Keskustan koulun henkilökunnan päiväkirjamerkintöjä vuosien varrelta:
”Meidän työyhteisömme on elänyt kriisissä jo vuodesta 2011, jolloin marraskuussa B-siipi posahti, ja loppumattomalta tuntunut evakkoretki alkoi. Toivon kipinän antoivat uudet, ihanat ja puhtaaksi luulemamme parakit. Hetken ilo vaihtui suruksi, kun vesi lotisi tasakattoisten, Suomen olosuhteisiin sopimattomien, kilpailutuksessa halvimmiksi osoittautuneiden parakkien kattojen läpi. Mitäpä tuosta. Viron pojat puhkoivat puukoilla sinisten höyrysulkujen muovit, ja vedentulo katosta lattioille lakkasi osittain. Mitä sitä nyt suremaan, millaisessa kunnossa kattovillat ovat, kun kohta pääsisimme kuitenkin upeaan, remontoituun kouluun.”
Me kaikki todella odotimme pääsevämme uuteen, hienoon, remontoituun kouluun.
”Kummasti vaan alkoi yskittää ja äänikin lähti tietyissä tiloissa. Oli ollut urheaa pelastaa vanhasta koulusta opetusmateriaalia mukaan. Todellisia kansallisaarteita, joita oli Wiledalla ja Fairylla pyyhitty ulkorappusilla. Kalliiksi tulevat tällaiset materiaalimenetykset. Tottahan se on. Sitten alkoi terveys reistailla. Yskittää. Heikot ja huonokuntoiset sortuu. Vika on päässä – omadiagnoosit yleistyivät ympäristöstä saamiemme vihjeiden mukaan. Kestä, kestä, sillä uusi koulu lepattavine pressuineen häämötti tuulessa silmiemme edessä päivittäin! Näimme säleverhot sateessa ja avoimet ikkunat. Odotimme vain sisäänpääsyä, koska Hirvialholla ei oikein enää voinut käydä salissa, eteisaulassa tai ruokasalissa, kun yskitti niin kovin. Onneksi tuli aina loma, jolloin ei tarvinnut yskiä ja äänikin palasi!”
”Pääsimme onneksi etuajassa muuttamaan. Sähköä ei olisi muuten riittänyt molempiin rakennuksiin. Nyt otsonoitiin, ja meille kelpaamattomat tavarat pääsivät Hirvialholle hyötykäyttöön. Kun tavarat muhivat otsonissa, niin seuraavana aamuna ne kannettiin luokkaan, jossa oli illalla ollut lattialla vielä parin sentin rakennuspöly. Sitä oli niin paljon, että siihen sai ikuistaa omat jalanjälkensä. Aamulla ne oli siivottu pois, voi ei, ja puhdistettujen tavaroiden kanto luokkaan saattoi alkaa. Kovasti taas yskitti, mutta onneksi lapset tulivat vasta seuraava päivänä luokkaan. Muutaman viikon päästä sama toistui, kun vielä ennen joululomaa pääsimme muuttamaan reaktorin loppusijoitussiiloon eli B-siipeen. Huraa! Nyt yskitti jo koko joululoman ja kuumekin nousi. Influenssa varmaan, taas. Huolestunut lääkäri tutki ja seurasi. Ainahan sitä altistuu yskälle, kun on uusia hienoja pintamateriaaleja. Astma mokoma.”
Kesän elimme kaikki toivossa…
”Kesäloman päätyttyä olin viisi päivää hienosti remontoidulla työmaallani, kun taas alkoi yskä ja äänenmenetys. Nyt Kela korvaa jo osan lääkkeistäni, joita käytän tupla-annoksina. Syy tällaiseen etuuteen on, että sairaus on muuttunut pysyväksi eli en enää parane. Syksyllä olin tosi pahassa sairauskierteessä. Joululoma toi hetken helpotuksen. Tammikuussa taas kaikki alkoi, ja helmikuu meni sumussa. Tuli sairaalareissukin koettua. Nyt mottoni on: Kortisonilla kevääseen!”
