Tarpianjoen kalastusalueelle 5 695 euroa viehekalastusmaksuja

Hämeen Ely-keskus on jakanut vuonna 2012 kertyneet viehekalastusmaksut kalastusalueille. Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kalastusalueille palautetaan yhteensä 490 982 euroa. Summa  on 17  prosenttia koko Suomen maksukertymästä.

Varojen jako perustuu vesialueiden viehekalastuksen määrään, jonka Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on kalastusalueittain selvittänyt. Tarpianjoen kalastusalue sai 5 695 euroa ja Vanajanselän kalastusalue 12 716 euroa. Kalastusalueet jakavat varat edelleen vesialueiden omistajille. Ely-keskuksen mukaan viehekalastuksen suosio näyttää jälleen kääntyneen kasvuun.

Viehekalastusmaksuissa noudatetaan edelleen vanhoja lääninrajoja. Läänikohtaisella viehekalastusmaksulla voi kalastaa läänin alueella yhdellä vavalla ja vieheellä ilman vesialueen omistajan lupaa. Viehekalastusmaksun voi myös maksaa netissä tai kännykällä. Valtioneuvosto on esittänyt nykyisen 29 euron vuosimaksun korottamista 31 euroon vuonna 2014. Viikkomaksu 7 euroa säilyisi nykyisellään.

Hämeen Ely-keskuksen jakamista varoista yli puolet kohdentuu Pirkanmaalle, runsaat 20 prosenttia Kanta-Hämeeseen ja noin 25 prosenttia Päijät-Hämeeseen. Suurimman korvauksen, nyt 53 124 euroa, saa jälleen Näsijärven kalastusalue.