Mitä tapahtuu, kun täysin palvellut sosiaalipsykologian professori saa tietää kuolevansa pian? Hän kirjoittaa kirjan, vieläpä nopeutetussa järjestyksessä. Vielä kerran.
Ähäkutti. Antti Eskola, tuo Honkolan kartanon torpparin poika pääsee sittenkin sanomaan viimeisen sanan. Viimeinen kirja Vanhanakin voi ajatella ei ole elämäkerta, mutta kyllä siinä elämää vanhvasti kerrataan.
Olkaa huoleti, kyllä Toijala ja sen yhteislyseo saavat osansa. Mutta älkää pelätkö, ei mitään pahaa, perin inhimillistä vain.
Antti Eskola jos kuka osaa kirjoittaa niin, että teksti saa ajattelemaan. Ensimmäinen reaktio lienee yleensä se, että eihän se noin voi olla. Tässäkin kirjassa Eskola perustelee ajatuksensa, eikä väitäkään puhuvansa totta. Hän kirjoittaa mielikuvista ja niiden voimasta omintakeisin esimerkein.
”Rohkaisisin ainakin meitä vanhoja ja paljon kokeneita ihmisiä luottamaan arkikokemukseensa. Ei ole pakko ajatella eikä ainakaan väittää, että se, mitä kokemuksen avulla päättelemme, on yleinen totuus, niin kuin tutkijat ajattelevat väitteistään. Riittää kun sanoo, että tämä totuus pätee minuun. Minä aion toimia sen mukaisesti. Tehkööt muut sitä, mihin he uskovat ja mitä he haluavat.”
Professori on aina osannut ärsyttää. Ja mikä parasta, viimeisessä kirjassaan hän sanoo tehneensä sen usein tahallaan. Mies on sittenkin nauttinut saadessaan aikaan kohun. Mutta näinhän se on, sillä ei seisovassa vedessä mitään tapahdu.
Kun mikään ei enää ärsytä, ja kun on elämän kanssa sinut, syntyy niin helpontuntuista tekstiä, että viisas lukija pysähtyy usein miettimään: tätä on täytynyt olla vaikea kirjoittaa.
Antti Eskola kirjoittaa lapsuudestaan saamasta henkisestä perinnöstä, radikalisoitumisestaan, tieteeestä, uskosta, tiedotusvälineistä, avioliitosta, tasa-arvosta, seksistä, me too -liikkeestä, tietotekniikasta ja niin edespäin omia perusteltuja kommenttejaan, kokemuksiaankin. Tällaisia ajatuksia syntyy, kun seuraa, mitä ympärillä tapahtuu. Ja kun muistaa eletyn elämän nyanseja.
Ja Antti Eskola muistaa. Hän on ollut monessa itse ja toisten keittämässä liemessä mukana useimmiten enemmän kuin vain tarkkailijana. ”Vapaassa maassa” hän on kokenut kaikenlaista.
”Vastarintaan noussut tietää, että häntä rangaistaan, osaa papeista on ehditty jo rangaistakin. Tiedän omasta kokemuksestani, miltä tällaisen prosessin kohteeksi joutuminen tuntuu. Kun Tampereen yliopisto oli vuonna 1974 valtiollistettu, alettiin sen professoreilta edellyttää, että ovat tehneet tai tekevät nyt virkavalan tai antavat sitä vastaavan juhlallisen vakuutuksen. Omalta osaltani asetuin vastavirtaan. Siihen johti mielikuva professorin tehtävästä ja velvollisuuksista.”
Mitä tästä seurasi, on suomalaista yliopistohistoriaa. Yli kymmenen vuotta virkaa hoitaneelta vaadittiin vala. Kun Eskola piti valoja taikauskoon viittaavina rituaaleina, teki ottelu yliopiston silloista rehtoria Erkki Pystystä (kok) vastaan professorin elämästä helvetin. Painostuksen alla Eskola taipui, mutta ei taittunut. Vakuutuksen lisäksi hän luki oman tekstinsä.
”En katso nyt antamani vakuutuksen itseäni millään tavoin sitovan ja velvoittavan, koska minut on siihen vastoin henkilökohtaista vakaumusta painostettu.”
Se vapaan maan vapaasta tieteestä. Täytyy sanoa, että kyllä tämä armas Suomikin on ollut, ja on edelleenkin, monessa asiassa melkoinen koirankoppi. Ja kirkollakin luulisi olevan parempaa tekemistä kuin jahdata pappeja, jotka noudattavat Suomen lakia.
Antti Eskola ei purematta niele mitään näkemäänsä. Hän inhoaa auktoriteetteja. Kirjasta saa tosin sellaisenkin kuvan, että häntä hivelee kokemansa kunnioitus tieteentekijänä ja miehenä. Perin inhimillistä sittenkin. Ja kyllähän me Eskolan opetuslapset häntä auktoriteettinakin pidettiin, tosin perustellusti, myönnetään pois.
Jos joku muistaa Antti Eskolan vittumaisena miehenä, niin viimeisessä kirjassa tämä kuva ei täydenny, pikemminkin päinvastoin. Vasemmistolainen hän kuitenkin on loppuun saakka.
Vanhanakin voi ajatella -kirjan kauneinta antia ovat häveliäät kuvaukset rakkaudesta. Sana rakas on vaikea. Antti Eskolan mielestä paras rakkaudentunnustus löytyy Väinö Linnan Pohjantähdestä, missä ”lyöty mies, sekä siuelun että ruumiin puolesta” Akseli Koskela sanoo vaimolleen kapinan jälkeen: En minä ilman sinua jaksas…
Antti Eskola haluaisi pistää Akselin sanat vaimonsa kuolinilmoitukseenkin. Oman kuolinilmoituksensa muistolauseen mestari kirjoittaa jälleen kerran julki.
”Kuin kutoja minä olen kiertänyt loppuun elämäni kankaan, ja nyt minut leikataan loimilangoista irti.” (Jes. 38:12)
Antti Eskola kuoli 6. syyskuuta 2018. Hänen viimeinen kirjansa Vanhanakin voi ajatella julkaistiin Tammelan Voimassa 8. tammikuuta 2019.
Juha Kosonen
