Etevänä muotokuvamaalarina tunnetuksi tullut Yrjö Antti Favén syntyi Helsingissä toukokuun 20. päivänä vuonna 1882 ja kuoli Tukholmassa 17. päivänä lokakuuta 1948. Hänen puolisonsa oli Maria Viveca Scalon (ent. everstinna Vivika Martinoff). Pariskunta oli naimisissa vuosina 1917–1926.
Antti Favénin isän puoleinen suku oli alun perin kotoisin Hauhon Ilmoilan kylästä, mistä perhe vuonna 1838 muutti Urjalaan Yli-Uotilan taloon ottaen talon nimen. Isoisä Antti Uotila oli Hämeenlinnan Lyseon lehtori ja Hämeen Sanomien perustajia ja oli aikanaan talonpoikaissäädyn edustajana valtiopäivillä.
Hänen poikansa Oskar Uotila, Antti Favénin isä, puolestaan vaihtoi nimensä Favéniksi lähdettyään Helsinkiin opiskelemaan. Hänestä tuli lakimies ja yliopiston lehtori. Hän oli suomen kielen vaalija ja kansanrunouden ihailija, joka kirjoitti itsekin runoja. Ne on julkaistu kaksiosaisessa Kootut runoteokset -kirjassa vuonna 1911.
Oskar Favén meni naimisiin Vanhan Hautaan kartanon leskeksi jääneen emännän, Ida Bertha Hildegard Hjeltin kanssa. Perheeseen syntyi yhdeksän lasta, joista vain neljä – Pertti, Antti, Ilmari ja Esko – eli aikuiseksi.
Isä Oskar oli ankara mies. Hän vaati lähes sotilaallista kuria perheessä, joka asui Helsingissä ja piti Kylmäkoskea kesänviettopaikkanaan, kunnes perhe loppuvuodesta 1900 muutti kirjansa kokonaan Kylmäkoskelle.
Kun Oskar Favén kuoli vuonna 1903, piti Bertha-vaimo kartanoa kymmenisen vuotta ja sen jälkeen heidän poikansa Esko Favén vuosina 1916–20.
Antti Favén oli Kylmäkoskella kirjoilla 57 vuoden ajan, vaikka asuikin suurimman osan aikaa muualla, viimeiset yhdeksän elinvuottaan Tukholmassa. Hänen tuhkauurnansa on haudattu Kylmäkosken hautausmaalle.
Taiteellisuus huomattiin jo koulussa
Antti Favén peri taiteellisuuttaan molempien vanhempiensa kautta, niin isältään kuin äidinäidiltään Amalia Bäckiltä, joka oli vanhaa kulttuurisukua.
Isä Oskar Favén ei koskaan täysin hyväksynyt poikansa ryhtymistä taiteilijaksi. Syynä lienee ollut hänen oman veljensä, taidemaalari August Uotilan varhainen kuolema
Antti Favén kävi Helsingissä Suomalaista Reaalilyseota, ja hänen luokkatoverinaan olivat muun muassa tuleva ministeri Väinö Tanner ja tuleva taiteilija Heikki Tandefelt.
Favén oli koulussa pidetty iloinen velikulta, ja hän loisti piirtäjänä. Tanner on kertonut Favénin olleen luokan suuri huvittaja, joka aina kun siihen oli tilaisuus, piirteli luokan taululle pilakuvia opettajista. Karikatyyrien malleiksi pääsivät esimerkiksi rehtori Karppola Ja opettajat Wolmari Kanninen ja Ernst Nevanlinna.
Pilapiirroksia syntyi myös tuntien aikana paperille, eivätkä opettajat sitä kieltäneet. Favénin piirroksia halusivat itselleen niin luokkatoverit kuin opettajatkin.
Tuulahduksia maailmalta ja etenkin Pariisista Favén sai jo kouluaikanaan luokanvalvojansa, saksan- ja ranskankielenopettajansa Solmu Nyströmin tuomina. Nyström ja Favén pitivät yhteyttä elämänsä loppuun asti. Solmu Nyström on luonnehtinut Antti Favénia vikkeläliikkeiseksi, sukkelapuheiseksi ja nopeaälyiseksi oppilaaksi.
