Viialan teatterin näytelmässä roolihahmon piti kuunnella musiikkia gramofonista. Sen ajan musiikkisoittimen ääni ei juuri kantanut katsomoon. Lavastamisesta innostunut koulupoika Alpo keksi laittaa gramofonin neulan perään sähköisen äänirasian ja vahvistaa gramofonin ääntä pöydän taakse asetetulla upouudella radiolla, jonka pojan perhe oli vasta hankkinut.
Gramofoni laitettiin soimaan, ja kaikkien riemuksi ääni kajahti kuuluvasti Työväentalon salissa. Efekti oli täydellinen.
Yli seitsemän vuosikymmentä myöhemmin Viialassa kasvanut Alpo Halme, 89, istuu kotonaan Vantaalla ja esittelee työluetteloaan, jonka perusteella akustiikkaan erikoistunut arkkitehti on ollut suunnittelemassa tai kehittämässä hengästyttävän montaa tuttua paikkaa. Listassa on sellaisia paikkoja kuten Tampere-talon konserttisali, Helsingin kaupunginteatterin näyttämöt, Helsingin Oopperatalon salit, Yleisradion Pasilan-studiot, Turun tuomiokirkko, Tasavallan Presidentin virka-asunto Mäntyniemi ja Finlandia-talon konserttisali.
Halme oli viialalaisten Aarne ja Martta (os. Vilen) Halmeen kuudes ja toiseksi nuorin lapsi. Perheen koti oli paikalla, jolla nykyään on Viialan taksiasema. Isä oli kunnallispoliitikko ja terveyslautakunnan jäsen. Hän joutui laman aikaan työttömäksi ja teki hanttihommia rakennuksilla ja ratatöissä. Äiti taas oli töissä lasitehtaalla, kunnes siirtyi 1930-luvulla viilatehtaalle.
Oppikoulun käynyt Halme lähti Helsingin Teknillisen korkeakoulun arkkitehtilinjalle olympiavuonna 1952. Heti ensimmäisenä opintovuonnaan nuori mies päätyi ensimmäiseen työtehtäväänsä, jossa kohteena oli Olympiastadionin verhoileminen Suomen isännöimien kisojen jälkeen.
– Pääsin töihin Toivo Jäntin arkkitehtitoimistoon, joka oli aikoinaan suunnitellut stadionin. Olympialaisten jälkeen tilapäisiä lisäosia purettiin ja betonirungon päälle tehtiin komea puuverhous. Pääkatsomoa lukuun ottamatta kaikki, mitä vielä vuosikymmeniä myöhemminkin näkyi päällepäin, oli minun piirtämääni, Halme kertoo.
Onnistumiset poikivat lisää töitä
Akustiikka hiipi mukaan Alpo Halmeen ammatinkuvaan hiljalleen. Yhdessä jos toisessa projektissa tuli vastaan äänen kuuluvuuteen ja toisaalta meluhaittoihin liittyviä ongelmia. Esimerkiksi Turun teatterisalissa piti saada vaimennettua lavatekniikan aiheuttamat äänet ja suljettua harjoitussalien meteli näyttämötilojen ulkopuolelle.
– Ei löytynyt muitakaan, jotka olisivat osanneet niissä projekteissa suunnitella tarvittavat ratkaisut. Jonkun piti opetella. Minä, yhä teekkari, otin selvää, miten vaikkapa ilmanvaihtojärjestelmä tehdään hiljaiseksi, ja sitten tehtiin minun suunnitelmieni mukaan.
Halme ryhtyi vuonna 1966 osakkaaksi uuteen arkkitehti Paavo Aarnin nimeä kantavaan Ääniteknilliseen toimistoon. 1970-luvun vaihteesta alkaen Halme teki töitä oman arkkitehtitoimistonsa kautta.
Halme ja hänen yrityskumppaninsa tulivat alalla tunnetuiksi, ja pian Halmeelle soitettiin tämän tästä liittyen rakennuskohteisiin, joissa tarvittiin ääniasioiden osaamista.
