Taiteilija Paula Oksman rikkoo rajoja töissään

 

Kissat ovat yksi Oksalan suosikkiaiheista.

Kissat ovat yksi Oksmanin suosikkiaiheista.

Kulttuuritalo Laaksolassa Toijalassa on keskiviikosta sunnuntaihin esillä ypäjäläisen Paula Oksman maalauksia. Oksman on tehnyt taidetta työkseen yli 22 vuoden ajan. Myyntinäyttelyssä on enimmäkseen öljyväritöitä, mutta taiteilija tekee myös pastellitöitä sekä erikoisempana taiteenlajina kynttilän savun avulla tehtyjä kuvia.

– Poltan kynttilän avulla työhön savua, ja sitten kumittamalla teen työhön muodot, Oksman selittää tekniikkaa.

Hän korostaa sitä, että taiteilijan pitää aina uudistua ja kehitellä erilaisia tekniikoita. Moni taiteilija kangistuu kaavoihinsa.

– Taiteilijana ei ole koskaan valmis, aina on uutta opittavaa. Isäni oli taidemaalari, ja opin häneltä innostuksen taiteen tekemiseen jo pienenä. Olen itseoppinut taiteilija.

Alun perin harrastuksena käynnistynyt maalaaminen ei Paula Oksman juuri edes tunnu työltä. Hän kaavailee, että ei koskaan jää eläkkeelle vaan tulee aina maalaamaan. Maalaaminen on naiselle intohimo, joka palkitsee.

Töiden aiheet ja toteuttamistavat vaihtelevat Oksalalla kausittain. Tällä hetkellä hän suosii voimakkaita värejä pitkän maltillisemman kauden jälkeen. Taidenäyttelyssä on esillä muun muassa naisfiguureja, asetelmia ja kissamaalauksia. Osa töistä on toteutettu sanomalehden tai nuottipaperin päälle, jotka liimataan kankaalle. Niistä on lopullisissa töissä näkyvissä häivähdyksiä.

Elanto ei ammattilaisellekaan tule helpolla taiteen tekemisestä. Maalausten tekeminen vie aikaa ja vaatii rajojen rikkomista sekä uudistumista. Kahden aikuisen lapsen äiti harrastaa vapaa-ajallaan kilpapyöräilyä. Se on mukavaa vastapainoa taiteen tekemiselle ja vaatii treenausta ympäri vuoden, joten fyysinen kunto pysyy kohdillaan.

Oksmanilla on ollut näyttelyitä ympäri Suomea, viime aikoina eniten Pirkanmaalla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?