Favén pääsi ylioppilaaksi keväällä 1900 ja opiskeli sen jälkeen ensin Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1900–1901 ja sitten Pariisissa, missä hän asui vuosina 1902–1913.
Hänen Suomen-vierailunsa noteerattiin lehdissäkin.
– Taiteilija Antti Favén, joka on tullut viettämään kesää kotimaassaan, oleskelee näinä päivinä pääkaupungissa, uutisoi Suomalainen Kansa -lehti 11. heinäkuuta 1910.
Suomeen palattuaan Favén asui Helsingissä Töölössä, viimeksi ennen Ruotsiin muuttoaan taiteilijakoti Lallukassa. Kesänsä hän vietti enimmäkseen Kylmäkoskella.
Suurten taiteilijoiden kanssa Pariisissa
Vuonna 1902 debytoinut Antti Favén kohosi Suomen taiteen näyttämölle taiteilijana, jonka töissä oli nähtävissä niin räiskyvää huumoria, jäykkää tyylittelyä kuin suomalaista korpitunnelmaa.
Kriitikot kehuivat häntä kilvan arvosteluissaan, jotka useimmiten olivat pelkkää ylistystä.
Pariisissa Favénin kanssa enemmän ja vähemmän samoihin aikoihin opiskelivat myös Ville Vallgren, Emil Cedercreutz, Hugo Simberg ja Wilho Sjöström.
Syksyllä 1909 järjestettiin Pariisissa suomalaisten taiteilijoiden yhteisnäyttely, jossa oli esillä Akseli Gallen-Kallelan, Eero Järnefeltin, Verner Thoménin ja Antti Favénin töitä. Favén löi itsensä lopullisesti läpi Pariisissa. Kritiikki oli pelkästään kiittävää.
Favénin kolme naishahmoa, Markiisitar d´Aste, Neiti Van P ja Madmoiselle de Viel, saivat kriitikot haltioihinsa. Suurinta suosiota ja arvostusta sai Markiisitar d´Aste-teos, josta Le Monde Illustre julkaisi lähes sivun kokoisen kuvan, ja jota sen päätoimittaja kuvasi seuraavasti:
– Siinä aavistaa silmänräpäyksen onnellisen inspiratsioonin, jonka taitava sivellin on pannut täytäntöön, ja tämän rohkean tekotapansa kautta vaikuttaa teos harvinaisella intensiteetillä. Mallin hymyilevät silmät, miellyttävästi puoliavoin suu loistavine hampaineen valmiina sinkoamaan pilkallisen tai purevan sanan, joka jo ilahuttaa katseen, ovat esitetyt täydellisellä taituruudella: se on elämä itse kiinnitettynä kankaalle onnellisessa silmänräpäyksessä. (Suomalainen kansa -lehden siteeraus)
Presidenttejä ja julkisuuden henkilöitä ikuistettavina
Antti Favén oli taitava henkilö- ja muotokuvamaalari. Hän maalasi kuuluisuuksien muotokuvia ja ikuisti teoksiinsa sen ajan poliittista ja taloudellista eliittiä.
Favénin maalasi muotokuvat presidenteistä Carl Gustaf Emil Mannerheim, Kaarlo Juho Ståhlberg, Pehr Evind Svinhufvud ja Kyösti Kallio sekä Ruotsin kuninkaasta Kustaa V:stä ja hänen veljestään prinssi Oskar Bernadottesta. Ei siis ole ollenkaan liioiteltua sanoa, että hänellä oli tuohon aikaan virallisen muotokuvamaalarin asema.
Favén maalasi Suomen itsenäisyystaistelun innoittamana myös 18 taulun sarjan, joka tunnetaan nimellä Vapaussodan miehiä, ja jota säilytetään Sotamuseossa.
Niin suurta herraa ei ollut, että taiteilija Favén häntä olisi säälinyt tämän mallina istuessa. Esimerkiksi presidentti Ståhlberg sai istua 36 eri kertaa mallina hänen muotokuvaansa tehtäessä. Ja istuntoja olisi kenties ollut enemmänkin, ellei taidekauppias Hörhammar olisi puuttunut asiaan.
