Lauantaina Monarilla tehdään lentopallohistoriaa – Akaa-Volley on mukana Mestaruusliigan pudotuspeleissä

Lentopallon Mestaruusliigan pudotuspeleissä kohtaavat Akaa-Volley ja Savo Volley viihdyttivät akaalaisyleisöä koko rahan edestä runkosarjan päättäneessä kamppailussaan lauantaina. Savo vei runkosarjan kolme viimeistä pistettä Itä-Suomeen lukemin 1–3 (21–25, 25–22, 20–25, 21–25).

Kuten etukäteen ounasteltiin, molemmat aloittivat kamppailun kentällisillä, joista puuttui niin sanottua vakiokalustoa. Savolaisten valmentaja Jukka Tuovinen antoi lepovuoron Aleksi Kaatrasalolle, Antti Siltalalle ja OlliPekka Ojansivulle. Akaa-Volleyn vaihtonurkkauksessa seisoivat Ville Heiskanen, Miikka Lemola, Sauli Sinkkonen ja Ville Juntura.

Akaan hakkuri Joni Mikkonen oli kehissä. Ja syykin ilmoitettiin etukäteen. Mikkosella oli mahdollisuus viedä Mestaruusliigan pistepörssin ykköspaikka Hurrikaani Loimaan Antti Ropposelta nenän edestä.

Mikkosen käsi oli kylmä vielä ensimmäisen erän ajan (5/+1), mutta lämpeni toiseen mukavasti. Pitkälle erätauolle lähdettäessä hakkurin saldo oli jo 16/+11, kolmannen erän päättyessä 20/+13 ja loppuvihellyksen kaikuessa Toijalan Monitoimihallin seinillä 27/+18.

Joni Mikkonen siirtyi liigan pistepörssin kärkeen tällä hyökkäyksellä. Kuva Harri Mattila

Tuovinen salaperäisenä

Savon parhaana palkittiin Miro Määttänen (18/+10).

– Mielestäni pelasimme tänään hyvällä energialla ja noudatimme omaa pelisuunnitelmaa. Vaikka kentällä oli outo kuusikko, se ei häirinnyt tekemistä. Ensi torstaina Siilinjärvellä, kun on tosi kyseessä, peli on kuitenkin aivan toisenlainen, arveli Savoon Vantaalta muuttanut yleispelaaja.

Tuovinen säesti Määttäsen sanoja.

– Torstaina vasta alkavat tosipelit. Sellainen tuntuma on, että olemme niihin valmiit. Työt on harjoitusmielessä tehty. Nyt on kyse enää energiatason nostosta pudotuspeleihin. Saimme tänään sen, mitä tavoittelimme, paljasti kokenut liigavalmentaja salaperäisesti hymyillen.

Tuovinen kieltäytyi kuitenkin avaamasta tavoitteita tarkemmin. Joko savolaisvalmentaja on niin kiero, että halusi vain antaa Akaa-Volleyn Oliver Lüütseppille pohdittavaa tai sitten hän todella kokeili esimerkiksi joidenkin pelaajien yhteistyön toimivuutta uudessa kuusikossa.

Mikkonen odottaa lauantain huumaa

Runkosarjan pistepörssin toisen kerran urallaan voittanut Mikkonen oli helpottunut.

– En ottanut paineita tilastoista. Mutta toki se ykköspaikka oli mielessä ja porukka on asiasta kuittaillut jo pidempään. Oli hienoa, että Lüütsepp järjesti nimenomaan Junturan passariksi h-hetkellä, sanaili selvästi tyytyväinen hakkuri.

Ensi lauantaina on historian ensimmäinen liigan pudotuspeli Akaa-Volleyn kotisalissa.

– Tupa on varmasti täynnä. On hienoa päästä kokemaan tuo hetki, Mikkonen totesi.

Myös Akaa-Volleyn valmentaja Oliver Lüütsepp oli pelin jälkeen rennolla tuulella.

– Tänään tarjosimme yleisölle lähinnä näytösottelun. Pelaajilla oli normaalia enemmän vapauksia, ja se toi tullessaan poikkeuksellisen paljon omia virheitä.

Lüütseppin mukaan joukkuehengen kannalta oli hyvä, että Joni Mikkonen vei pistepörssin.

– Kuten Joni sanoi, meillä ei ole paineita torstaista. Ennakkosuosikki on verkon toisella puolella.

Sauli Sinkkonen aloitti Savoa vastaan vaihdosta, mutta pelasi kaksi viimeistä erää ja teki jälleen kolme ässäsyöttöä. Keskitorjuja päätyi runkosarjan lopuksi ässätilaston kolmanneksi. Kuva Harri Mattila

 

Akaa-Volleyn parhaana palkittiin Enderwin Herrera, joka pystyy toimittamaan palloa verkon yli välillä mahdottoman tuntuisista tilanteista. Kuva Harri Mattila

 

Voitto Köykkä (oik.) valittiin ottelun parhaaksi liberoksi. Teemu Kuusela pelasi koko ottelun ja teki joukkueelleen kuusi pistettä. Kuva Harri Mattila