Riitiälän tytöillä 12 lajin olympialaiset

Viialan Riitiälässä urakoitiin viime tiistaina erilaisia urheilulajeja olympiahengessä. Kaverukset MeaMoilanen ja KiraForsblom olivat kutsuneet lähitienoon tyttöjä kisaamaan 12 lajissa, jotka olivat rankkariheitto, puttaus, sulkapallo, tarkkuuspotku, petankki, kalastus, tulitikulla heitetty ladykeihäs, tikka, mölkky, keppirata, salkopallo ja keihäs pesumopin varrella. Kuuden tytön kisapaikkana toimi Mean kotipiha lukuun ottamatta kalastusta, joka suoritettiin Jumusen rannassa. Olympiapäivä alkoi kello 11.30 ja jatkui aina iltaseitsemään.

Kalastuspaikalla Sanni Karra oli tyytyväinen päivään, vaikka yhtään kalaa ei siihen mennessä ollut koukkuun jäänytkään.

– Tykkään kilpailuhenkisistä peleistä, ja täällä on kivoja lajeja. Meillä on aikaisemmin ollut pieniä olympialaisia, mutta nyt mukana on enemmän porukkaa kuin yleensä. Se tekee tästä vielä kivempaa ja jännittävämpää. Palkintokin on kiva asia, mutta ei haittaa, vaikka ei sitä saisikaan, 10-vuotias Sanni tuumi.

Kun noin puolet lajeista oli takana, Sanni oli tyytyväinen suoritukseensa erityisesti petankissa ja sulkapallossa.

– Kaikista vahvin taitaa olla kuitenkin toi mölkky.

Sannin kesään on muuten kuulunut muun muassa käynti Korkeasaaressa sekä paljon pyöräilyä. Koulun alkua hän odottaa mielenkiinnolla. Tuleva neljäsluokkalainen siirtyy parakkikouluun pallokentälle.

– Koulun alku tuntuu jännittävällä, kun meille on tehty uusi koulukin. On aika hauskaa, että neloset ovat sen koulun vanhimpia, kun viitoset ja kuutoset menevät yläasteelle.

Sisaruksille Aada, 9, ja Unna Järvenpäälle, 7, kalastus on tuttua puuhaa mökiltä. Jumusen rannalla tytöillä oli muovipussissa pian jo viisi kalaa. Suurin kala oli niin suuri, että säikäytti kalastajat, mutta vonkale pääsi irti, ennen kuin se saatiin rannalle.

9-vuotiaan Noora Nurmen vahvinta lajia lentopalloa ei olympialaisissa pelattu, mutta päivä oli silti hauska. Kilpailija iloitsi myös kaloistaan, joista suurin on sorva.

– Kalastaminen on kivaa, vaikka en osaakaan ottaa kaloja pois koukusta eikä laittaa matoa.

Kalojen irrotuksessa ja matojen pujottamisessa apuna oli Mean isä Petteri Moilanen, joka hoiti olympialaisten käytännön järjestelyjä. Hän kertoo saaneensa ideoita lajeihin myös kotipuolestaan Hollolan Tiilikankaalta, jossa asuinalueet mittelevät keskenään erilaisissa lajeissa palkintona olevasta hiidenkivestä.

 

 

Kalakisan saalis.
Kalakisan saalis. Kuva: Petteri Moilanen.
Noora Nurmi oli tyytyväinen kalansaaliiseensa.
Noora Nurmi oli tyytyväinen kalansaaliiseensa.
Mea Moilanen esittelee kalaansa Aada Järvenpäälle.
Mea Moilanen esittelee kalaansa Aada Järvenpäälle.

57olympialaiset3

Olympialaisiin osallistuivat Unna ja Aada Järvenpää (vas.), Sanni Karra ja Mea Moilanen (takana), Kira Forsblom ja Noora Nurmi.
Olympialaisiin osallistuivat Unna ja Aada Järvenpää (vas.), Sanni Karra ja Mea Moilanen (takana), Kira Forsblom ja Noora Nurmi.
Mea Moilanen esittelee kalaansa Unna Järvenpäälle.
Mea Moilanen esittelee kalaansa Unna Järvenpäälle.