Antti Favén on sanonut, että maalarin tulee perustaa taiteensa siihen, mitä silmä havaitsee. Hänelle oli helppoa tavoittaa malliensa tyypilliset eleet ja ilmeet, ja hän sai ikuistettua heidät pienimpine yksityiskohtineen. Hän sanoi maalaavansa mieluummin naisia kuin miehiä, vaikka naiset ovatkin ”kuin kiitäviä hevosia, hyppeleviä lintuja tai liihottelevia perhosia”.
Boheemeja taiteilijaystäviä
Antti Favén oli usein nähty vieras Niskavuori-kirjoista tunnetun Hella Wuolijoen ja hänen miehensä Sulon kesäpaikassa Hauholla, jonne hänellä oli sukusiteitäkin. Hänen veljensä, kansarunouden kerääjä Pertti Uotila oli naimisissa Sulo Wuolijoen sisaren Tyynen kanssa. Favén on ikuistanut kankaalle sekä tulevan Yleisradion pääjohtajan että Sulo Wuolijoen Wäinö-veljen.
Wuolijokien luona hän tutustui myös runoilija Eino Leinoon, joka puolestaan sittemmin vieraili Favénin luona hänen kesähuvilallaan. Favénin boheemista Eino Leinosta maalaamaa teosta on pidetty erityisen merkittävänä.
Kerran kun Favénilla oli huvilallaan enemmän vieraita, pyysi taloudenhoitajana toiminut Fanny Valvinen, Valviska, tuttavaansa auttamaan siivouksessa. Aamulla totesi apulainen:
– Kyllähän tässä siivoaisi, mutta kun tuolla portailla nukkuu vielä joku mies.
– Shh – sanoi Valviska – se on runoilija Eino Leino.
Favén vieraili usein Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisössä, joka oli syntynyt alueelle kirjailija Juhani Ahon ja hänen puolisonsa taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin sinne muuttamisen myötä. Alueella asuivat myös taidemaalarit Eero Järnefelt ja Pekka Halonen sekä runoilija J. H. Erkko. Tien varrella on myös Aleksis Kiven kuolinmökki ja jonkin matkan päässä säveltäjämestari Jean Sibeliuksen Ainola. Antti Favén maalasi useita muotokuvia myös Sibeliuksesta.
Tunnelmia Kylmäkoskelta
Antti Favén oli oman tiensä kulkija, eikä hän ollut vallalla olevien taidesuuntausten orja. Hänen tauluissaan näkyy niin hämäläisyyttä ja kotiseudun maisemia kuin kansainvälisyyttä ja Eurooppaa.
Kylmäkoskella maalatessaan hän käytti usein malleinaan tavallisia ihmisiä, paikkakuntalaisia kuten esimerkiksi taloudenhoitajaansa Valviskaa ja tämän tytärtä Aino Helenaa sekä nahkuri Malinin vaimoa. Heitä löytyy esimerkiksi tauluista Viinanpolttajat, Tanssi sillalla ja Lauantai-ilta.
Kylmäkoskelaiskasvo Kalle Aukusti Kurki (Kurki-Kalle) on tunnistettavissa Työttömät-taulusta, jonka tiedetään ainakin vuonna 1991 riippuneen STK:n tiloissa Helsingissä.
Favénin lapsuudenmaisemaa Hautaan kartanon mailta ja Jalantijärveltä löytyy muun muassa vuonna 1929 maalatusta Elonkorjuu-taulusta, josta näkyvät myös Vanhan Hautaan kartanon uusi isäntä Eino Kantala ja hänen Ensio-poikansa.
Taulu herätti ihastusta. Suomen Kuvalehti kirjoitti:
– Elonkorjuu-maalaus on tulvillaan aurinkoa, se valaisee harmaimmankin talvipäivän. Kuva on hymni Suomen maalle, sen kauneudelle ja hedelmällisyydelle, sen asujain työlle.
Suomen Pankki osti Elonkorjuun, ja se oli pitkään pääjohtajan huoneessa.
Nostalgisia maisemia löytyy myös Kesäpäivä-, Kesäpilviä-, Loppukesä- ja Kylmäkoski-tauluista.
Ruotsalaisissa lehdissä kiitettiin Favénin taitoa vangita tunnelmia kankaalle.
