Lähde kaupunkilomalle Viipuriin

Usealla on mielipide Viipurista, mutta harva on siellä käynyt, saati kaupungissa viivähtänyt. Suomalainen Viipuri elää muistoissa, mutta kaupungissa on edelleen paljon nähtävää ja yllättävän paljon suomalaistakin. Kaupungin kansainvälistä historiaa eivät viime sodat pyyhkäisseet minnekään, vaikka järjestelmän muutos kaupunkia osin rapauttaakin.

Akaan Karjalaseura ja paikallislehti Akaan Seutu järjestävät unohtumattoman kaupunkiloman Viipurissa 17.–19. heinäkuuta. Lähdemme perjantaiaamuna aikaisin noin kello 5 ja jo iltapäivällä majoitumme perinteiseen Hotelli Viipuriin.

Ohjelmassa on muun muassa kaupunkikierros linja-autolla ja kävellen. Käymme linnassa ja sen museoissa sekä totta kai myös Viipurin taidemuseossa. Lauantaina on vuorossa piknik Monreposin puistossa. Aikaa varataan myös omaehtoiseen tutustumiseen ja tietysti ostoksiin vaikkapa Viipurin kauppahallissa. Matkan aikana voi myös ehdottaa poikkeamis- ja kävelykohteita. Kaupungissahan on muun muassa kunnostuksen alla olevat Sorvalin hautausmaa ja Alvar Aallon suunnittelema kirjasto.

Matkanjohtajat puheenjohtaja Eija Hatakka-Peltonen Akaan Karjalaseurasta ja päätoimittaja Juha Kosonen Akaan Seudusta johdattelevat retkeläiset kaupungin historiaan ja kohtaloihin – nykypäivää unohtamatta.

Matkan hinta on 295 euroa tai 325 euroa riippuen lähtijöiden määrästä. Hintaan sisältyy linja-auto kuljettajineen, hotellimajoitus aamiaisineen, kaksi päivällistä ja viisumi. Vastuullinen matkanjärjestäjä on Lomalinja, jossa  Irma Äyräs odottaa sitovia ilmoittautumsia 15.4. mennessä numerossa 050 360 7262 tai sähköpostissa: irma.ayras@limalinja.fi