Parhaillaan käytävissä seurakuntavaaleissa valittavilla kirkkovaltuustoilla ei ole edessä helppo nelivuotiskausi. Piispa Matti Repo uskoo, että Tampereen hiippakuntaan kuuluvissa 45 seurakunnassa ja 3 seurakuntayhtymässä joudutaan turvautumaan kipeisiin leikkauksiin kiristyvän taloustilanteen johdosta. Revon mukaan seurakunnat tarvitsevat nyt jos koskaan päätöksentekijöikseen kirkkovaltuutettuja, joilla on rohkeutta ja näkemyksellisyyttä puuttua oikea-aikaisesti ongelmiin ja ratkoa haasteita kestävin keinoin.

Piispa Matti Revon mielestä seurakunnissa on tulevaisuudessa käyttöä kompasseille. Tässä kuussa järjestettävissä seurakuntavaaleissa valittavilla ja ensi vuoden alussa aloittavilla kirkkovaltuutetuilla on edessään työntäyteinen nelivuotiskausi.

Repo arvelee ajan ongelmallisuuden johtaneen siihen, että tämänkertaisissa seurakuntavaaleissa on vähemmän ehdokkaita kuin neljä vuotta sitten pidetyissä vaaleissa.

Piispa kannustaa evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä lähtemään ahkerasti vaaliuurnille. Hän toivoo, että tämänkertaisten seurakuntavaalien äänestysprosentti olisi korkeampi kuin vuoden 2014 seurakuntavaaleissa. Silloin äänestysprosentti oli 15,5

– Vaalien kannalta olisi hyvä, jos eri valitsijayhdistyksien ehdokkaat nostaisivat julkiseen keskusteluun paikallisesti keskeisiä teemoja.

Repo tietää, että vaaleissa taitetaan peistä myös isoista valtakunnallista kysymyksistä kuten avioliittokäsityksen laajentamisesta.

– Kirkkovaltuustot valitsevat maallikkojäsenet uuteen kirkolliskokoukseen, joka linjaa koko kirkon tulevaisuutta. Kirkolliskokouksen kokoonpano vaikuttaa kokonaissuuntaan, mitä kirkossa tapahtuu.

Rakentamisen jälkeen purkamista

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ovat osallistuneet vahvasti toisen maailmansodan jälkeisen Suomen rakentamiseen. Valtiolla ja kirkolla on ollut käytössään samanlainen resepti, jolla kansalaisille ja seurakuntalaisille on luotu hyvinvointipalveluja.

– Isoja seurakuntia jaettiin pienemmiksi itsenäisiksi seurakunniksi. Seurakunnat rakennuttivat aktiivisesti toimitiloja. Monessa kirkonkylässä on keltainen ja rapattupintainen seurakuntatalo, joka aikanaan täyttyi vireästä elämästä ja toiminnasta. Seurakunnat käynnistivät uudenlaisia toiminta- ja palvelumuotoja ja perustivat niihin tarvittavia toimia ja virkoja. Kirkko avasi opinahjoja ja laitoksia, joissa koulutettiin ammattilaisia seurakuntien palvelukseen. Hyvä aika kesti aina 2000-luvulle saakka, Repo sanoo.

– Nyt hyvin pitkäkestoinen ylämäki taittuu alamäeksi. Vaikka maamme vaurastuu, rahat eivät virtaa kirkon eivätkä seurakuntien laareihin.

– Suomen talous kehittyy suotuisasti, mutta hyvä taloudellinen tilanne ei auta seurakuntia. Talouden hoitaminen onkin seurakuntien keskeinen haaste.

”Nyt aletaan palata samaa mäkeä alas”

– Kirkossa ja seurakunnissa on lähdettävä laskeutumaan mäen päältä tuttua reittiä alaspäin, Matti Repo linjaa.

Piispan mukaan seurakuntien on tunnustettava niukkenevan talouden lainalaisuudet ja rajusti muuttuneet olosuhteet.

– Jokainen toimi ja virka on katsottava uudelleen, hän aloittaa.

