Tipurilla polskittiin uusien laiturien suojissa

Eevi, Sara ja Siiri näyttävät myyräuinnin mallia uimaopettaja Heidi Weckmanille.
Eevi, Sara ja Siiri näyttävät myyräuinnin mallia uimaopettaja Heidi Weckmanille.

Akaan kaupungin järjestämiin uimakouluihin oli tänäkin kesänä runsain määrin tulijoita. Erikoisliikunnanohjaaja Saara Saunamäki Akaan kaupungilta kertoo puhelimen alkaneen piristä sillä sekunnilla, kun ilmoittautuminen rantauimakouluihin alkoi. Satamassa ja Luttusissa polskittiin jo heinäkuun alkuviikkoina, mutta Tipurilla uimaan opetellaan vielä kuluvan viikon ajan.  Uimaopettajat Taru Vepäsläinen ja Heidi Weckman toivovat, ettei uimaan oppiminen jäisi uimakoulujen kahden viikon varaan, vaikka lupaavatkin osallistujille uimatakuun.

– Toijalan ja Viialan vesipeuhuryhmiä lukuun ottamatta lähdemme siitä, että pinnalla pysyttäisiin vähintään se kymmenen metriä. Joidenkin kohdalla tavoite voi olla kuitenkin enemmän rohkaistumista veteen. Jatko on sitten kiinni lasten vanhemmista, jottei juuri opitut taidot unohtuisi.

Apuopettajat Reetta Välimäki ja Emma Heinäsmäki myöntävät, että kylmä vesi ja kylmä sää vaikuttavat siihen, että kaikista oppilaista uimakoulussa oleminen ei ole niin kovin hauskaa.

– Yritämme tietysti liikkua vedessä niin paljon kuin mahdollista, ja täällä on onneksi tämä ihana lämmin puusauna, opettajat toteavat Tipurilla, jossa sekä opettajat että oppilaat pääsevät Kylmäkosken VPK:n saunan löylyihin.

Taru Vepäsäläinen antaa kiitosta Tipurin olosuhteille, jossa ei ole huolta sinilevästä.

– Tänä kesänä levää oli vain Toijalassa, jossa jouduimme muutamana päivänä jäämään rannalle sinilevän vuoksi.

Tipurilla riesana on vain rannan kivikkoisuus, minkä vuoksi opettajakin jää perjantain koleassa sadesäässä alkukesästä valmistuneelle laiturille ohjaamaan.

– Potkaisin kantapääni ilmeisesti kiveen, ja se on aika lailla tulehtunut, uimaope harmittelee.

Myyrää ja delfiiniä

Alkukesästä Tipurille valmistuneet uimalaiturit ovat hyödyksi myös uimakoululaisille. Uimaopettaja taru Vepsäläinen seuraa silmä tarkkana laiturilta, miten liukuminen sujuu.
Alkukesästä Tipurille valmistuneet uimalaiturit ovat hyödyksi myös uimakoululaisille. Uimaopettaja taru Vepsäläinen seuraa silmä tarkkana laiturilta, miten liukuminen sujuu.

Perjantai-iltapäivän uimakoulun alkeisryhmä marssii rohkeasti veteen, vaikka taivaalta satelee vettä ja lämpömittari näyttää +13 astetta. Vesi on sentään muutaman asteen lämpimämpää, vaikka mittaria ei rannassa olekaan. Uimapötkylöiden alta veteen meneminen käy kuin varkain, ja viimeistään Aku Aku Ankka, veitikka vankka -loruttelu saa kaikki kastautumaan veteen kaulaan myöten. Sisuahan se vaatii uskoa, että veden alla on lämpimämpää. Yhden jos toisen huulet sinertävät ja leuat lyövät pian loukkua. Delfiinihypyt, liu’ut etuperin ja selin suoritetaan kuitenkin mallikkaasti ja taidoiltaan varmimmat pääsevät harjoittelemaan myyräuintia. Myyrät kauhovat kiihkeästi vettä, mutta veteen puhaltaminen ja hengittäminen samanaikaisesti on jo vaikeampaa.

– Myyräuinti on ensimmäinen vaihe ennen krooliuintia, uimaopettajat selvittävät.

Miina Valkonen ja Eevi Niemi menivät rohkeasti veteen.
Miina Valkonen ja Eevi Niemi menivät rohkeasti veteen koleasta säästä huolimatta.

Kolmen vartin uimaopetuksesta uinnin osuudeksi jää noin puolisen tuntia, mikä tuntuu koleassa säässä olevan enemmän kuin riittävästi.  6-vuotiaan Miina Valkosen isä muistelee samalla rannalla käydyn oman uimakoulunsa olleen kesän kohokohtia.

– Oli hienoa lähteä rantaan linja-auton kyydissä. Eväät oli pakattu mukaan ja parituntiseen uimakoulupäivään kuului myös erilaisia leikkejä ja pelejä rannalla. Siihen verrattuna tämä on aika lyhyt sessio.

Akaan uimakoulut maksoivat tänä kesänä osallistujilleen 12 euroa, mikä sisälsi opetuksen, materiaalit, saunat ja kuljetuksen.

55uimakoulu4