– Harva taiteilija syventyy hänen tavallaan tutkimaan nimenomaan pilvimuodostelmia ja ilmavivahteita ja onnistuu vangitsemaan ne kankaalle samanlaisella pettämättömällä varmuudella ja eleganssilla.
Aikaisemmin mainittu Markiisitar d´Aste -teos oli esillä myös Helsingissä vuonna 1912 pidetyssä näyttelyssä, jossa oli näytteillä kaiken kaikkiaan 99 Favénin työtä. Näyttelyn pääteos oli suurikokoinen Päivänpaistetta (Picknick), joka on maalattu Savikoskella, Päivättömän kalliolla vuonna 1911. Teoksesta löytyy neljä tuttua hahmoa: Pertti, Vivica, Esko ja Berta Favén sekä miniäkokelas. Taulu on ollut Kultarannassa, tasavallan presidentin kesäasunnon olohuoneen seinällä.
Vuonna 1921 oli Galerie Hörhammarissa esillä kolmekymmentä Favénin työtä, joiden perusteella kriitikko Toivo Tarvas sai aihetta Suomen Kuvalehdessä ylistää:
– Herra Favénin taiteella on erityinen viehätyksensä, se kun on kauttaaltaan hienostuneen ja kultivoidun maun elähyttämää. Se ei ole mitään epämääräistä uudenaikaista kokeilua, vaan tekotavaltaan varmaa ja päämäärältään tietoista taidetta. Antti Favén on ennen kaikkea luonnehtimisen ja muodon mestari… Hänen suhtautumisensa luontoon on lyyrillisen herkkä ja valoisa… Hänen teoksissaan on aina paitsi kotoista tuttua tunnelmaa myös tuulahdus eurooppalaisesta kultivoidusta taiteesta.
Karikatyyrit ilahduttivat ja suututtivat
Antti Favén tuli tunnetuksi myös loistavien karikatyyrien tekijänä. Koulussa hän teki niitä oppilastovereistaan ja opettajistaan, myöhemmin ystävistään ja julkisuuden henkilöistä, Kylmäkoskella paikkakuntalaisista tutuista ja palvelusväestäänkin.
Favénin elegantit ja sattuvat pilakuvat syntyivät usein vaivattomasti ja yhdessä kädenkäänteessä. Hänen karikatyyreistään löytyy sekä rehevää huumoria että murhaavaa satiiria.
Niitä julkaistiin muun muassa vasemmistolaisessa Kurikka-lehdessä ja ruotsinkielisessä poliittisessa pilalehdessä, Fyrenissä.
Vuonna 1905 hänen karikatyyrejään oli esillä Helsingissä ja niistä nousi pieni skandaali, kun eräs yksityishenkilö vaati oikeudenkäynnillä uhaten oman kuvansa poistamista näyttelystä.
Kun Favénilta myöhemmin kysyttiin, miksei hän piirrä enemmän karikatyyrejä, kun on niin hyvä niiden tekemisessä, Favén vastasi, ettei halua tehdä niitä, koska ihmiset tulevat niin surullisiksi nähdessään itsensä karrikoituna. Hän halusi mieluummin luoda itsestään kanssaihmisiin positiivisesti suhtautuvan kuin kriittisesti ja skeptisesti ajattelevan kuvan.
Ateljeehuvila oli rakas paikka
Taiteilija Favén osti äidiltään seitsemän hehtaarin niemen Jalannin rannalta, Tarpianjoen varrelta ja rakennutti sinne ateljeehuvilan, jonne hän kesäisin palasi tuttujen maisemien ja ihmisten pariin.
Huvilan rakentamisestakin kirjoitettiin lehdessä.
– Rakennuspuuhissa ollaan Kylmäkoskella useammassa paikassa, ainakin 6 a´ 7 paikassa. Taiteilija Antti Favén rakennuttaa paraillaan sievää huvilarakennusta Jalanti-järveen pistävälle niemekkeelle. Huvila on aijottu valmistuvaksi jo kesäkuun alkuun, uutisoi Tampereen Sanomat 30.4.1907.
