Baletin lapset ja nuoret kokeilivat siipiään punahilkan seikkailussa

– Hui, tuolla on susi, kajahti lapsen ääni Monitoimihallin katsomosta, kun Reetta Toivettula tanssi eläytyen Punahilkka-sadun sudeksi.

Sitä ennen näyttämöllä tanssi Punahilkkana Nea Toivettula, joka otti haltuunsa Punahilkan hahmon sen kaikessa viattomuudessa ja kauneudessa. Kyseessä oli Akaan Balettikoulu Petite Ballerinan kevätnäytös, jossa lähes kaikki koulun oppilaat esiintyivät. Pitkän talven jälkeen treenaussalista siirryttiin estradille. Koulun lukuvuosi ei kyllä pääty tähän, sillä tunnit jatkuvat showjazzin osalta.

Kevätnäytöksen aihe päätettiin jo helmikuussa, ja siihen saivat koulun oppilaatkin vaikuttaa. Tarkoituksena oli löytää aihe, joka innostaisi mahdollisimman monia.

  Punahilkka, Nea Toivettula.
Punahilkka, Nea Toivettula. Kuva: Anton Murola.
Pikkusudet.
Pikkusudet. Kuva: Anton Murola.
Lintu Sininen. Kuvassa vasemmalta Reetta Toivettula, Satu Uimi, Marianna Kallio ja Tanja Mattila.
Lintu Sininen. Kuvassa vasemmalta Reetta Toivettula, Satu Uimi, Marianna Kallio ja Tanja Mattila. Kuva Anton Murola.

Punahilkka-sadun kohtaukset olivat Mia Tiihosen ohjaamia ja suunnittelemia. Tiihosen modernin baletin ja nykytanssin edistyneiden ryhmien tytöt tanssivat yhtäjaksoisesti sadun loppuhuipennuksen saakka. Tyttöjen tanssi oli niin taitavaa ja pukujen vaihto nopeaa, että siitä huomasi heillä olevan takanaan monien vuosien esiintymisiä ja loputtoman monia tanssitreenejä, joihin kuuluu lukematon määrä sekä tanssitekniikkaa että ilmaisuharjoituksia.

Myös koulun nuorimmat, 3–5-vuotiaat esiintyjät tanssivat reippaasti herttaisina oravina, tuikkivina auringonsäteinä ja valloittavina pupuina. Eipä mennyt ”pupu pöksyihin”, vaikka varmasti vähän jännitti. Toisaalta katsomossa oli lähes neljäsataa kannustavaa katsojaa, äitejä, isiä, isovanhempia ja muita tuttuja, joiden edessä oli turvallista tanssia.

Satu jatkui ja jännitys tiivistyi, kun susi kaappasi isoäidin. Metsästäjänä tanssinut Marianna Kallio pyydysti suden, jonka pakomatka päättyi.

Tarina loppui iloiseen yhteistanssiin, jossa susikin oli mukana enkelin siivet selässään.

Koulun opettajat Elisa Mantere, Alina Siren, Mia Tiihonen, Katri Nummela ja Mirjam Airio-Murola suunnittelivat koreografiat 22 tanssiin. Esiintymisasuja ompeli Satu Välimäki.

Mirjam Airio-Murola