Perinteinen pihasoitto Nypyssä oli menestys

Venekerho Hopea-Ankkurin tiloissa Nypyssä Viialan Varrasniemessä kuultiin 11. heinäkuuta Viialan Pyryn torvisoittokunnan soitantaa. Tapahtuman tarkoituksena oli tutustuttaa ihmisiä Nyppyyn sekä tietenkin viihdyttää paitsi soitannalla myös esimerkiksi arpojen ja makkaran sekä virvokkeiden myymisellä.

Paikalle idyllisiin maisemiin tulikin ihan mukavasti porukkaa kauniina kesäiltana. Torvisoittokunta on esiintynyt Nypyssä jo useampana vuonna, tosin välissä oli muutaman vuoden tauko, kunnes perinne taas elvytettiin.

Nyppy on ollut Viialan Hopea-Ankkurilla vuokralla kaupungilta, silloiselta Viialan kunnalta vuodesta 1990 lähtien. Siellä järjestetään yhdistyksen kokouksia sekä muun muassa saunailtoja. Viime kesän jälkeen saunan pesutilat on remontoitu talkoilla. Vanhassa 1900-luvun alussa rakennetussa talossa sekä piharakennuksessa ja tietenkin piha-alueella laitureineen riittää silti jatkuvasti kunnostettavaa.

Tarjolla on vierasvenepaikkoja vakituisten laituripaikkojen lisäksi.

Jammailua torvimusiikin tahtiin

Veneilyn konkari, Hopea-Ankkurin nykyinen sihteeri Heikki Haapakoski veneilee kerran viikossa tai kahdessa perheensä kanssa retkiveneellään. Myös yön yli -reissuja tehdään, sillä hyvin varustellussa veneessä on makuutilat, pieni keittiö ja jopa sauna. Haapakoski on harrastanut veneilyä kymmenisen vuotta.

– Tämä on koko perheen harrastus ja tavallaan meille kesämökin korvike, Haapakoski hymyilee.

Tapio Virola nautti musiikista hymyssä suin ja jammailikin välillä istualtaan torvisoittokuntaa kuunnellessaan. Toijalassa asuva mies tunnustautuu intohimoiseksi musiikin harrastajaksi.

– Musiikki on minulle äärimmäisen tärkeää. En halua kehuskella, mutta minulla on tuhansia levyjä kokoelmassani, Virola kertoo.

Ohi kulkeva Hopea-Ankkurien aktiivi Mervi Rytkönen huikkaa, että Virola on aina mukana kaikissa pihasoitoissa.

Naposteltavaa Nypystä

Kerttu ja Lasse Lahdensivu kehuvat Nyppyä upeaksi paikaksi. He eivät omista venettä ja naurahtavat vähän pilke silmäkulmassa pelkäävänsä vettä. Torvimusiikin kuunteleminen kuitenkin kuuluu heidän mielestään kesään.

Tamperelaisella Sanna LuomaahoNymanilla perheineen on kesäkoti Varrasniemessä. Hän sanoo hurahtaneensa alueen miljööseen ja historiaan.

– Mietin hetken, että järjestetäänkö täällä häät, kun näin sydämenmuotoiset opasteet pihasoittoon, hän nauraa. – Sitten muistin pihasoittoperinteen Nypyssä, ja halusin tulla kuuntelemaan musiikkia.

Poika Sampo lisää, että piti myös saada jotain hyvää naposteltavaa, jota Nypyssä oli myynnissä.

Luoma-aho-Nymanilla on vene Varrasniemessä, mutta kesämökkireissut tehdään silti autolla. Pihasta pihaan Tampereelta Viialaan pääsee puolessa tunnissa.

Seuraava Viialan Pyryn torvisoitto järjestetään torstaina 25. heinäkuuta kello 18 Sallinkulman sillalla, joka ei johda minnekään. Tilaisuuden oheisohjelmineen järjestää Aroseudun kylätie.

 

Pyryn torvisoittokunta soittaa tilauksesta erilaisissa tilaisuuksissa.
Pyryn torvisoittokunta soittaa tilauksesta erilaisissa tilaisuuksissa.
Tapio Virola on paitsi intohimoinen musiikki-ihminen myös kova pyöräilemään ja tuli Nyppyyn Toijalasta polkupyörällä.
Tapio Virola on paitsi intohimoinen musiikki-ihminen myös kova pyöräilemään ja tuli Nyppyyn Toijalasta polkupyörällä.
Sanna Luoma-aho Nyman sekä pojat Sampo (keskellä) ja Touko nauttivat Nypyn tunnelmasta.
Sanna Luoma-aho Nyman sekä pojat Sampo (keskellä) ja Touko nauttivat Nypyn tunnelmasta.
Heikki Haapakosken Elli-koira rakastaa veneilyä ja uimista.
Heikki Haapakosken Elli-koira rakastaa veneilyä ja uimista.
Lasse ja Kerttu Lahdensivu tulivat Nyppyyn nimenomaan torvisoiton takia
Lasse ja Kerttu Lahdensivu tulivat Nyppyyn nimenomaan torvisoiton takia