Huiput hakivat herkkyyttä kesän koitoksiin

Yli sata tossuparia juoksi Toijala Hölkässä

Hautalan urheiluperhe Lahden Ahkerasta osallistui Toijala Hölkkään toista kertaa, kuvassa vasemmalta Sari, Wilho, Walte, Wäinö ja Ville Hautala. Kuvat: Tuulikki Moisio.

Hautalan urheiluperhe Lahden Ahkerasta osallistui Toijala Hölkkään toista kertaa, kuvassa vasemmalta Sari, Wilho, Walte, Wäinö ja Ville Hautala. Kuvat: Tuulikki Moisio.

Naisten kympin voittaja Anna-Mari Knuuti Forssan Salamasta.

Naisten kympin voittaja Anna-Mari Knuuti Forssan Salamasta.

Nahkialan koulun hiekkakentältä kuului mukava rapina, kun 110 juoksijaa säntäsi matkaan yhteislähtönä viime lauantain Toijala Hölkässä.

Osallistujamäärä yllätti iloisesti Toijalan Vauhdin kisajärjestäjät – viime vuonna juoksijoita oli 80, nyt 30 enemmän. Kisapäivän säässä ja olosuhteissakaan ei ollut valittamista, kun ottaa huomioon, että vain pari viikkoa aiemmin osalla kympin kilpareittiä oli vielä täystalvi. Kisaa edeltävien päivien vesisateet sulattivat kuitenkin lumen ja puhdistivat kadut pahimmasta pölystä, ja noin kymmenen asteen päivälämpötilat viimeistelivät keväiset olosuhteet kisalle.

Miesten kympille osallistui yhteensä mukavat 41 ja viidelle kilometrille 12 juoksijaa. Naisten kympillä ja viitosella oli 13 osallistujaa kummassakin. Myös nuorten sarjoissa oli viime vuotta enemmän kilpailijoita, mutta etenkin tyttöjen sarjoissa olisi saanut olla enemmänkin.

Näin keväällä kilpailijat hakevat katujuoksuista ja maastoista erilaisia ominaisuuksia – omasta päälajista riippuen: yksi hakee kestävyyttä ja toinen herkkyyttä. Esimerkiksi miesten kympin voittaja tuli suunnistuksen parista: Ketunpesien lenkin selvitti nopeimmin Vesa Taanila suunnistusseura Nouskista (Ikaalisten Nouseva-Voima). SM- ja EM-tasolla menestynyt suunnistaja kiersi kympin ajassa 34.57,00 ja tuli maaliin 48 sekunnin etumatkan turvin TeivoStayersin Aki Niemeen.

Naisten kympin voittaja Forssan Salaman AnnaMari Knuuti kuuluu puolestaan Suomen kärkikastiin naisten pitkillä ratamatkoilla. Vuoden 2009 Kalevan kisoissa hän sijoittui SM-hopealle 10 kilometrillä, ja tulevan kesän tavoitteet ovat samoin Kalevan Kisoissa.

– Viime kesä kului minulta äitiyslomalla, mutta nyt on kesää kohti mentäessä tarkoitus ottaa tällaisia kovia vetoja katujuoksuissa. Viime viikonloppuna osallistuin Viialan Ympärijuoksuun ja ensi viikonloppuna on vuorossa Pyynikki-juoksu. Toijala Hölkän reitti oli oikein kiva, mutta aikaani en ole ihan tyytyväinen. Odotin minuuttia parempaa aikaa. Hiukan oli pistämistä kyljessä, ja tuuli tuntui tulevan koko ajan edestäpäin, ajassa 39,16 kympin juossut Anna-Mari naureskeli maalissa.

Urheiluperhe Lahdesta kahmi kärkisijoja

Toijala Hölkkään osallistui myös todellinen urheiluperhe. Lahden Ahkeraa edustavan Hautalan perheenpojat Wilho, 14, Walte, 12, ja Wäinö, 10, osallistuivat omissa sarjoissaan kolmelle kilometrille ja äiti Sari viidelle kilometrille. Isä Ville Hautala toimi perheensä huoltotehtävissä. Myös perheen 16-vuotiaan Janna-tyttären piti osallistua Toijala Hölkkään, mutta kipeytynyt jalka esti kilpailemisen. Perhe osallistui Toijala Hölkkään nyt toista kertaa.

Urheilu kulkee tässä perheessä geeneissä, sillä Ville Hautala tunnetaan 90-luvun moninkertaisena kestävyysjuoksumatkojen, erityisesti 3000 metrin esteiden Suomen mestarina, ja hänellä on useita edustuksia myös EM- ja MM-kilpailuissa. Myös olympiaedustus kuuluu meriitteihin.

Hautalan poikien päälaji ei kuitenkaan ole isän tavoin kestävyysjuoksu, vaan salibandy.

– Talvella pojat eivät harrasta juoksua lainkaan, mutta keväisin ja kesäisin he lähtevät mielellään kiertämään katujuoksuja ja yleisurheilukisoja; siinä saa peruskuntoa ja monipuolisuutta, ja vaihtelu virkistää, Ville Hautala kertoo.

Isää ei kilpakentillä enää nähdä, mutta lenkillä poikien seurana kyllä. Kuntoa jälkikasvulla riittää, sillä Toijala Hölkässä Walte ja Wäinö voittivat omat sarjansa, ja Wilho oli hyvänä kakkosena omassa sarjassaan. Äidin sijoitus naisten viiden kilometrillä oli hyvä sekin, neljäs.