– Kollegat tiesivät, että kun he eivät osanneet ratkaista akustisia pulmia, he saattoivat soittaa minulle. Enkä minä osannut koskaan pitää suutani kiinni. Niin luisuin huomaamattani akustiikkapuolen tehtäviin.
Halmeen omankin arkkitehtitoimiston toimeksiannot alkoivat nopeasti painottua akustiikkaan. Sitä mies ei ole jälkikäteen harmitellut.
– Sieltä löytyi niin paljon uutta fysiikkaan liittyvää pohdittavaa ja kehitettävää, mikä kiinnosti minua. Aloin kehittää akustiikan alaa.
Äänen kuulumista ja eristämistä
Usein akustiikalla viitataan siihen, miten ääni kuuluu ja miltä se kuulostaa jossakin tilassa. Alpo Halme muistuttaa, että aivan yhtä tärkeä akustinen kysymys on se, miten saadaan estettyä jonkin äänen kuuluminen. Ääneneristyksen parissa Halme on oivaltanut ratkaisuja, joita käytetään nykypäivänäkin yllättävissä yhteyksissä.
– Suomalaisesta elementtitalosta on tullut ääneneristykseltään maailman paras sen jälkeen, kun minä suunnittelin sen. Teimme mittauksia ja kehitimme vaimennustekniikkaa viiden vuoden ajan. Samoin korjasimme jo olemassa olevien elementtitalojen virheitä.
Mies on uransa aikana suunnitellut myös aivan tavallisten kotien huoneakustiikkaa. Joulukuun puolivälissä 90 vuotta täyttävän Halmeen ja hänen vaimonsa omassa kodissa Vantaalla ei ole mitenkään erikoisen suunnitellun näköistä. Korkeassa olohuoneessa silmään pistävät lähinnä seinän peittävään kirjahyllyyn symmetrisesti asetellut monet kaiuttimet.
– Näillä kaiuttimilla ja muutamilla laitteilla voin luoda olohuoneeseemme minkälaisen akustiikan tahansa. Kun Wienin uudenvuoden konsertti tulee televisiosta, heijastan kuvan projektorilla valkokankaalle ja katselen ja kuuntelen konserttia aivan niin kuin istuisin oikeasti siinä akustiikassa, jossa orkesteri soittaa.
Halme on lasisen valvomon isä
Tavallisen arkiympäristön, kuten kotien, koulujen, kirjastojen, kirkkojen ja konserttitilojen lisäksi viialalainen on yllättäen suunnitellut ääniasioita myös teollisuuslaitosten parissa.
Halme on laittanut kuntoon meluntorjuntaa muiden muassa lentokonemoottorien koekäyttölaitoksilla, jätevedenpuhdistamoissa, Valion meijerissä, Pauligin paahtimossa, Sanoman lehtipainossa, Suomen Pankin setelipainossa ja lukuisilla paperitehtailla.
Kemin sellutehtaan puunkuorimossa Halme keksi tehdä koneiden valvojalle erillisen valvomotilan, jotta valvojan ei tarvitsisi oleskella metelin keskellä. Sana hyvästä työstä kiiri, ja seuraavaksi mies teki valvomon Oulun paperitehtaalle. Sen hän suunnitteli lasiseinäiseksi, jotta valvojan ei tarvitsisi tuntea oloaan kopissa yksinäiseksi.
– Se oli ensimmäinen lasilla tehty valvomo, ja niitäkin on sitten tehty ympäri maailmaa, Halme toteaa.
Hullun hommia tekemässä
Alkon pullottamolla Halme ratkaisi kilisevän lasin meluongelman, joka oli aiemmin aiheuttanut työntekijöille kuulovaurioita. Tehdaskoneiden valmistajalla ei ollut tarjota hiljaisempia pullotusmenetelmiä, joten Halmeen piti kehittää vaimeampi pullotuslinja itse tutkimalla.
Melu syntyi esimerkiksi siitä, että linjalla kulkevat lasipullot kolahtelivat toisiaan vasten, erityisesti silloin, jos linja piti vian takia pysäyttää. Halme selvitti, että jos pullot kulkisivat linjalla hitaammin, kolahdusääni olisi vaimeampi.
