Viime lauantaina Metsälinnassa järjestetty Vanhaa Viialaa -valokuvanäyttely keräsi paikalla päivän aikana noin 350 katsojaa. Kuvia oli suunnilleen sota-aikaa edeltäneiltä vuosilta 1980-luvulle. Paikalle oli saatu menneitä muistelemaan entiset viialalaiset toimittaja ArtoNyberg, kouluttaja RitvaEnäkoski sekä laulaja, nykyään musiikinopettajana työskentelevä SatuPentikäinen.
Enäkoski kertoi tulleensa Viialaan sen ikäisenä, että hän aloitti täällä kolmannen luokan.
– Tämä metsälinna on minulle tuttu paikka, täällä kävin aikoinaan tansseissa. Myöhemmin kun työskentelin eri lehdissä, tapasin työssäni samoja artisteja, joita olin täällä kuunnellut. Joku täällä muisti, että nuorena unelmani oli tulla filmitähdeksi. Toteutuihan se haave melkein, kun pääsin televisioon, Enäkoski naurahtaa.
Hänellä on paljon hyviä muistoja Viialasta. Mieleen on jäänyt erityisesti se, kun yksi poika kehui häntä kauniiksi, kun he leikkivät piirileikkejä.
– Täällä olen nyt tavannut monta nuoruudenkaveria, jotka eivät ole muuttuneet yhtään. Tai naiset eivät ole muuttuneet, miehet ovat hiukan vanhentuneet.
Enäkoski muistelee äitiään, joka tunnettiin Viialassa yleisesti äitee Karjalaisena. Teini-ikäisenä Enäkoski, silloinen Karjalainen, häpesi äitiään, joka jutteli aina kaikkien kanssa.
– Nyt taidan olla itse samanlainen, Ritva Enäkoski hymähtää.
Mahtavia muistoja
Iskelmälaulaja Satu Pentikäisen vanhemmat olivat tunnettuja hahmoja paikkakunnalla. Kumpikin toimi johtajaopettajana kansalaiskoulussa, ensin isä ja myöhemmin äiti. Vaikka koko perhe oli musikaalinen, oli talossa sääntönä, että Sampolaan sai mennä tansseihin, mutta Metsälinnaan ei.
Pentikäinen muutti Viialasta Helsinkiin 16-vuotiaana, mutta Viiala on aina säilynyt hänen sydämessään. Myös täkäläinen murre on pysynyt puheessa.
– Eilen kiertelin katsomassa Viialaa, ja kaikki paikat tuntuivat kovin pieniltä verrattuna siltä, mille ne lapsen silmissä näyttivät. Mutta mahtavia muistoja minulla on täältä.
Näyttelyä oli katsomassa myös Liisa Wessman, joka asui 1960-luvulla Varrasniemessä. Hän muistelee, heitä oli kolmen muksun porukka, jotka kävivät esimerkiksi järvellä soutelemassa.
– Se oli ihanaa aikaa, Wessman hymyilee.
Antti Mustila on paluumuuttaja. Häntä surettaa se, että vanhoja rakennuksia on purettu Viialasta niin paljon, esimerkiksi asemarakennus.
– Mutta on hienoa katsella näitä vanhoja kuvia. Mukavaa, että tällaisia näyttelyitä järjestetään, Mustila sanoo.
