Ostatko taidetta kotiisi, vai tyydytkö muihin sisustuselementteihin? Raanut , valokuvat , muistoesineet tai oman harrastuksen aikaansaannokset korvataan nykyään myös huonekaluliikkeiden sisustustauluilla. Väite, että hyvä taide on kallista, ei välttämättä pidä paikkaansa. Toisaalta taidetta hankitaan sijoitusmielessä eläviltä ja kuolleilta mestareilta, joten hintakin on määräävä tekijä.
– Taide on kallista, sisustustaulut ovat halpoja. Lähtisin lähestymään asiaa pohtimalla, mikä on sisustamista ja mihin ihminen sisustaa paikkaa jossa on asuu – mikä on hänelle tärkeää, sanoo taidehistorioitsija, taideopettaja ja taiteen tekijä Minna Polus.
Kenenkään sisustusta ei voi tuomita
Tarjoan Minna Polukselle kaksi vaihtoehtoa. Kotia sisustetaan omien intuitioiden mukaan tai sitten mallia katsotaan sisustuslehdistä.
– En voi puhua kenenkään muun puolesta, mutta minua stressaa sisustuslehdet, koska siellä on liikaa muun muassa maalarinvalkoista. On ihan oikein, jos maalarinvalkoinen ja harmaa tai musta valitaan siksi, että näiden värien keskellä olosta nautitaan ja se kuvaa asujaa. Jos se on vain kopioitu jostakin kuvastosta, se on kuin siirtolainen kodissa, muukalainen. Mitä tällainen sisustus kertoo asujastaan, miettii Polus.
Minna Polus ei kuitenkaan tuomitse kenenkään sisustusta. Väärää sisustamista ei hänen mielestään ole olemassa. Sisustaminen on aina makuasia, josta on turha kiistellä.
– On tehty aina hyvin henkilökohtainen valinta, jota ainakaan minä en halua tuomita. Varon tätä viimeiseen asti. Ja jos minulla joku ajatus onkin, pyrin tuomaan se hyvin hienovaraisesti esiin. Sisustustaulu saattaa olla hyvä valinta, koska sen ostaja on ainakin silloin ajatellut kuvaa.
Yksi kopio muutti elämän
Törmääminen lukion kuvaamataidon luokan ovessa olleeseen 1800-luvun maalauksen kopioon muutti Minna Poluksen elämän.
– Se avasi minun tieni kokonaan. Apua, tällainen värien maailmakin on olemassa. Kuva oli museosta ostettu juliste ja sitä voi joku sanoa sisustustauluksi. Se kulkee mukanani hautaan asti, joten pohtisin aina mitä on ”sisustustaulun” takana eli miksi se hankittiin.
Sisustustaulullakin on Minna Poluksen mielestä omistajalleen usein merkitys, joten tuomitseminen on hyvin vaarallista.
– Toisaalta puhuminen kuvataiteesta saa mietteliääksikin, enkä tiedä miksi. Ehkä inhimillistän kuvataidetta liikaa, teenhän taidetta itsekin. Minulla itselläni ei ole kovin paljon muiden tekijöiden tauluja. Kaikenlaisiin tauluihin tulee suhde, minulle oikeaan tauluun hyvin vahva ja henkilökohtainen suhde.
Sisustamiseen käytetyistä esineistäkään ei Minna Polus puhuisi koskaan halventavasti, koska kysymyksessä on hyvin henkilökohtainen asia.
– Jos minulle on yksi printti tärkeä, niin mikä on tärkeää muille. Jos ihminen on aidosti liikkeellä, hänellä on perustelu hankinnalleen. Olen tarinoiden perheestä kotoisin ja minulla on melkein kaikista esineistäni kerrottavaksi jokin tarina.
– Tärkeintä tässä on aitous ja vilpittömyys. Hyvä maku on sivuseikka, koska sekin on mielipidekysymys.
Taiteeseen tutustuminen avaa silmiä
Kuvataidetta ei pidä pelätä. Näyttelyitä Minna Polus pitää taiteen keskittyminä, mutta hän kehottaa silti niissä käymään, yksin tai kaverin kanssa.
