Penkki paikan etsijöille

Ympäristötaidenäyttely Näkymään ensi kertaa osallistuva Kirsi Viitala on mukana teoksella Paikka. Kokemäkeläinen taiteilija on toteuttanut näyttelyn teemaa Maa ja paikka puisella penkkiarkulla, jota kiertävät runot elämänkaaren alusta loppuun. Tekstit alkavat pienestä pojasta penkkiarkun päädystä ja jatkuvat myötäpäivää kiertäen aina vanhuuteen asti. Ne on kirjoittanut Kirsi Viitalan ystävä Sari Väisänen.

– Kun mietin aihetta maa ja paikka, totesin, että monelle ihmiselle on kovin tärkeää, missä minun paikkani on. Aika monet etsivät omaa paikkaansa, ja se tie voi olla aika pitkä, Kirsi Viitala kertoi Näkymän avajaisissa.

Viitalan mukaan jokaisella on oma paikkansa maailmassa. Taiteilija kehottaa katsojaa istahtamaan penkkiarkun päälle ja miettimään omaa paikkaansa ja sitä, miten omassa elämässään on tullut tähän hetkeen.

 

”Pienenä poikana

asuin maapaikassa.

Paikka oli rauhallinen

maa tuhdisti

savea ja hiekkaa.”

 

Akaan Seutu esittelee kesän lehdissään ympäristötaidenäyttely Näkymän töitä. Näyttelyn teemana on Maa ja paikka. Näkymä on esillä Nahkialanjärven ympäristössä ja Kulttuuritalo Laaksolassa Toijalassa 31.8. asti. Ympäristötaidenäyttelyn järjestää TaideAkaa ry.

 

Paikka.

Paikka.

Ensimmäistä kertaa Näkymään osallistuvaa Kirsi Viitalaa kiinnosti näyttelyssä sen aihe Maa ja paikka.

Ensimmäistä kertaa Näkymään osallistuvaa Kirsi Viitalaa kiinnosti näyttelyssä sen aihe Maa ja paikka.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?