Painajainen jatkuu…
Summa summarum: Olemme tehneet työtämme epämukavuusalueella viimeiset viisi vuotta. Olemme tehneet työmme opettajina ja kasvattajina hyvin, vaikkei työnantaja ole hoitanut velvollisuuksiaan, edes lakisääteisiä! Työnantaja myös pallottelee terveydellämme. Emme ole työkyvyttömiä vaan työpaikkakyvyttömiä, kuten joku viisas sisäilmasairas on sanonut.
Työyhteisölle tämä vuosikausia kestänyt tilanne on äärimmäisen kuormittava ja vaativa. Koulua on yritetty vuosikausia pitää pystyssä mitä ihmeellisimmissä olosuhteissa, ja henkilökunta on repinyt jaksamisensa omasta selkänahastaan. On tehty työt ja täytetty velvollisuudet. On pärjätty ja on selvitty, ja ulkopuolelle onkin voinut välittyä sellainen kuva, että koulunpito ei ole juuri kärsinyt.
Sisäpuolelta katsottuna näkymä ja kokemus on toinen. Monet ovat menettäneet terveytensä pysyvästi. Surettaa, että joidenkin ulkopuolisten mielestä on kyse jostain pikku nuhasta tai yläpölyistä.
Tähän mennessä remonttiin menetetyt kahdeksan miljoonaa euroa ovat pientä verrattuna tilanteen aiheuttamiin kerrannaisvaikutuksiin ja kokonaiskuluihin muun muassa terveydenhuollossa nyt ja tulevaisuudessa. Sijaiskulutkin taitavat olla melkoiset, puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä.
Kouluhan on lapsia varten…
Myös lapsia kuormittaa tilanteen jatkuva epävarmuus: missä opiskellaan seuraavana lukuvuonna ja kenen kanssa. Tällaisena Akaan koulujärjestelmä tuottaa itse lapsille ongelmia ja psykososiaalisen tuen tarpeita ja lisää muun muassa oppilashuollon työmäärää. Jos koulun asiat ja arki olisivat kunnossa ja tasapainossa, näin ei tapahtuisi ainakaan samassa määrin. Nykyisen koulutilanteen vaikutukset oppilaiden elämään ovat pitkäaikaiset ja surulliset.
Oppimisen ja koulunkäynnin tuen näkökulmasta tilanne on hyvin haastava. Kun oppilaiden oma turvallinen sosiaalinen ryhmä on hajonnut osan luokan oppilaista ollessa kotikoulussa tai evakkotiloissa, niin useat oppilaat oireilevat. Oireilu näkyy niin, että oppilaat ovat levottomia ja heidän koulumotivaationsa on heikkoa.
Myös koulun henkilökunnan, opettajien ja ohjaajien, on nykytilanteessa lähes mahdotonta ennaltaehkäistä oppimisen haasteita. Oppimisvaikeuksia kuntouttava opetus on nyt hyvin vaikeaa, lähes mahdotonta, koska oppilailla menee jokapäiväiseen koulutyöhön epävarmassa tilanteessa kaikki voimat. Erityisopetuksen ja ohjaajien resurssit koulussamme ovat täysin riittämättömät, etenkin näissä olosuhteissa.
Välillä on todella vaikeaa ajatella positiivisesti. Työpaikkaa ei ole helppoa vaihtaa. Toisaalta ei haluaisikaan vaihtaa, koska meillä on niin mukava työyhteisö ja pidämme työstämme oppilaiden kanssa. Tämän kaiken keskellä koemme, että Akaan kaupunki ei ole millään tavalla tukenut jaksamistamme vaan enemmänkin hankaloittanut arjen pyörittämistä pitkäjänteisestä kasvatustyöstä puhumattakaan. Emme kuitenkaan pysty vuosikausia ihmeisiin ja jossakin vaiheessa seinä tulee vastaan. Rajansa kaikella…
Keskustan koulun henkilökunta