– Palvelut ja muu toiminta on saatettava kantokykyä vastaavaksi. Monessa seurakunnassa on havahduttu tosiasiaan, että esimerkiksi pitkän aikaa hyvin suositut lasten päiväkerhot eivät enää vedä väkeä. Muutokseen on vaikuttanut syntyvyyden laskeminen ja kunnallisen päivähoidon yleistyminen. Etenkin muuttotappioalueden seurakuntien ikärakenne muuttuu vanhuspainotteiseksi. Lisäksi on perheitä, jotka eivät kastata lapsiaan. Nämä tekijät kumuloituvat kirkon ja seurakuntien arjessa tulevien vuosien aikana.

– Toimitilojen kohtalo on ratkaistava. Kannattaako vuosikymmeniä vanhoja rakennuksia peruskorjata, vai olisiko niistä luovuttava? Pitäisikö toimia vuokratiloissa? Valitaanko toiminta vai seinät? Repo heittelee pähkinöitä purtaviksi.

Useat seurakuntien luottamushenkilöt peilaavat nykyaikaa oman elämänsä kautta. Repo tietää päättäjien muistelevan aikoja, jolloin seurakunnassa kuin seurakunnassa oli paljon väkeä ja touhua. Lapsia syntyi, ja eri tilaisuudet kokosivat ihmisiä runsaslukuisesti yhteen.

Monen seurakunnan painolastina ovat vanhanaikaiset ja korjausvelkaiset leirikeskukset. Revon mukaan työikäisillä ihmisillä on lapsuudestaan ja nuoruudestaan hyvät muistot paikoista, joihin he haluaisivat omien lastensa ja lastenlastensa pääsevän kokemaan koko elämän kantavia asioita.

Piispan mukaan realiteettien kohtaaminen johtaa väistämättä muutos- ja uudistustarpeisiin.

– Seurakuntien vastuunkantajien on uskallettava ratkoa asioita tietäen, etteivät päätökset miellytä kaikkia.

Repo nostaa tosiasioiden tunnustamisesta esimerkiksi valkeakoskelaisten päätöksen purkaa vuonna 1969 käyttöön otettu kirkko.

– Tehdaskaupungin silhuetista poistuu monumentaalinen kirkkorakennus. Sääksmäen seurakunnalla ei ole rahaa kirkon ajanmukaistamiseen eikä ylläpitoon. Valkeakoskelaiset valitsivat toiminnan.

– Surullisissa tuhopoltoissa tuhoutuneet Ylivieskan ja Kiihtelysvaaran kirkot nostavat esille ison kysymyksen uusien kirkkojen rakentamisesta. Huomionarvoista on se, että menetykset ovat isoja myös niille ihmisille, jotka eivät koskaan ole avanneet kyseisten pyhäkköjen ovia.

Haltuun ottaminen ei ole mahdollista

Valtio voi ottaa kriisikunnan tiukasti valvontaansa, mutta kirkko ei voi tehdä vastaavaa köyhälle seurakunnalle.

– Tuomiokapituli voi kyllä ohjata, rohkaista ja patistaakin seurakuntaa, Matti Repo muistuttaa.

Esimerkiksi Ylöjärven, Hämeenkyrön, Ikaalisten sekä Kihniön ja Parkanon seurakunnat selvittivät hiljan yhdistymistään, mutta hanke kaatui muiden paitsi ylöjärveläisten vastustukseen. Hämeenkyrössä ja Ikaalisissa valitaan uudet kirkkoherrat, ja seurakunnat alkavat määritellä tulevaisuuden viittojaan.

– Ei ole olemassa näköaloja, joiden mukaan seurakuntien varallisuudet kohentuisivat, piispa korostaa.

Revon mukaan seurakunnat eivät voi kohentaa kassaansa myymällä kiinteistöjä.

– Niille ei ole muillakaan tahoilla käyttöä. Tyhjenevillä alueilla rakennukset jäävät tyhjilleen.

