Pidän itseäni hyväosaisena, koska olen saanut syntyä Suomessa. Olen saanut käydä koulua, saanut neuvolapalveluita niin lapsuudessa kuin aikuisiälläkin. Olen voinut viedä myös lapseni näiden palveluiden ääreen. Minulle on tarjottu kansakoulussa maksuton, lämmin ateria kerran päivässä. Oppikoulussa tosin oli lukukausimaksut ja ruoastakin piti maksaa jonkin verran. Olen saanut maksutonta hammashoitoa ja osin maksutonta terveydenhoitoakin. Kukaan ei ole tullut minulle sanomaan, miten minun pitää pukeutua eikä ole pakottanut minua peittämään päätäni ja kasvojani. Olen saanut valita myös puolison itselleni, eikä kukaan ole pakottanut minua naimisiin, vaan olen voinut sen tehdä vapaasta tahdostani. Sukupuolielimiäni ei uskonnon nimissä ole silvottu, ja olenpa jopa saanut rauhassa kuulua vähemmistökirkkoon ilman, että minua olisi väkisin käännytetty enemmistön uskoon.
Tästä kaikesta voin olla kiitollinen. Mutta onko Suomi edelleen se maa, mihin minä synnyin, missä toisesta välitettiin ja pidettiin huolta? Vaikuttaa siltä, että kaikkea sitä, mitä on vuosikymmenten saatossa rakennettu, ajetaan alas. Halutaan valjastaa kaikki mahdollinen ja mahdoton markkinoiden armoille ja pieni ihminen tässä unohdetaan. Ei ole rahaa, sanotaan. Kyllä rahaa on, sitä on varmasti enemmän kuin koskaan on ollut, mutta se kanavoituu yhä harvempien taskuihin ja niiltä, joilla on vähän, viedään loputkin. Työttömien asemaa heikennetään, vaikka töitä ei ole kaikille tarjolla. Töitä pitää ruveta tekemään ilman palkkaa. Ja tälle keksitään erilaisia termejä peittämään sitä tosiasiaa, että kyseessä on orjatyö. Orjuus on ollut jo kauan kiellettyä. Meillä ollaan menossa takaisin siihen. Ikääntyvät ihmiset eivät aina saa tarvitsemaansa hoivaa ja ovat usein myös hyvin yksinäisiä.
Kristillisiin arvoihin pitäisi kuulua puolustaa heikompia yhteiskunnan jäseniä. Niihin kuuluvat myös vieraiden toivottaminen tervetulleiksi. Nämä arvot ovat katoamassa eikä sitä pidetä enää minään. Matteuksen evankeliumin 25 luvussa sanotaan:
”Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: ’Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?’
Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: ’Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle’.”
Nämä sanat on hyvä muistaa myös tänä päivänä. Kirkkojen tulisi huolehtia siitä, että sanomaa edelleen kerrotaan ja levitetään kansan keskuudessa ja palauttaa ihmisille usko paremmasta tulevaisuudesta. Usko siitä, että kristilliset arvot ovat yhä meidän kaikkien yhteiset.
Raija Toivonen
Kirjoittaja on Tampereen ortodoksisessa seurakunnassa toimiva akaalainen seurakunta-aktiivi.
