Isä Gaius on poissa

34Isä GaiusAkaassakin laajalti tunnettu isä Gaius, Kai Sahlberg, menehtyi 1.5.2013 myöhään illalla. Hän kuoli rakastamallaan Kreetan saarella ollessaan lomamatkalla.

Isä Gaius paimensi ensin Toijalan ja myöhemmin koko Akaan ortodokseja 15 vuoden ajan. Hän kävi toimittamassa meille liturgiat Akaan evankelisluterilaisen seurakunnan tiloissa ja osallistui aktiivisesti myös kaupunkimme ekumeeniseen toimintaan. Ekumeenisen rukousviikon tapahtuma kuului hänen jokavuotiseen toimintaansa, samoin Agape-aterioitten siunaaminen jumalanpalvelusten jälkeen pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina jo vuosien ajan. Isä Gaius osallistui myös Akaan Karjalaisten ekumeenisiin kahvitilaisuuksiin pyhäinpäivänä eli ortodokseille Karjalan valistajien päivänä. Ennen palmusunnuntaita hän kävi Toijalan kouluilla siunaamassa virpovitsat jo vuosien ajan.

Isä Gaius syntyi Kalajoella 1937. Elämäntyönsä hän teki opettajana ja viimeisimmät vuodet erityisopettajana Riihimäen seudulla. Ortodoksiseen kirkkoon hän liittyi 1980-luvun puolivälissä, ja hänet vihittiin diakoniksi 1991 ja papiksi 1995. Isä Gaiusta jäivät kaipaamaan hänen vaimonsa Maria ja perheen lisäksi ortodoksit ympäri Suomea.

Isä Gaiuksen opetuspuheet olivat syvällisiä ja ajatuksia herättäviä. Huolimatta siitä mikä oli päivän evankeliumi hän saattoi saarnassaan paneutua ajankohtaisiin asioihin. Maailmalla sattuneisiin katastrofeihin tai vallalla olevaan ahneuteen hän pureutui puheissaan. Lapset ja nuoret olivat erityisen lähellä hänen sydäntään. Jos liturgiaamme osallistui lapsia, hän oli aina erityisen iloinen, sillä hän halusi lapset kirkon piiriin ja lähelle Jumalaa.

Teimme 15 vuoden ajan läheisesti yhteistyötä isä Gaiuksen kanssa. Kiitollisena hänen väsymätöntä toimintaansa kohtaan akaalaisten ortodoksien hyväksi lausun monen muun ortodoksi tavoin: ”Saata oi Kristus sinun palvelijasi isä Gaiuksen sielu lepoon, pyhien joukkoon, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia, vaan on loppumaton elämä.”

Ikuinen muisto!

Raija Toivonen