Uutiset
Kissankehdon pariskunta haluaa teoksillaan tuoda ihmisille hyvää mieltä
Toijalan satamassa on ensimmäistä kesää rantavalvontaa – Vaaratilanteita on aiheuttanut esimerkiksi laiturin alle uiminen
Toijalan satamassa on rantavalvontaa joka päivä. Valvojia on työkierrossa yhteensä kuusi, ja heillä on uimavalvojan pätevyys.
Akaalaisyrittäjä Pasi Hurme avaa koirametsän Toijalaan – Alueen ympäri on rakennettu 400 metriä aitaa käsivoimin
Noin hehtaarin laajuinen koirametsä avautuu elokuussa.
Päivölän opisto perustettiin 130 vuotta sitten
Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakunta perusti opiston vuonna 1894.
Akaalaisesta ruokakaupasta ostetaan nyt aiempaa enemmän viinejä – Kauppias Hanna Salminen kertoo, miten uusi alkoholilaki näkyy kaupan arjessa
8-prosenttisia alkoholijuomia on voinut myydä ruokakaupoissa 10. kesäkuuta alkaen.
Asevarkaudesta epäilty murtautui vuonna 2018 Akaassa apteekkiin
Asevarkaudesta epäilty on tehnyt rikoksia myös Akaassa.
Asevarkaudesta epäilty murtautui vuonna 2018 Akaassa apteekkiin
Leikkimökin ikkunan rikkoneet tunnustivat tekonsa
Pappilan koulun leikkimökin ikkuna hajosi viime viikolla, kun tekijät olivat heittäneet siihen kiviä.
Laura ja Robert Polus ovat remontoineet Viialan Seurahuonetta vuoden ajan – ”Tarkoituksemme on herättää se takaisin henkiin ja samalla tuoda lisää elämää Viialaan”
Viialan remontoitu Seurahuone avautuu asiakkaille 27. heinäkuuta, kun avajaisia juhlitaan paikallisten esiintyjien voimin.