”Kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järven jäälle.” Kuovien ja kurkien huutojen kuuleminen tietää muutosta. On tulossa joko kevät tai syksy. Kevät on täynnä toivoa, syksy on menettämisen aikaa. Vanha kansa puki kuovin huudon kuulemisen varoitukseksi kevätjäiden vaarallisuudesta.

Elokuussa 1968 Yleisradion Prahan kirjeenvaihtajan Lieko Zachovalovan äänestä tuli kaikille suomalaisille tuttu. 21. elokuuta Neuvostoliitto liittolaisineen miehitti Tsekkoslovakian  ja maan johtajan Alexander Dubčekin ihmiskasvoinen sosialismi sai väistyä panssarien tieltä.

Tapahtumia Prahasta selosti Lieko Zachovalova omaan jäljittelemättömään tyyliinsä. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kenen puolella Lieko oli. Kuolemaansa asti sosialismin nimeen vannonut toimittaja teki selväksi kantansa, vaikka raportit viiltävää journalismia olivat.

Liekon huudosta tuli demokratian huuto rautaesiripun takaa. Toimittaja oli tapahtumien keskipisteessä ja kertoi, mitä näki ja kuuli. Toimittajan verkostotkin olivat kunnossa ja hän pystyi kertomaan, mitä vallan kammareissakin tapahtui.

Tänään Lieko Zachovalovan raportit on huikeita radiodokumentteja. Prahan tapahtumista on juuri nyt kulunut 50 vuotta. Tiedonvälitys on noista tapahtumista kehittynyt valtavasti, mutta edelleen merkitykselliselle tiedolle kaivataan toimittajansa ja taustojen varmistajansa. Edelleen tarvitaan myös rohkeutta kertoa totuus julki.

Liekon katkera ääni syöpyi suomalaisten mieliin. Varmasti kaikki eivät alkuvuoden 1968 aikana tienneet, mitä Prahassa tapahtui. Liekon raporttien jälkeen kenellekään ei jäänyt epäselväksi, mitä tapahtui.

Naapurissamme oli voimakas suurvalta, joka ei tarvittaessa keinoja kaihtanut. Neuvostoliitto näytti voimansa. Totuus tuli tälläkin tavalla julki. 1956 tukahdutettiin Unkarin kansannousu, nyt oli vuorossa marssi Prahaan.

Demokratia on vaikea tapa hallita. Kun mieliä on monta, on etsittävä tavan takaa kompromisseja. Usein asiat myös vesittyvät, koska konsensuksessa terävät kulmat tahtovat hioutua pois. Demokratiassakin kuulee huudettavan avuksi vanhaa johtajaa, kun asiat näyttävät menneen solmuun tai päätetyt muutokset näyttävät etenevän liian hitaasti.

Demokratiassa saattaa myös joidenkin mielestä väärät voittaa. Valtaan nousee henkilöitä tai ryhmiä, joiden ajatuksia ei pysty hyväksymään ja joiden toimintatavat kummeksuttavat. Tämä on demokratian hinta. Äänestäjän käyttäytyminen on loppuen lopuksi aina arvailujen varassa. Tämä pätee kaikkeen politiikkaan.

Äänestäjien ohjailemiseen on toki keinonsa. Voima synnyttää vain katkeruutta. Onnistunut vaikuttaminen lähtee totuudesta. Totuutta tarvitsee harvoin edes selitellä. Se puhuu itse puolestaan.

Populismi nostaa vaarallisella tavalla päätään Euroopasta. Maahanmuuton ongelmista on tehty totuus, jota lietsotaan pelolla. Hoetaan, että ongelmat ratkaistaan raja-aitoja pystyttämällä.

Tosiasiassa turvallisuuttakin lisätään vain raja-aitoja poistamalla, tietoa jakamalla ja ongelmia ratkomalla. Demokratia ei lisäänny pelottelemalla, ainoastaan hyvyyttä jakamalla.

Paha tahto on demokratian vihollisista pahimpia. Jos taksiliikenne ei toimi, syyllinen etsitään mieluiten tutuista asioista. Totuuden kertomista saatetaan jopa kaihtaa, koska se pilaa hyvän tarinan.

Tällaisessa myllerryksessä on hyvinkin mahdollista, että kuulemme vielä Liekonkin huudon. Ja jelleen kysytään, onko demokratialle sittenkään vaihtoehtoa.