Pirkanmaa

Sosialidemokraatit: Julkisomisteisista yhtiöistä potkua Pirhan vahvistumiseen

Pirkanmaan Sosialidemokraatit tähtää Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston suurimmaksi puolueeksi. Nyt SDP on 17 aluevaltuutetullaan toiseksi suurin ryhmä Kokoomuksen jälkeen. Piirin puheenjohtaja Roope Lehto nostaa puolueensa tärkeimmäksi tavoitteeksi ihmisten nopean hoitoon pääsyn varmistamisen. Lisäksi SDP kehittäisi Pirhan toimintaa Tekonivelsairaala Coxa Oy:n ja Sydänsairaalan kaltaisilla julkisomisteisilla yhtiöillä. Pirmedioiden juttusarja esittelee Pirhan nykyisessä valtuustossa olevien puolueiden aluevaaliohjelmia ja tavoitteita kaudelle 2025-2029.

Sosialidemokraatit: Julkisomisteisista yhtiöistä potkua Pirhan vahvistumiseen

Pirkanmaan Vasemmisto: ”Satsaukset palveluihin palauttavat ihmisten luottamuksen Pirhaan”

Pirkanmaan Vasemmisto tavoittelee 11 aluevaltuustopaikkaa. Piirin toiminnanjohtaja Aapo Niemi uskoo, että pirkanmaalaiset ovat tunnistaneet Vasemmiston 9-jäsenisen aluevaltuustoryhmän tuloksellisen työskentelyn. Niemen mielestä Pirkanmaan hyvinvointialueen alkutaipaleen moni ongelma on syntynyt liian pienistä resursseista ja puutteellisista tiedoista. Pirmedioiden juttusarja esittelee Pirhan nykyisessä valtuustossa olevien puolueiden aluevaaliohjelmaa ja tavoitteita kaudelle 2025 – 2029.

Pirkanmaan Vasemmisto: ”Satsaukset palveluihin palauttavat ihmisten luottamuksen Pirhaan”

Kokoomus tähtää uudelleen suurimmaksi: ”Jonossa ei parane, eikä lomake ole resepti”

Kokoomus tähtää uudelleen Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston suurimmaksi ryhmäksi. Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Jari Anderssonin tavoitteena on vähintään nykyisten 22 paikan säilyttäminen 79-paikkaisessa aluevaltuustossa. Kokoomus ja RKP ovat vaaliliitossa. Hänen mukaansa kokoomuslaiset haluavat Pirhan palveluiden vastaavan pirkanmaalaisten tarpeita.

Kokoomus tähtää uudelleen suurimmaksi: ”Jonossa ei parane, eikä lomake ole resepti”

Säästöpankki Sinetti kasvatti asuntolainakantaansa poikkeuksellisesti

Orivedellä pääkonttoriaan pitävä Säästöpankki Sinetti on viime vuoden tulostietojen valossa myönteinen kummajainen koko pankkisektorilla. Suomen Pankin ajantasaisten tietojen mukaan kotitalouksien asuntolainamäärä supistui vuoden 2024 aikana. Toimitusjohtaja Hannu Syvänen kuvaa pankkinsa asuntolainan kasvua poikkeuksellisen suureksi yleiseen markkinaan nähden.

Säästöpankki Sinetti kasvatti asuntolainakantaansa poikkeuksellisesti

Amerikasta lainattu malli pelittää sponsoroinnissa Pirkanmaallakin

Suomi on luvattu järjestöjen, seurojen, yhdistyksien sekä mitä erilaisempien yhteisöjen luvattu maa. Matti ja Maija Meikäläiselle eri tahojen toimintaan osallistuminen konkretisoi heidän kuulumisensa kansalaisyhteiskuntaan. Vapaaehtoisvoimin pyörivät tahot tarvitsevat kulujensa kattamiseen taloudellista tukea, sponsorointia. Pepper Ravintolat Oy:n toimitusjohtaja Mikko Hannula ja operatiivinen johtaja Timo Hannula löysivät rapakon takaa toimivan mallin yrityksensä sponsorointikäytännölle.

Amerikasta lainattu malli pelittää sponsoroinnissa Pirkanmaallakin

Hyvinvointialuejohtaja Juhani Sand: ”Kansalaisten luottamus terveydenhuoltojärjestelmään on palautettava”

Hyvinvointialuejohtaja Juhani Sand pitää erityisen tärkeänä, että Pirkanmaan hyvinvointialue tekee osaltaan kaiken mahdollisen, jotta kansalaisten luottamus yhteiskunnan ylläpitämään terveydenhuoltojärjestelmään palautuisi nopeasti perinteiselle korkealle ja vakaalle tasolle.

Hyvinvointialuejohtaja Juhani Sand: ”Kansalaisten luottamus terveydenhuoltojärjestelmään on palautettava”

Pääluottamusmies näkee metsän puilta Pirhassa – ”Henkilöstö ei ole vain matkustajana” 

Aki Leppänen on yksi Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry:n neljästä pääluottamusmiehestä Pirkanmaan hyvinvointialueella. Tehtävässään hän on ollut Pirhan toiminnan käynnistymisestä lähtien. Leppäsen mukaan kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta kaikkien tahojen rooli kirkastuu, niin myös ammattiliiton. Pääluottamusmies tietää, että jokaisella pirkanmaalaisella on jonkinlainen mielipide asukasmäärällä mitattuna maamme suurimmasta hyvinvointialueesta. Hän vakuuttaa, että kuitenkin Pirhassa keskustelu on asiallista ja kaikkia osapuolia kunnioittavaa.

Pääluottamusmies näkee metsän puilta Pirhassa – ”Henkilöstö ei ole vain matkustajana” 

Yrityskummien Rämö haluaa yhteiskunnalta tukitoimia mikro- ja pienyrityksille – ”Yhteiskuntamme ojentaa auttavan kätensä yrityksille, mutta sen toimet kohdistuvat suurille yrityksille”

Pirkanmaan yrityskummien uusi toiminnanjohtaja Heidi Rämö kasvoi yrittäjäperheessä. Opiskellessaan yliopistossa Rämö tienasi elantonsa perustamalla yrityksen tavoitteensa saavuttaen.

Yrityskummien Rämö haluaa yhteiskunnalta tukitoimia mikro- ja pienyrityksille – ”Yhteiskuntamme ojentaa auttavan kätensä yrityksille, mutta sen toimet kohdistuvat suurille yrityksille”