Sasky ei saanut kipeästi tarvitsemiaan lisäkoulutuspaikkoja

Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti sanoo, että Sasky koulutuskuntayhtymä odotti sille tärkeitä lisäopiskelijavuosia. Niitä ei herunut. Lahden mielestä valtiovalta ei lunasta lupauksiaan, joita se on antanut kasvaville ja kehittyville alueille. (Kuva: Rami Marjamäki)
Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti sanoo, että Sasky koulutuskuntayhtymä odotti sille tärkeitä lisäopiskelijavuosia. Niitä ei herunut. Lahden mielestä valtiovalta ei lunasta lupauksiaan, joita se on antanut kasvaville ja kehittyville alueille. (Kuva: Rami Marjamäki)

Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti on harmistunut valtiovallan ratkaisuun olla antamatta SASKY koulutuskuntayhtymälle sen kipeästi kaipaamia lisäkoulutuspaikkoja. Lahden mukaan ilkeä korvapuusti oli päinvastainen. Tavoitteellista opiskelijavuosimäärää pienennettiin. Surulliset uutiset pakottavat Lahden johtaman Saskyn linjaamaan, tekeekö koulutuskuntayhtymä jatkossa omilla rahoillaan yhteiskunnallista hyvää ottamalla opiskelijoita ylipaikoille. Onneksi valtiovalta toteutti edes indeksikorotukset yksikköhintaan täysimääräisesti.

Sasky koulutuskuntayhtymä olisi halunnut lisää 160 opiskelijavuotta. Lahden mukaan määrä on sama, jonka Sasky teki valtiolle ilmaiseksi viime vuonna.

Lahti on harmistunut monesta syystä. Hänen katseensa kohdistuvat nyt jokaiseen pirkanmaalaiseen kansanedustajaan, jotta he vaikuttaisivat rivakasti ja konkreettisesti ongelmaan.

– Uusi pääministeri Petteri Orpon hallitus lupasi, että niin toisen asteen, lukioiden kuin ammattikoulujen, kuin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoja lisätään alueilla, joilla on aidosti opiskelijoitakin. Näin ei tapahtunut, Lahti harmittelee.

Lahti teroittaa, ettei valtiovallan kylmä suihku koske ainoastaan kasvavilla ja kehittyvillä alueilla toimivaa Saskyä. Aikaisempaa suurempi aloituspaikkojen todellinen tarve on kuitenkin nimenomaan Pirkanmaalla, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa sekä Oulun seudulla.

Lahden mukaan Saskyn talous ja toiminta ovat vakaalla pohjalla. Hän on kollegiaalisesti huolissaan myös muissa maakunnissa toimivien toisen asteen koulutuksen järjestäjien puolesta, sillä joidenkin koulutuksen järjestäjien talouden rakenteet horjuvat eurojen vähenemisestä.

– Asian tärkein pihvi on siinä, etteivät yritykset saa korkeatasoisia osaajia riittävästi. Tämä uhkakuva on aito ja suorastaan vaarallinen kaikilla paikkakunnilla, joilla Sasky toimii. Tilanne on ristiriitainen. Toisaalla meillä yhteiskunnassa puhutaan äänekkäästi osaaja- ja työvoimapulasta.

Lahden mielestä valtiovalta ei ole myöskään perehtynyt esimerkiksi Saskyn faktoihin perustuviin tunnuslukuisin.

Saskyn järjestämisluvan mukainen vähimmäisopiskelijavuosien määrä on 3 324. Lopulliseksi tavoitteelliseksi opiskelijavuosimääräksi viime vuodelle oli vahvistettu 3 920 opiskelijavuotta, ja talousarvion tavoitteena oli 4 100 opiskelijavuotta. Vuonna 2022 järjestämislupaan vahvistettiin 3 980 opiskelijavuotta, ja talousarvion tavoitteena oli 3 996 opiskelijavuotta. Toteuma oli 4 213 opiskelijavuotta. Arvio perustui edellisen vuoden 2021 toteutumaan, joka oli 4 064 opiskelijavuotta.

Viime vuoden toteuma oli 4 011,14 painottamatonta opiskelijavuotta. Tulos jäi tavoitteesta 88,86 opiskelijavuotta. Sen sijaan muuta kautta rahoitettuja opiskelijavuosia kertyi 61,45.

– Kokonaisopiskelijavuosikertymä oli 4 072,59, eli koulutuskuntayhtymässämme toteutettiin koulutusta yli järjestämisluvan opiskelijamäärän. Ylitys oli peräti 152,59 painottamatonta opiskelijavuotta, Lahti lataa.

Saskyä ei vaivaa opintojen keskeyttäminen. Lahden mukaan työelämän ja oppilaitoksen oppimisympäristöissä tapahtuva oppiminen vaikuttaa usean opiskelijan opiskelumotivaatioon.

– Saskyn ammatillinen koulutus on pystynyt vastaamaan tuloksellisesti haasteeseen tehostetulla opiskelijoiden tukemisella ja ohjaamisella. Keskeyttäminen on saatu laskemaan 2,66 prosentilla verrattuna vuoteen 2022 (12,04 prosenttia), ja on pienempi kuin tulostavoite.

– Valmistuminen on nopeutunut, eli opiskelijamme siirtyvät ripeästi työelämän palvelukseen, Lahti korostaa.

Lahti arvostaa opiskelijoiden ja työelämän palautetta.

– Kansallisen Arvo-järjestelmän pohjalta saamme merkityksellistä tietoa siitä, miten koulutuksen järjestäminen opiskelijoiden näkemysten mukaan on tulosalueella onnistunut. Saskyn aloittavien opiskelijoiden kyselyn keskiarvo oli 4,4 ja opiskelunsa päättäneiden keskiarvo oli 4,2, kun korkein mahdollinen voisi olla 5, Lahti kertoo.

MATTI PULKKINEN

Tästä vertailusta näkee vertailun ammatillisen koulutuksen vuoden 2023 ja 2024 varsinaisista suoritepäätöksistä.
Tästä näkee vertailun ammatillisen koulutuksen vuoden 2023 ja 2024 varsinaisista suoritepäätöksistä.