Toijala Hölkän kokonaistulokset löytyvät Toijalan Vauhdin kotisivuilta.

 

Tuulikki Moisio

TULOKSET

M 5 km: 1) Topi Lahtinen 17.38,00, 2) Tatu Kasurinen 18.17,00, 3) Jani Hiltunen 18.23,00, 4) Eetu Kannisto 18.45,00, 5) Tommi Suopuro 19.02,00, 6) Jouni Jurmu 20.06,00, 7) Onni Rintala 21.01,00, 8) Joakim Pyttynen 21.29,00, 9) Mikko Yli-Jaukkari 24.09,00, 10) Jari Mäkinen 28.35,00, 11) Veli Sulkava 31.46,00, 12) Pauli Arbelius 41.37,00, 12) Usko Lind 41.37,00.

M 10 km: 1) Vesa Taanila 34.57,00, 2) Aki Niemi 35.45,00, 3) Jaakko Laakso 36.06,00, 4) Tomi Forsblom 36.28,00, 5) Juho-Veikko Hytönen 36.46,00, 6) Vesa-Matti Seppälä 36.49,00, 7) Teuvo Mattila 38.38,00, 8) Jani Körhämö 39.44,00, 9) Jari Pulkkinen 40.40,00, 10) Ari Niemi 41.12,00, 11) Seppo Jokinen 41.35,00, 12) Leo Kallio 41.57,00, 13) Eero Hämäläinen 42.07,00, 14) Jouni Kela 42.09,00, 15) Tapani Raatikainen 42.21,00, 16) Joonas Kuisma 43.48,00, 17) Jussi Kolehmainen 44.11,00, 18) Jukka Aittokallio 44.38,00, 19) Antti Ollila 45.20,00, 20) Julius Pänttönen 45.34,00, 21) Teemu Valkolehto 45.39,00, 22) Ismo Alirekola 45.44,00, 23) Risto Kalliainen 45.45,00, 23) Marko Mahkonen 45.45,00, 25) Risto Rautio 45.57,00, 26) Anssi Niinimäki 46.00,00, 27) Jari Johansson 48.26,00, 28) Ari Viljanen 48.56,00, 29) Sauli Yli-Peltomaa 49.03,00, 30) Pertti Niemistö 49.57,00, 31) Miiro Sahinoja 50.08,00, 32) Roni Lavikko 50.34,00, 33) Tomi Nieminen 51.43,00, 34) Heimo Liukkonen 52.26,00, 35) Jari Linna 56.24,00, 36) Jani Kähärä 57.14,00, 37) Kari Kytönen 1.01.35,00, 38) Pekka Rosendahl 1.02.42,00, 39) Lari Kela 1.08.31,00, 40) Pekka Niittymäki 1.12.34,00, 41) Sakari Väisänen 1.15.57,00.

P10 3 km: 1) Wäinö Hautala 12.12,00, 2) Otto Härkönen 12.18,00, 3) Elias Mäkinen 12.40,00, 4) Teemu Ruonakoski 14.30,00.

P12 3 km: 1) Walte Hautala 10.48,00, 2) Julius Mäkinen 10.49,00, 3) Taavi Nyström 11.53,00, 4) Topias Listo 12.27,00, 5) Juho Veikkolainen 12.38,00, 6) Tommi Valkolehto 12.59,00, 7) Tapio Mikkola 13.25,00.

P14 3 km: 1) Manu Lahtinen 10.28,00, 2) Wilho Hautala 10.39,00, 3) Atte Ahlstedt 11.08,00, 4) Jaakko Hyrkäs 11.10,00, 5) Lari Laine 11.11,00, 5) Aleksi Kivelä 11.11,00, 7) Roope Nyström 12.58,00, 8) Jami Virtanen 14.24,00.

N 5 km: 1) Ida Rintala 18.51,00, 2) Ellinoora Myötyri 19.23,00, 3) Anna Huostila 19.50,00, 4) Sari Hautala 20.14,00, 5) Maria Ahala 20.24,00, 6) Satu Lehtonen 22.00,00, 7) Tiia Tallila 22.30,00, 8) Aino Honkamäki 23.14,00, 9) Wilma Salo 24.58,00, 10) Mervi Mäenpää 25.42,00, 11) Maija Marttila 26.14,00, 12) Liisa Arbelius 29.02,00, 13) Kati Jouttunpää 33.30,00, 13) Heidi Heikkinen 33.30,00.

N 10 km: 1) Anna-Mari Knuuti 39.16,00, 2) Marjo Niittynen 39.55,00, 3) Suvi Eskola 46.31,00, 4) Sari Rahikkala 47.33,00, 5) Tiina Pyttynen 48.03,00, 6) Anniina Mahkonen 48.44,00, 7) Nina Hyvönen 50.19,00, 8) Katariina Mahkonen 54.47,00, 9) Sarita Nieminen 59.31,00, 10) Merja Leikkainen 1.01.17,00, 11) Sanna-Mari Viljanen 1.01.53,00, 12) Laura Tulppo 1.04.01,00, 13) Sanni Koppanen 1.05.53,00.

T10 3 km: 1) Krista Manninen 12.46,00, 2) Neea Lehtinen 13.26,00.

T12 3 km: 1) Sini Tirri 11.58,00, 2) Pinja Lehtinen 13.17,00, 2) Laura Anttonen 13.17,00, 4) Evita Mahkonen 15.56,00.

T14 3 km: 1) Ronja Sonninen 17.24,00, 2) Iida Harjunniemi 22.28,00, 2) Iita Riihelä 22.28,00.


Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?