– Tavallista on, että seurakunnat yliarvostavat tonttejaan. Yleinen hintataso ja käypä hinta osoittautuvat odotettua matalammiksi.

Baby-buumi olisi tervetullut

Totutut lainalaisuudet eivät toimi nykymaailmassa. Perinteisesti nousukauden aikana perheet hankkivat lapsia.

– Nyt näin ei tapahdu, Matti Repo huokaa.

– Toisaalta historiassamme on ajanjaksoja, jolloin kansa ahtaalla ollessaan on turvautunut lasten tekemiseen.

Piispan mukaan suomalaisten olisi koettava ja nähtävä toivoa, jotta syntyvyys kääntyisi nousuun.

– Monet aikuistuvat ja nuoret aikuiset miettivät tulevaisuuttaan, kuten riittääkö toimeentulo perheen elättämiseen. Ihmiset pohtivat myös sitoutumishalukkuuttaan, ja sitä, löytyykö kumppani, jonka kanssa on valmis jakamaan koko elämän.

– Ihmiset haluaisivat varmasti perustaa perheen, jossa onni olisi läsnä. Mutta miten onnellisuus taataan?

Kun Matti Repo oli nuorukainen, hänen ikäluokkansa pohti atomisodan mahdollisuutta: että joku yhtä nappia painamalla tuhoaa koko maapallon.

– Eipä sitä ole tapahtunut, hän hymähtää.

– Meidän aikanamme suuren varjon ihmiskunnan ylle heittää ilmastonmuutos. Sen haasteita ei ratkaista yhden ihmisen voimin.

 

Hiippakuntajaon tarkistaminen kurittaisi voimakkaasti Tampereen hiippakuntaa

Parhaillaan Turussa koolla oleva Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous käsittelee muun muassa hiippakuntajaon tarkistamista. Piispa Matti Repo sanoo, hiippakuntajaon uudistuksien koskettavan nimenomaan Tampereen hiippakuntaa.

Matti Repo toivoo, etteivät suunnitellut hiippakuntajaon muutokset mene läpi.

Tampereen hiippakuntaan kuuluu tällä hetkellä 45 seurakuntaa ja kolme seurakuntayhtymää. Seurakunnat muodostavat seitsemän rovastikuntaa. Hiippakunnan seurakunnista suurin osa sijaitsee kolmen maakunnan eli Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueella.

– Hiippakuntajaon tarkistaminen merkitsisi toteutuessaan Hollolan rovastikunnan siirtymistä Tampereen hiippakunnasta Mikkelin hiippakuntaan. Hollolan rovastikuntaan kuuluvat Lahden seurakuntayhtymä sekä Hollolan, Asikkalan ja Orimattilan seurakunnat. Koemme, että hyvin toimivasta kokonaisuudestamme poistuisi olennainen osa, jos esitys menee läpi, Repo sanoo.

– Ennen päätöstä olisi syytä miettiä, miten Mikkelin hiippakunta pystyisi takaamaan taloudelliset voimavarat voimakkaasti kehittyvälle ja kasvavalle Hollolan rovastikunnan alueelle, Repo herättelee.

– Pidän siirtoa huononnuksena Hollolan rovastikunnalle, jonka alueella on 124 000 kirkon jäsentä, Repo toteaa.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hiippakuntajaon tarkistaminen myötäilee valtion hallinnon ajamaa maakuntauudistusta.

– Miksi meidän pitäisi nyt olla tässä asiassa etukenossa, kun koko maakuntauudistuksen lopullisesta hahmosta ei ole varmuutta, Repo perää.

Kansliapäällikkö on paljon vartijana

Kirkolliskokous valitsee kirkkohallitukseen uuden kansliapäällikön. Paikka vapautui, kun virkaa viimeiset lähes kahdeksan vuotta hoitanut Jukka Keskitalo siirtyi Oulun hiippakunnan piispaksi marraskuun alussa.

Piispa Matti Revon mukaan uuden kansliapäällikön valinta on tärkeä nimitys.

– Valittava kansliapäällikkö johtaa kirkkohallituksen rakenneuudistusta.