Juha Leinivaara on kelloseppä kolmannessa polvessa, mutta ajat ja kulutustottumukset ovat vuosikymmenten saatossa muuttuneet niin, että mikään arvostettu käsityöläisammatti ei ole enää itsestäänselvä elannon lähde.
Leinivaara on nähnyt alan muutoksen, sillä hänellä ja aiemmin hänen suvullaan ollut Matin Kello ja Optiikka palveli asiakkaita Toijalassa yli viisikymmentä vuotta. Sen lopetettua Leinivaara perusti aiempaa pienemmän liikkeen Kinon Taloon. Akaan Ajan avajaisista tulee ensi kesäkuussa kuluneeksi neljä vuotta.
Vaikka ajat ovat toiset, asiakkaat ovat löytäneet kellosepän tuotteet ja palvelut myös uudesta paikasta.
− Jokainen vuosi on ollut edellistä kiireisempi. Olen ollut itsekin hämmentynyt, kuinka paljon asiakkaita tulee myös muilta paikkakunnilta Toijalaan.
Ilman työtä ja kärsivällisyyttä ei Akaan Aika ole jalansijaansa saavuttanut.
− Puoli vuotta meni, että pääsin omilleni. Toiminta lähti hyvin käyntiin, joten siinä mielessä olen positiivisesti yllättynyt.
Myös Leinivaaran alalla pitää olla joustava ja seurata, miten ihmisten tarpeet ja mielihalut vaihtelevat.
− Pöytähopeat on esimerkiksi vanhan kansan juttu. Niitä ostetaan enää tosi harvoin. Samoin kullan hinta on raaka-aineena korkealla, mikä vaikuttaa menekkiin. Korupuolella menee enemmän hopeaa, terästä ja titaania. Kulta on unohtunut tuote. Siinä mielessä koruala on täysin muuttunut.
Töitä myös sesongin ulkopuolella
Jos lahjatavaroiden myynti on huippuvuosista vähentynyt, niin korjaus- ja huoltotyöt kyllä työllistävät. Myös kaiverrustöille on kysyntää mutta ei välttämättä riittävästi ammattitaitoista ja joustavaa tarjontaa. Harvassa liikkeessä kaiverruksia tehdään enää paikan päällä ja odottaessa kuten Akaan Ajassa.
− Paristonvaihdot, kaiverrushommat ja korjauspuoli eivät ole kesäjuhlien ja joulun lahjatavara- ja korumyynnin sesongeista riippuvaisia. Siksi minua ei olekaan haitannut, että alalla on perinteisesti ollut joulun jälkeen hiljaista. Liikkeissä, joissa vain myydään, ollaan hiki otsassa ja pyyhitään pölyjä, kun ei ole asiakkaita.
Kädentyöt elinikäistä oppimista
Juha Leinivaaralle oli itsestäänselvää, että hän jatkoi sukunsa perinteitä. Hän kertoo, kuinka jo pienenä ruuvasi auki mekaanisen herätyskellon ja tutustui sen anatomiaan. Isä-Jukan ei tarvinnut työhön pakottaa myöhemminkään.
Kädentöitä ei voi oppia kuitenkaan suoraan oppikirjasta, vaan työ opettaa tekijäänsä. Leinivaara myöntää, että oppiminen on elinikäistä.
− Joka vuosi tulee vastaan jo pelkästään seinä- ja taskukelloja, joita ei ole koskaan nähnyt. Ja mitä harvinaisempia kelloja on, sitä harvinaisempia niksejä niissä on. Sähköpostilla ollaan säännöllisesti yhteydessä muihin kelloseppiin. Siinä mielessä tämä on hyvä ala, että on olemassa yhteistyön henki.
Kelloseppäalaa vaivaa se yleinen erikoisaloja koskeva ongelma, että kun vanhat tekijät jäävät eläkkeelle, on uusia ammattitaitoisia tulossa tilalle yhä vähemmän. Leinivaara kertoo, että Espoon kelloseppäkoulusta valmistuu vuosittain alle kaksikymmentä uutta tekijää, mutta heistäkin osa suuntaa töihin ulkomaille.
Taajamien autioituminen ongelmana
Leinivaara uskoo siis töitä jatkossa riittävän. Vanhat seinäkellot halutaan pitää suvulla vuosikymmenestä toiseen, ja vanhoja kultakoruja huolletaan ja säädetään sopivampaan kokoon.
Suurempi riski onkin vanhojen taajamien tyhjentyminen isoihin kauppakeskuksiin. Akaan Aika jatkaa sinnikkäästi Pätsiniementiellä. Leinivaara myöntää, ettei ongelmaan ole olemassa helppoja ratkaisuja. Muutosten pitäisi olla radikaaleja kunnallisveron määrästä liiketilojen vuokratasoon.
− Edustajat, jotka kiertävät ympäri Suomea, ovat sanoneet, että sama tilanne on koko Suomessa. Eli se vaatisi jonkun ison valtakunnallisen muutoksen. Toijalan ydinkeskustassakin on nyt yli kymmenen tyhjää liiketilaa. Mitä autiommalta näyttää, sitä vaikeampi on saada yrittäjiä houkuteltua keskustaan.