Kouluruuan laatu ja määrä

Kirjoitin keväällä tyttäriemme kertoman perusteella kouluruuan laatuun ja määrään liittyvistä asioista koululle. Vanhempana huoliani olivat liian pienet annosmäärät kappaleruuissa (kalapuikot, lihapullat ynnä muut) ja oikean salaatin puute – en siis tarkoita salaatilla pelkkää kiinankaalia, jota niin usein koulussa tarjoillaan salaattina lapsille ilman muun muassa tomaattia ja kurkkua.

Kirjeen seurauksena sain ystävällisen kutsun tulla seuraamaan kouluruokailua ja lounastamaan koululle yhdessä rehtorin ja ruokapalvelupäällikön kanssa. Kävin koululla, jossa minut ystävällisesti vastaanotettiin ja jossa minulle kerrottiin ravitsemissuosituksista ja nykyisestä kouluruokajärjestelmästä. Minulle selvisi, miten pienellä budjetilla kouluilla nykypäivänä lounas tehdään alle eurolla/oppilas/päivä. Lisäksi minulle selvisi, että nykyisten ravitsemissuositusten mukaan esimerkiksi lihapullia saa ottaa todella vain viisi kappaletta/ per oppilas. Minun mielestäni tuo suositus on ihan muuten hyvä, mutta eri-ikäiset ja -kokoiset lapset kuluttavat myös eri määrän, joten mielestäni silloin kun koululla tarjotaan lounaana ruokaa, johon liittyy suositus kappalemäärästä, pitäisi lapsen kuitenkin niin halutessaan saada syödä enemmän, jos on muutoin ottanut asiallisen annoksen (sisältäen perunan, leivän ja salaatin).

Äitinä ja lastensuojelun johtavana sosiaalityöntekijänä olen sitä mieltä, että vaikka koulun tehtävä on rehtorinkin mukaan opettaa ruokailuun liittyviä asioita ja käytöstapoja ja joka kodilla on myös vastuu tarjota ne neljä muuta ruokailuhetkeä lapselleen päivässä, kaikki tietävät, ettei näin onnellisesti ole joka kodissa asioita hoidettu. Lisäksi joissakin kodeissa on sellainen käsitys, että kouluruoka on hyvää ja sitä saa niin riittävästi, ettei enää koulun jälkeen joka kodissa tarjota sitä kello viiden ruokaa lapsille.

Lasten suojelu ei ole vain kuntien lastensuojeluviranomaisten tehtävä, se pitäisi jokaisen päättäjän ja jokaisen lasten kanssa työskentelevän ammattilaisen tietää nykypäivänä. Lastensuojelua tehdään kouluissa, päiväkodeissa, neuvoloissa ja kaikissa sellaisissa instituutioissa, joissa ollaan tekemisissä lasten kanssa. Toivonkin, että kuntatalouden kiristymisestä huolimatta kuntiemme päättäjät antaisivat arvostuksen ja resurssit myös arjen tasolle niihin instansseihin ja toimintoihin, joissa joka arkipäivä huolehditaan lapsista ja nuorista. Tähän sisältyy myös paljon parjattu kouluruokailu. Mielestäni kaikilla koululaisilla on oikeus hyvään ja riittävään lounaaseen joka päivä.

Entä oma kokemukseni kouluruuasta? No, söihän sitä, ennen kuin selkäänsä otti.

Sari Kaajala-Selkama,

viiden tytön äiti ja lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä