan suhteen Ciko ei ole koskaan ollut nirso. Koiranruokien lisäksi sille ovat maistuneet myös isäntäväen murkinat. Sen herkkua ovat nakki ja makkara.
Köpöttelevä koiravanhus
Vanhuuden merkit ovat Cikolla kuin ihmisillä. Se lepäilee paljon, sen kuono on harmaantunut, hampaat kahta lukuun ottamatta ovat lähteneet, hengitys tuoksahtaa, muisti on huonontunut ja näkö ja kuulo ovat heikentyneet. Se kuulee kuitenkin toisten koirien haukkumisen ja huomaa, kun vieras tulee taloon.
– Kun se haukkuu, haukkuu se kovaa. Ääni ei vanhemmitenkaan vaimene. Kun sille puhuu, katsoo se silmiin ja ymmärtää, vaikka se ei kuulekaan. Seuraako se sitten suun liikkeitä, Pihlajamäki miettii.
Iän myötä liikkuminen on muuttunut rauhalliseksi köpöttelyksi.
– Se köpöttelee kuin vanha vaari. Kun käymme ulkona lenkillä, se määrää milloin käännytään takaisin kotiin.
Lahja Pihlajamäki on varautunut siihen, että kaikki eivät ymmärrä koiravanhuksen pitämistä vaan olisivat valmiit sen lopettamaan.
– Mutta se on minun lapseni, eikä kukaan lapsiaan vie piikille. Ciko kuitenkin syö, juo, nukkuu, pissaa ja kakkaa normaalisti ja käy lenkillä – hissukseen, mutta kuitenkin, eikä sillä ole minkäänlaisia kipuja. Miksi se silloin pitäisi lopettaa?
Hän toivoo, että koiran elämä päättyisi rauhallisesti.
– En muuta toivo kuin että se nukahtaisi viimeiseen uneen minun jalkojeni välissä.
