Olen aina tykännyt leikkiä suomen kielen sanoilla. Kielen erilaiset ilmaisut ovat kiinnostaneet minua jo lapsuudesta alkaen. On hauskaa pysähtyä pohtimaan jotain sanaa ja sen johdannaisia sekä sitä, miten eri tavalla tiettyä sanaa voidaan käyttää eri yhteyksissä ja eri merkityksissä.
Sana huoli on sisällöltään negatiivinen, rauhaton ja raskaskin. Huoli voi olla tiedostettua tai tiedostamatonta. Vaikka huoli on tunne, niin se voi monesti ilmetä myös fyysisenä voimattomuutena. Huoli kuuluu tunneskaalan miinuspuolelle, joskin se voi olla myös positiivisuuden ponnahdusalusta. Huoli-sanasta johdettu yhdyssana huolenpito on sen sijaan kokonaan valoisa ja turvallisuutta herättävä sana. Huoli käpertää ihmistä usein kasaan ja apaattiseksi kun taas huolenpito viittaa useimmiten itsestä ulospäin. Huolenpitoon sisältyy huolehtimista, vaalimista, hoitoa ja huoltoa, kaikkea sellaista, minkä avulla pysytään kunnossa ja jaksetaan eteenpäin. Huoli jostakin läheisestä saattaa käynnistää huolenpidon prosessin.
Ensi sunnuntain jumalanpalvelustekstit kertovat Jumalan huolenpidosta. Ihmistä ei ole tarkoitettu murehtimaan kaikkea tulevaa. Jokainen saa luottaa siihen, että Taivaan Isä pitää meistä huolen. Vanhan testamentin teksti tuo esille Israelin kansan erämaavaelluksen. Nälkäinen kansa sai riittävän määräosan leipää jokaiselle päivälle. Israelilaiset antoivat tuolle ruoalle nimen manna.
Heinäkuun lopussa sain jännän muistutuksen siitä, etten murehtisi liikaa. Vaimoni isä kuoli Kuopiossa ja lähdimme ajamaan sunnuntaipäivänä sinne sopiaksemme hautajaisjärjestelyistä. Kuinka ollakaan, automme moottorin varoitusvalot syttyivät palamaan Laukaassa. Autoliikkeen asiantuntija sanoi puhelimessa, että ajamista ei pidä jatkaa yhtään. Jäimme odottamaan tietysti vähän tuskastuneena tien varteen. Reilun tunnin päästä paikalle tuli hinausauto kyydissään sijaisauto, joka tuotiin meille matkan jatkamista varten. Olen ammattini johdosta aina ollut kiinnostunut autojen rekisterinumeroista suhteessa virsikirjan virsiin. Kun hinurikuski ajoi sijaisauton lavalta alas, sanoin ääneen vaimolleni: ”Katso, mikä rekkari; XOO-338, ”Päivä vain ja hetki kerrallansa”. Tuntui, että siinä tilanteessa tuo rekisterikilven virsi muistutti vahvasti siitä, että kyllä meistä huolta pidetään.
Tuo virsi 338 on tullut rakkaaksi jo lapsuudesta. Muistan, kuinka äidilläni oli tapana hyvin usein keittiöaskareissaan samalla laulaa tuota virttä. Ehkä myös sen virren myötä on luontaisesti kasvanut luottamus Jumalan huolenpitoon. Elämämme ei ole täällä minkään sattuman varassa. Oli lohdullista lähteä myös appiukon kuolinvuoteen viereltä, kun hän heinäkuussa siellä käydessämme sanoi minulle: ”Heikki, vie täältä eteenpäin sellaista viestiä, että kyllä se Herra hoitaa meitä.”
Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa, tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen. (Vk 338:1)
Heikki Ali-Löytty
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kanttori