Favénin ateljeehuvila on 1900-luvun alun huvila-arkkitehtuuria, joka arvosti kansakunnan menneisyyttä, paljaita hirsisalvoksia, luonnonkivien jyhkeyttä ja pikkuruutuisia ikkunoita. Se on persoonallinen ja viihtyisä, taiteilijan mielen ja hänen viihtyvyytensä mukaan rakennettu. Favén ei halunnut rakennuksen erottuvan luonnosta, siksi rakennus maalattiin ”aidanseipään väriseksi”.
Favén halusi syventyä rauhassa työhönsä, niinpä huvilalta ei löytynyt mitään kirkkaita ja häiritseviä värejä. Huvila oli sivelty kimröökillä, ateljeehuone on suuri ja korkea ja sieltä johtavat portaat ullakkomaiseen makuuhuoneeseen.
Huvilalle johtavan tien oikealla puolella ovat palvelijanasunto ja sen alla hevostalli. Lahdenpoukamassa on sauna.
Favénin taloudenhoitaja oli rouva Fanny Valvinen, talonmiehenä toimi hänen miehensä ja palvelijana heidän tyttärensä Aino Helena.
Männistön mäkitupalainen Kalle Kurki kävi satunnaisissa töissä kylillä ja hoiteli Favénin ratsuhevosia. Kun taiteilija ratsasti maalauspaikalle hevosellaan, tuli Kurki-Kalle toisella perässä tuoden maalaustarvikkeet.
Toinen hevonen oli valkoinen ja toinen musta, molemmat hyvin hoidettuja ja kiiltäväkarvaisia. Ratsastaessaan taiteilijalla oli valkoiset käsineet, kiiltävät mustat saappaat ja kilisevät kannukset.
Ratsain hän vei paitansa pestäväksi Reunasen Mantalle. Tämä myös tärkkäsi paitojen kaulukset ja kalvosimet. Taiteilijan kerrotaan paitsi maksaneen hyvin myös tuoneen pyykkärilleen tuliaisina kahvia ja sokeria.
Favén opetti alaisilleen myös tapoja. Valviskaa hän varoitti puhumasta vieraille juoruja isännästään ja kehotti huomaamaan, mitä kristillinen ja hyvä tapa vaatii. Hän uhkasi, että jos näistä ohjeista poikkeaa, saa mennä niin pitkälle kuin pippuri kasvaa – ja se on kaukana Kylmäkoskelta, kertoo Antti Lehtipuu Toijalan Seudussa vuonna 1987.
Antti Favén halusi hoitaa myös pihaa ja puita. Jos puihin tuli halkeamia, ne paikattiin betonilla ja pihamaalla kasvaneiden sinivuokkojen poimiminen oli ankarasti kielletty.
Tuulahdus Euroopasta
Faven tahtoi elää ruhtinaallisesti ja loistossa, ja hänen Suomen-vierailunsa olivat usein näyttäviä. Niistä kirjoitettiin jopa pääkaupungin lehdissä.
Kuten eräänä kesänä, kun Esplanadilla nähtiin kulkevan perä perää hienosti pukeutunut herra korkeine karvahattuineen ja muutaman askeleen päässä komea mustaihoinen palvelija matkatavaroita kantaen. Kun tämä pari sitten saapui Favénin huvilan maisemiin, herätti martiniquelaispalvelija kylmäkoskelaisissa monenlaisia tunteita ihmetyksestä ja kauhusta ihailuun.
Lakeijan lisäksi Favénilla oli kotonaan ja huvilassaan upea kalustus ja suuret vaatevarastot, joita hän jatkuvasti täydensi. Hän saattoi ostaa sopivaksi katsomaansa hattua kahdeksankin kerralla.
Antti Favénilla oli tapana pukeutua keikarimaiseen hienon herran asuun, valkoisia hansikkaita myöten. Koska hän oli lyhytkasvuinen, hän käytti usein korkeakorkoisia kenkiä.
Hän oli tarkka pukeutumisessaan ja piti tyylikkäistä, hyvin istuvista vaatteista. Vaikka Favénin kerrotaan joskus käyttäneen korsettia, se ei johtunut liikakiloista, vaan siitä, että hän sen avulla sai paremman ryhdin.