– Taidetta kannattaa katsoa. Ei siihen aina opettajia ja luentoja tarvita, riittää, että juttelee jonkun kanssa. Ei ole olemassa vääriä mielipiteitä. Kun kuulee muiden havaintoja, huomaa itsekin lisää.
Minna Polus sanoo pitävänsä enemmän taiteesta, joka tulee arjessa vastaan.
– Teoksia pitäisi enemmänkin tulla vastaan niissä paikoissa, joissa liikutaan. Museoita ja gallerioita tarvitaan, mutta niissä on aina kynnys, joka voi olla monelle korkea. Tällaisessa tiivistymässä kokemus saattaa tulla ensimmäisestä tai seitsemännestä teoksesta, ja muista kävellään ohi. Näyttely on aina teoksen välivaihe.
Arki on pääasiallisin ihmisen olomuoto. Osa arkea on myös koti.
– Haaveilen siitä, että elämme taiteen keskellä. Tämä on aika painokkaasti sanottu ja pitää sisällään paljon. On tietysti eri asia, törmääkö arjessa sattumalta taiteeseen vai hankkiiko sitä kotiinsa. Yhteistäkin on, esimerkiksi teoksesta saatu kokemus.
Onko olemassa hyvää ja huonoa taidetta?
– Tätä mietitään saamatta koskaan vastausta.
Katsominen on aina hyvin henkilökohtaista
Taide opettaa Minna Poluksen mielestä samalla tavalla kuin elämä. Ja oikeita vastauksia ei ole.
– Jokainen kokee teoksen erilailla. Ja se on aina katsojalleen uniikki. Eihän tähän voi mennä sanomaan, että väärä mielipide. Edes tekijälle ei ole oikeus teoksensa aiheuttamiin kokemuksiin. Kokemus saattaa myös muuttua, jos palaa katsomaan teosta eri mielentilassa.
– Pitää puhua oppimisesta ei opettamisesta.
Kotiinkin ostettu teos on joka katsomiskerta erilainen. Minna Polus ei halua, että taiteessa on olemassa valmiita vastauksia.
– Suhde teokseen rakennetaan uudestaan jokainen katsomiskerta. Kun pitkään mentiin taiteen tekijöiden ehdoilla, he saivat määritellä, kuinka teos on tulkittava, ihmisistä tuli arkoja. Nyt on onneksi toisin, tekijät eivät puhu mitään.
Vain katsomalla harjaantuu ja joka kerta huomaa uusia asioita.
– Rohkaisen katsomaan, koska aivan varmasti edessä on kokemus: minä näen. Eikä tätä kokemusta tarvitse kenellekään kertoa, vaikka kertominen joskus vahvistaakin.
Kodin seinällä oleva taulu kertoo ostajasta paljon.
– Teos on osa ostajaa. Mukana on tietty arkuus, koska paljastaa jotakin itsestään. Silti kehotan ihmisiä hankkimaan taidetta omaksi jos siltä tuntuu.
Taide harvoin elättää tekijänsä
Kuvataide maksaa, koska se on useimmiten tekijälleen elinehto. Suomessa vain harva kuvataiteilija elää pelkästään taiteen tekemisellä. Työ saattaa olla muualla ja taide vie vapaa-ajan. On myös apurahoja, jotka mahdollistavat vapaamman tekemisen.
– Hinta määräytyy hyvin monella tavalla ja ikävintä tässä on se, että hinta määräytyy usein liiaksi julkisuuden mukaan. Totta kai tekijöiden täytyy saada teoksistaan palkka, mutta esimerkiksi minä en koskaan tekisi mitään, jos teos itsessään ei ole tekemisen arvoinen. Tarvitsen usein tarinankin.
Minna Polus on taidetta tehdessään hyvin tosissaan. Silti huumori kuuluu hänenkin taiteeseensa. Jos tekijä ei suhtaudu tekemiseensä vakavasti, sekin on sallittua, mutta katsojalle vaarallista. Pettynyt katsoja saattaa loitontua.
– Suomessa taide otetaan liian vakavasti. Tämäkin on opittu tapa, josta olisi hyvä päästä eroon. Kun sanon, että ei ole oikeaa tapaa nähdä taidetta, ei ole myöskään oikeaa tapaa tehdä taidetta.
