Muutto uudelle paikkakunnalle on aina perheelle ja sen jäsenille iso muutos. Toki se on sitä myös yksin muuttavalle, mutta silloin ihmisen on helpompi virhearvion sattuessa vaihtaa uudelleen maisemaa, kun perässä ei reppu selässä kulje joukkoa ihmisenalkuja. Muuton suunnitteluvaiheessa mietitään yksin, erikseen ja yhdessä, että onko se järkevää? Kannattaako? Tutustutaanko kehenkään? Saavatko lapset kavereita?
Meidän perheen muutto oli totta kai astetta helpompi, kun sukuni asuu tällä seudulla. Pehmeä laskeutuminen akaalaisuuteen tapahtui kesällä suvun mailla Sontulassa ,jossa loma-aikaa on vietetty niin kauan kuin muistan. Mutta kaikesta huolimatta on tunnustettava, että kesä oli yllättäen aluksi hiukan yksinäistä meidän päivät kotona viettävälle kolmen koplalle – varsinkin taaperollemme, joka jo parin vuoden iässä osoittaa yltiö-sosiaalista halukkuutta leikkikavereihin. Ja niitä ei täällä meidän rivaripihalla ollutkaan. Odottelin siis kuumeisesti elokuuta ja kaikkien äiti-lapsi-aktiviteettien alkamista. Tiesin, että esimerkiksi Tampereella seurakunnan kerhoihin on pitkät jonot, joten jo hyvissä ajoin otin yhteyttä Akaan seurakuntaan. Ohjaajat olivat tuolloin lomalla ja jätin puhelinvastaajaan viestin – myöhemmin toisenkin, kun luulin, että he olivat jo palanneet töihin. Sain kuitenkin ja kaikesta huolimatta hyvää palvelua. Minulle kerrottiin, että ilmoittautumisaika alkaa seuraavalla viikolla. Tein kuten neuvottiin ja taapero pääsi harjoittelukerhoon. Äitiyden onnistumisen elämyksiä: Jes, olin nopea! Ensimmäisellä kerhokerralla totesin, että paniikinomainen ilmoittautumis-rumba oli turha, kerho ei ole täynnä. Hienoa, nythän ei ollakaan isossa kaupungissa!
Akaa on kotona olevan vanhemman paratiisi. Tekemistä löytyy jokaiselle päivälle erilaisten perhekerhojen muodossa. Valikoimassa löytyy muun muassa MLL:n perhekerho, Seurakunnan avoin perhekerho ja Körö körö -kerho, Tovolin äiti-lapsi-jumppa ja vauvakahvila Laaksolassa. Näissä tapaamisissa olen tutustunut junantuomiin, moottoritieltä kääntyneisiin, Tampereen imussa Akaan löytäneisiin rohkeisiin ihmisiin, jotka ovat halunneet kasvattaa lapsensa täällä tuntematta ketään etukäteen. Mahtavaa.
Uusiin ihmisiin tutustuessa tulee eteen monia haasteita. Oma nimimuistini on huono ja ensiesittelyn sekä monen keskustelukerran jälkeen hävettää tivata uudelta kerhotuttavuudelta, että mikä sinun nimesi taas olikaan. Paitsi nyt, kun asia nostettiin yhdessä pöydälle ja todettiin, että muillakin on se sama vika. Rohkeutta peliin!
Jokainen meistä kaipaa ystäviä ja kavereita. Pystyin vain ihaillen katsomaan vierestä erästä suloista pientä ihmistä, joka puolen minuutin lyhyen yhdessä leikkimisen jälkeen sanoi pojalleni, että ollaanko ystäviä. Miksi en itse pysty samaan?
Sinä, joka vielä istut kotona ja mietit, että uskaltaako lähteä vieraiden ihmisten joukkoon? Tule! Lapsesi viihtyvät ja samalla ehkä sinäkin siinä sivussa. Ja ennen kuin huomaat, olet mukana kantoliinavinkeissä, unikoulukokemuksissa, leivontaringissä…
Uskalla antaa itsestäsi, niin saat varmasti vastakaikua.
Mietelause sanoo, että Yksinäisyys on yksityisyydestä maksettu hinta . Se ei todellakaan ole hintansa väärti.
Samalla haluan kiittää kaikkia vapaaehtoisia ja seurakunnan työntekijöitä, jotka mahdollistatte nämä kerhot. Kiitos.
