Kukka, Nuppu ja Kielo. Salmiovirran perhe kokee luonnon niin tärkeäksi, että myös perheen lapset on nimetty luonnosta löytyvillä nimillä. Virallisesti kaikkien kolmen nimet ovat lisäksi kaksiosaisia: Kukka-Maaria, Nuppu-Neilikka ja Kielo-Kastanja.
– Meillä kaikilla on kaksiosaiset nimet, koska halusin, että tyttöjen nimet sopivat minun nimeeni. Lisäksi luonto on meille tärkeä. Kuljemme paljon luonnossa. Olen nauranut, että jos meillä olisi poika, hän olisi varmaan Naava tai Käpy, heittää perheen äiti, Kukka ja jatkaa:
– Tytöt eivät ole aina nimistään ihan innoissaan, mutta ainakin ne ovat uniikkeja.
15-vuotias Nuppu kertoo, että päänvaivaa aiheuttaa se, että hän saa usein selittää virallisen ja kutsumanimensä erot. Pieni miinus on myös se, että Nupulla ei ole kalenterissa nimipäivää, eikä perheellä ole siksi myöskään nimipäiväperinnettä. Tosin se antaa vapauden viettää Nupun nimipäivää koska vain.
Hyvänä puolena Kukka näkee sen, että nimet jäävät paremmin ihmisten mieleen. Johonkin hänkin haluaa kuitenkin vetää rajan erikoisissa nimissä.
– Isäni olisi halunnut kastaa minut Sipporaksi. Nimi on raamatullinen, Sippora oli Mooseksen vaimo. Onneksi äitini piti päänsä Kukka-Maarian suhteen. Olen tähän tyytyväinen, Kukka hymyilee.
Ainoastaan Salmiovirran perheen isän nimi on hieman tavallisempi, Harri. Hänelle ei ole keksitty edes luontoaiheista lempinimeä, vaikka onhan hänenkin nimensä lohikalan, harjuksen lempinimi.
– Kalan perusteella Harri tuskin on kuitenkaan pienenä nimeään saanut, eikä hän sillä perusteella mieheksenikään ole päätynyt, Kukka nauraa.
Adoptiossa odotus on mysteeri
Kukka tietää, että heidän perheessään ei tulla käyttämään hänen aiemmin ilmoille heittämiään pojan nimiä, sillä lapsiluku on jo täynnä. Perheellä kesti seitsemän vuotta ensimmäisen lapsen odotuksessa ja se oli stressaavaa. Kukka ei halua kokea uudelleen tällaista stressiraskautta. Jo ennen Nupun saamista perheeseen vanhemmille oli selvää, että he haluavat adoptoida lapsen. Kukka kertoo Kielon vain käyneen syntymässä Kiinassa. Tytön he saivat vuoden ikäisenä osaksi perhettään.
– Biologisen lapsen kohdalla odotusaika on aika selkeä, koska se on ”standardoitu” yhdeksään kuukauteen, jollei mitään ongelmia raskauden aikana synny. Odotus etenee ja voit seurata lapsen kehitystä ultrassa, neuvolassa, kirjoista, ja niin edelleen. Toki monesti voi jotain odottamatonta tulla, mutta noin pääpiirteissään kuitenkin olet koko ajan tietoinen missä mennään. Lapsi kasvaa osana sinua, Kukka miettii.
Adoptoidessa lasta odotus taas on täysi mysteeri, sillä siitä ei voi tietää, miten pitkään se kestää. Kukka kuvailee adoptioprosessissa olevan vain tietynlaisia etappeja, mutta nekin eroavat perheittäin ja kohdemaakohtaisesti kovasti.
– Käytännössä et voi muuta kuin odottaa ja odottaa ja odottaa tietämättömänä milloinka mahdollisesti kyseinen odotus päättyy. Siinä mielessä adoptio vaatii hurjan paljon enemmän kärsivällisyyttä ja voimavaroja, koska täytyy elää epätietoisuudessa hyvin pitkiä ja pituudeltaan tuntemattomia aikoja.
Osana perhettä biologinen ja adoptoitu lapsi eivät kuitenkaan eroa toisistaan äidin näkökulmasta. Tytöt ovat Kukalle molemmat aivan yhtä rakkaita ja omanlaisiaan yksilöitä. Kukka kertoo, että siitä hetkestä lähtien, kun hän sai Kielon syliinsä, hän tiesi, että tyttö kuuluu juuri siihen.
– Itse ajattelen, että Kielolla oli paikka meidän perheessä ja meidän sydämissä, jo ennen kuin Kielo fyysisesti meitä kohtasi. Meidän perhe ja meidän sylit oli varattuina juuri Kielolle. Ensimmäiset hetket meillä yhdessä kului toisiimme tutustuessa, sillä sydämessä kasvaneita lapsia oppii tuntemaan vasta syliin saatuaan, vaikka niinhän se tavallaan on masuvauvojen kanssakin, Kukka kertoo.
Hän miettii, että lapsen kasvuympäristö vaikuttaa suuresti siihen millainen lapsesta kasvaa ja kehittyy, vaikka genetiikkaa ei luonnollisesti voi unohtaa. Kukan mielestä kuitenkin Kielo on temperamentiltaan hyvin samanlainen kuin hän.
– Minusta on suuri rikkaus, että saan olla Kielon äiti.
Sairaanhoitajaa ohjattiin tälle tielle
Kielon alkuperän takia Kiina on koko perheelle mielenkiinnon kohde. Kielo on menossa kesällä kiinan kielen kurssille ja koko perheen kesken on suunnitteilla matka Kiinaan ensi vuonna. Lisäksi perheessä on juhlittu kiinalaista uutta vuotta. Kaikesta huolimatta Kielo tuntee itsensä vahvasti suomalaiseksi. Erityismielenkiinnon kohteena Kielolla on Kalevala.
Kukka itse on pohtinut paljon, mikä tekee ihmisestä esimerkiksi hämäläisen. Hän on itse kotoisin Kiteeltä, mutta on asunut pitkään Tampereen kupeessa ja senkin jälkeen jo 13 vuotta Viialassa. Entisen, sairaanhoitajan työnsä takia hän on kuitenkin kulkenut koko ajan Tampereella töissä, mikä on vaikuttanut paikkakunnalle juurtumiseen. Nyt hän iloitsee lyhyemmästä työmatkasta ja kertoo aikovansa pyöräillä kesällä Viialasta Toijalaan, ellei sada vaakatasossa.
Taysissa 20 vuotta työskennellessään Kukka ehti kypsytellä ajatusta papin ammatista. Hänellä oli halu kouluttautua lisää.
Papin ja sairaanhoitajan ammatit eroavat ajankäytöllisesti, sillä poliklinikan sairaanhoitajan työ on usein minuutilleen organisoitua ja kiireistä. Papin ammatissa ei ole työaikoja, mikä periaatteessa mahdollistaa ihmisen kiireettömämmän kohtaamisen. Papin on itse tiedostettava miten ajankäyttönsä jaksottaa ja paljonko töitä hän ehtii ja jaksaa tehdä.
Yhdistäviäkin tekijöitäkin näissä ammateissa on.
– Molemmissa ammateissa ollaan samantyyppisten asioiden äärellä, ihmisten surujen ja ilojen. Minusta tuntuu, että minua on ohjattu lempeästi kulkemaan tätä tietä. Nyt tuntuu hyvältä, että saan olla omalla kotipaikkakunnalla ihmisten käytettävissä.