– Työni perusteella Rajamäelle tehtiin Euroopan ensimmäinen hiljainen pullottamo, jossa työntekijät eivät tarvinneet kuulosuojaimia. Niitä periaatteita noudatetaan nykyisin kaikkialla maailmassa, minun kehittämieni systeemien perusteella, Halme kertoo ylpeästi.
Arkkitehtikonkari työskentelee yhä sen verran kuin jaksaa ja ehtii. Työ vaatii jatkuvaa ongelmanratkaisukykyä ja kokeilemista. Nykyään Halme tekee suurimman osan työstään kotona tietokoneella, mutta hän vannoo ajattelemisen nimeen.
– Tässä kun täytyy aina keksiä jotain uutta. Tietokone osaa toistaa ja yhdistää vain sellaista, mitä on jo aikaisemmin tehty.
Kaikkein eniten Halme nauttiikin juuri ”hullun hommiksi” kutsumistaan työtehtävistä, joissa hän yrittää ratkaista pulmaa, jota kukaan ei usko voitavan ratkaista.
– Silloin, kun näyttää siltä, että jokin asia on suorastaan mahdotonta toteuttaa, mutta sitten sen saa tehtyä onnistuneesti. Ne ovat minusta parhaita hetkiä. Siinä on sitä jotain, Halme henkäisee.
(Juttukokonaisuus jatkuu kuvien jälkeen)
Lapsuuden äänet ovat jääneet mieleen
Viialan teatterin Jumalat hymyilevät -näytelmän tulkinnassa oli kohta, jossa piti saada aikaan räjähdys.
– Jollain oli haulikko ja paukkupanoksia. Laitoimme peltitynnyrin puolikkaaseen rikottua ikkunalasia ja pulloja sekä magnesiumia, jota valokuvaajat siihen aikaan käyttivät salamavalon tekemiseen. Näin syntyi täydellinen räjähdys, kertoo asialla ollut Alpo Halme yli 70 vuotta myöhemmin.
Arkkitehti Halme uskoo, että hänen ammatinvalintaansa vaikuttivat teatteriharrastus ja kiinnostus fysiikan ongelmiin.
– Teatterissa kaikkeen liittyi suuren tilan hyödyntäminen, jonka ympärille ammattini myöhemmin muodostui. Lukiossa innostuin kovasti fysiikasta, kun koulun auditoriossa oli kaikennäköistä kivaa vehjettä ja härveliä.
Arkkitehdin urallaan Halme on perehtynyt etenkin ääniteknisiin kysymyksiin, ja ääni tuntuu olleen hänelle merkityksellinen asia jo lapsuudessa Viialassa. Halme kuvailee julkaisemattomassa omaelämäkerrassaan kotiympäristönsä äänimaisemia:
”Varhaisimman lapsuuteni muistikuviin liittyvät junan vihellys asemalta lähdettäessä sekä varoituskellon kalkatus.”
”Kauniina kevätkesän päivänä puuhailimme pikkusiskon kanssa pihalla, kun aivan hirvittävä pauke alkoi kuulua etelän suunnasta. Kirkon torni oli valmistunut, ja kellojen soittoa kokeiltiin. Tottuihan siihen vähitellen.”
”Sunnuntaisin puolelta päivin alkoi pauke läheiseltä ampumaradalta. Sitä saattoi jo ennakoida katselemalla keittiön ikkunasta lounaan suuntaan kulkevien asusteita ja varustusta.”
”Kotimme lähialueella oli entisen Viialan kartanon peltoja. Niitä viljeli tilanhoitaja, jolla oli traktori. Jossain vaiheessa puimakoneen ujellus korvasi varstojen paukkeen.”
”Viialan Työväentalo oli aivan kotimme lähellä. Pyryn torvisoittokunta harjoitteli iltaisin sen tupakkahuoneessa, jonka avoimen ikkunan kautta ääni suuntautui meille. Vieläkin hyräilen joskus paria teosta, jotka silloin opin.”
Halmeen kirjoittaman tekstin suoria lainauksia on pieniltä osin sujuvoitettu ja niiden oikeinkirjoitusvirheet on korjattu.