Hän kävi säännöllisesti hierojalla ja otti hierojan joskus mukaansa ulkomaillekin. Hieronta ja aamuratsastus olivat niin tärkeitä, että maalaaminen tapahtui usein vain keskipäivän kahden puolen.
Joskus Favénin mallit tuskailivat sitä, kun joutuivat istumaan helteessä täydessä tällingissä, kun taiteilija itse oli pukeutunut vilpoisaan valkoiseen takkiin, jota hän aina käytti maalatessaan.
Antelias seuramies
Favénilla ei ollut rahan arvon tajua. Hän osasi panna sen kiertämään. Isän perintörahat hupenivat jo ensimmäisinä Pariisin-vuosina. Elämä oli boheemia. Kun rahaa oli, hän osti autoja, palkkasi niille kuljettajia ja matkusteli ympäri Eurooppaa.
Muutenkin hän käsitteli rahaa kuin lapsi leikkikalua. Kun sitä tuli välillä enemmänkin kuin tarpeeksi, hän ei osannut antaa sille arvoa. Kerran hän lähti ratsastamaan ja jätti ison setelinipun ikkunalaudalle. Tuulenpuuska levitti rahat pitkin pihaa, mistä palvelijat sitten ne keräsivät.
Rahaa kului myös rakkaudenosoituksiin naisille ja ystävien kestittämiseen. Toisinaan Favén osoitti rajatonta anteliaisuutta tuttavilleen tarjoamalla heille häikäiseviä päivällisiä.
Tukholmassa asuessaan hän käytti taksia vaikka matka olisi ollut miten lyhyt tahansa ja lähetti jopa siivoojattarensa taksilla kotiin.
Hän oli loistava seuramies ja keskustelija sekä huumorintajuinen kaskujen kertoja. Hänen kaskuissaan oli samaa tarkkaa huomiokykyä, jota näkyy hänen pilapiirroksissaan.
Joskus kun maalattavana oli suurempi seurue, kuten Akseli Gallen-Kallelan 50-vuotisjuhlataulussa, istunto saattoi olla myös hilpeä seurustelutilaisuus. Mutta kun hän paneutui yksin työhönsä, hän teki sitä yötä päivää nauttien välillä vain kahvia ja leipää.
Erakkona Tukholmassa
Antti Favén muutti Tukholmaan talvisodan alla. Hän lähti alun perin pitääkseen siellä syksyllä 1939 suuren näyttelyn. Hän kuitenkin asettui Tukholmaan asumaan Karlavägenille ja erakoitui pikku hiljaa.
Vuoden 1943 joulun jälkeen Antti Favén kirjoitti Solmu Nyströmille viettäneensä jälleen yksinäisen joulun ja maalanneensa aatosta tapaniin nukkumatta lainkaan. Harvoin saivat ystävät kutsuja kylään.
Kirjassaan Kerenskistä Kekkoseen (Gummerus 1972) kertoo Esa Arra käynneistään Favénin luona:
– Ulko-oven ylälaidassa oli tirkistysreikä, josta Antti Favén tuolilla seisten saattoi kurkistaa kuka on oven takana ja päättää avaako oven vai ei. Huoneet oli kalustettu tummin ja raskain huonekaluin. Kaikissa huoneissa oli sekä kehystettyjä ja kehystämättömiä tauluja, valmiita ja keskeneräisiä, kaikki lattialla… Asunnossaan hän kulki pukeutuneena valkoiseen viittaan ja turbaaniin ja piti koko ajan joko suussaan tai kädessään Briarpiippuaan. Ruoka sai talosta loppua, mutta ei piipputupakka… Hän ei liikkunut ulkona kuin ne kolme askelta ovelta taksiin. Kun hän ajoi taksilla Strömmenin tai Mälaren-järven rantaan maalaamaan, taksi odotti koko ajan.
Antti Favén kirjoitti viimeisen kirjeensä ystävälleen Eero Snellmanille Tukholman varuskunnan sairaalasta, missä hän kuoli 17. lokakuuta 1948.
Hänen kuoltuaan perikunta myi Favénin huvilan Vanhan Hautaan kartanon jo aikaisemmin ostaneelle Eino Kantalalle.
Kommentointi on suljettu.