Pentti Ehoniemen tunsivat useimmat politiikasta, urheilusta yleensä ja kyykästä erityisesti. Minuun suurimman vaikutuksen teki hänen antaumuksellinen toimintansa liikunnan ja monipuolisen urheilun – useimmin kilpaurheilun hyväksi.
Minun ensimmäinen muistikuvani Pentistä – Penasta – on ollessani pikkupoika. Kylmäkoskelle oli saatu urheilukenttä 1950-luvun alussa, ja siellä järjestettiin useat urheilukilpailut kesän aikana. Siellä häärivät joskus monessakin lajissa neljä Suutarin veljestä. Pentin ja hänen veljiensä sukunimi oli siihen aikaan Suutari. He harrastivat montaa lajia ja pärjäsivätkin varmasti jotenkin. Tuloksia en tarkemmin muista muuten kuin, että yksi veljes, Hannu, pääsi maaottelutasolle.
Sen mukaan mitä myöhemmin Pentin kertomana kuulin, harjoitusinto ja pyrkimys tuloksiin oli sitä luokkaa, että he itse rakensivat harjoittelupaikkoja kotipihaan ja latoon. Latoon tehtiin kuula-/kiekkorinki ja pallon- ja painonheittoseinä talviharjoittelua varten. Kuulaa työnnettiin ja kiekkoa heitettiin myös ladon ovesta lumihankeen. Välineet pidettiin lämpiminä nuotion lämmöllä. Tässä vaiheessa Pentti oli jo siirtynyt enemmän valmennuspuolelle.
Sitten veljekset muuttivat Helsinkiin, ja Pentti opiskeli lisää valmennuskursseilla. Hän oli ainakin Hämeenlinnan Tarmon valmentajana työn ohella. Hän oli myös lähellä ajautua Urheiluliiton valmentajaksi mutta ajatus, että kotitilaakin pitäisi jonkun ruveta pitämään, sai hänet valitsemaan maanviljelijän ammatin. Koska energiaa ja intoa riitti, piti se johonkin purkaa, ja hän löysi kyykän, jota Helsingissä oli elvytetty evakoitten keskuudessa jo 1950-luvulla ja levitettiin Karjala-seurojen kautta ympäri Suomea.
Vuonna 1966 alkoi Kylmäkoskella kyykkätoiminta Ainakin hämeenlinnalaiset, forssalaiset ja riihimäkeläiset kävivät näyttämässä mallia. Myöskin helsinkiläisten kanssa oli seuraotteluita. Pentti hankki pelivälineet. Hän kaatoi metsästään koivuja ja sorvautti heittosauvat ja kyykät. Ladon päätyyn tehtiin pelialueet talkoovoimin.
1970-luvulla alkoi tulla jo vähän menestystäkin. Vuonna 1976 tuli ensimmäinen joukkuesuomenmestaruus. Himmeämpiä SM-mitaleita oli tullut jo vähän aikaisemmin myöskin henkilökohtaisissa kisoissa. Pentti voitti myös henkilökohtaisen kultamitalin mestaruussarjassa vuonna 1984. Veteraanisarjassa (yli 60 vuotta) hän voitti useita kultamitaleita ja sivusi veteraanien SE-tulosta 32 pistettä vuonna 2006. Se on ennätystulos vieläkin.
Vaikka hän kovasti panosti omaan kyykänheittoon, hän jaksoi myös opastaa ja neuvoa nuoria kyykän saloihin. Hän kävi vuosittain pitämässä kyykkätunteja eri kouluilla ja opetustilaisuuksia erilaisille ryhmille. Vaikka toinen jalka amputoitiin, ei se lopettanut junioreitten kyykkäopastusta. Nuoret kävivät Ehoniemen pihapiirissä olevalla kyykkäkentällä heittämässä, ja Pentti istui pyörätuolissa kentän reunalla ja jakeli neuvojaan vielä aivan viime viikkoihin asti.
Kyykän ohella hän oli myös yleisurheilutoiminnassa mukana niin kauan kuin Kylmäkoskella oli urheilukenttä. Hiihto oli talvinen harrastus hänelle itselleen kuten myös muitten hiihdättäminen. Hän osallistui esimerkiksi Finlandia- ja Vasa-hiihtoihin.
Minusta hänessä riitti esimerkkiä jokaiselle. Hän pyrki sinnikkäästi, periksi antamattomasti, itsensä likoon laittaen tavoitteisiinsa. Hän uhrasi aikaansa myös muitten hyväksi niin liikuntaurheilun kuin varmasti yhteiskunnallistenkin asioiden hoidossa. Hän piti myös itsestään huolta niin liikunnan kuin terveellisten elämäntapojen avulla.
Sadoilla kyykkäreissuilla mukana olleena – useimmin kuskina – kuulin Pentin tarinat useaan kertaan, jotkut jopa kymmeniä kertoja. Aina oli mukana joku, joka ei ollut jotain juttua kuullut, ja se piti taas käydä läpi. Kun minä sitten yritin vähän loivennella vauhdikkaampia kohtia, tokaisi Pentti ”oo poika hiljaa” ja tarina ja matka jatkuivat. Kuopion matkallakaan ei montaa kommenttia kukaan ehtinyt tai päässyt sanomaan. Nyt on ”nauhuri” hiljentynyt. Syvä osanotto omaisille.
Kauko Rupponen
Kyykkäkaveri yli 40 vuotta