Lokakuun lopulla 1948 väsyneet vanhempani, Mauri ja Mary, tulivat laivalla Helsinkiin. Heillä oli ollut raskas matka. Isäni setä, taidemaalari Antti Favén oli kuollut, siunattu ja poltettu Tukholmassa. Vanhempani olivat olleet paikalla suvun edustajina.
Nuoren parin uupumus ei johtunut ainoastaan surullisesta velvollisuudesta: Heillä oli kerrankin rahaa. Runsaan matka-avustuksen oli myöntänyt Suomen taiteilijaseura. Valuuttasäännöstely oli ankaraa, ja markat oli vaihdettu Ruotsin kruunuiksi Suomen pankissa. Rahaa riitti siis juhlimiseenkin, ja laivalla oli tarjolla kaikkea sellaista, mitä sodasta toipuvassa Suomesta ei saanut.
Eteläsatamassa oli vastassa Antti-sedän ystäviä, kollegoita sekä taiteilijaseuran ja muun sosieteetin edustajia kunnioittamassa viimeistä matkaansa tekevää aikansa julkkista.
Astellessaan lankonkia pitkin uupunut nuori pari havahtui todellisuuteen: tärkein oli unohtunut. Antti-setä tuhkauurnassaan oli jäänyt hytin hattuhyllylle. Seurasi nopea tilanteenhallinta: paluu hyttiin ja uudelleen vakavin ilmein uurnan kanssa kohti vastaanottajia.
Nuoren tasavallan ”hovimaalari”, Kylmäkosken kreiviksikin kutsuttu Antti Favén siunattiin uudelleen Kylmäkosken kirkossa. Viimeisen leposijansa hän sai Kylmäkosken hautausmaan sukuhaudasta vanhempiensa ja sisarustensa vierestä.
Otto Favén
