Suomen Futsal-Liigan kärkikolmikossa on koko tämän kauden keikkunut akaalainen Leijona Futsal. Viidettä liigakauttaan pelaava joukkue on määrätietoisen kehityksen ja valmennuksen tuloksena syntynyt suomalais-serbialainen nippu kokemusta ja nuorta voimaa.
Koska menestyksekkäitä divarivuosiakin ehti ennen liiganousua kertyä useita, karehtii hymy väkisin huulille, kun seuran kantavat taustavoimat lyövät eteen Kylmäkosken Kirkonkylän koulun jumppasalissa 17 vuotta sitten otetun kuvan.
– Tästä se lähti, toteavat Tero Kivistö ja Jarmo Airaksinen luetellen keltaisissa paidoissaan pallottelevan viisikon.
Seurarajat ylitettiin jo toisella kaudella
Kun Kylmäkosken Veikot aloitti futsalin pelaamisen vuonna 1998, laji oli nuori ja tuli talviharjoitteluksi jalkapallon rinnalle.
– Moni jalkapallojoukkue, jolla oli huonot talviharjoittelumahdollisuudet, halusi tehdä jotain jaloilla eikä pelata koripalloa tai lentopalloa. Osa pelaajista jäi talveksi pois ja harrasti jotain muuta kuten jääkiekkoa, Airaksinen muistelee.
Vuoteen 2014 joukkue pelasi KylVen nimellä. Sitten futsal-jaosto siirrettiin Leijona Futsal -nimen alle. Ammattilaisia joukkueessa ovat olleet vain viime vuosien serbipelaajat. Kaikki muut futsal-pelaajat pelaavat edelleen myös jalkapalloa, mutta viimeisen viiden vuoden aikana tekeminen on muuttunut niin, että nyt mennään futsal edellä.
KylVe pelasi futsalia puhtaasti omalla jalkapallojoukkueella vain ensimmäisen vuoden. Jo toiselle kaudelle joukkueen futsal-vahvuuteen liittyivät jalkapalloa Valkeakosken Hakan A-junioreissa pelanneet Pauli Jokinen ja Jukka-Pekka Jyrämö, joka paukuttaa maaleja yhä ja edelleen.
– Jippe on pelannut siitä saakka eli 18 vuotta, ja Paulikin pelasi meillä koko uransa ja on jatkanut sitten valmennuksessa ja taustoina. Vuosituhannen alussa alkoi tulla muualta enemmän rekryjä kuten Niskavaaran Joni, Kanniston Aki ja Kuuselan Jussi.
Kakkosjoukkue perustettiin kaudelle 2006–2007, kun pelaajamäärä kasvoi ja kaikki eivät enää olleet ykkösjoukkueen tasolla tai aika ei riittänyt.
– Minä mukaan lukien. Aloin itse vetää kakkosporukkaa, kun ykkösjoukkue nousi ykkösdivariin. Ensimmäisellä kaudella kakkosjoukkueen veskarina oli muuten Laineen Juho, joka nyt on liigajoukkueen maalissa, Jarmo Airaksinen kertoo.
Jalkapalloa taktisempi laji
Ykkösjoukkueen valmentajana vuoteen 2014 saakka toiminut Tero Kivistö alkoi käydä futsalin valmennuskursseilla jo 2004. Opit kantoivat nopeasti hedelmää.
– Kyllä joukkueen peliesitykset paranivat tai ainakin tasaantuivat. Taktisuus oli suurin ero jalkapalloon, mutta aika iso asia on myös pelaajan henkinen puoli eli se, höntsätäänkö vai lähdetäänkö pelaamaan tosissaan ja yrittämään sovituin metodein, Kivistö sanoo.
Jarmo Airaksisen mukaan taktiset kyvyt korostuvat hyppäyksessä ykkösdivarista liigaan.
– Erot näkyvät siinä, ketkä ovat liigan viimeisenä. Kyllähän mekin olimme ensimmäisellä liigakaudella perässä mutta pärjäsimme hyvällä joukkuepelaamisella ja tiiviillä paketilla play offseihin asti.
Lopulta voiton vievät ne, joilla on joukkueessa myös huippupelaajia.
– Ne ovat sen piirun verran parempia kuin muut. Erona on räjähtävyys eli ensimmäiset askeleet, hyvä laukaus, syöttötaito ja syötön vastaanottotaito, Kivistö vertailee.
– Ja yksi yhtä vastaan pitää uskaltaa pelata. Varsinkin ennen moni haki mieluummin seinäsyöttöjä eikä lähtenyt haastamaan. Se on ehkä suomalainen perisynti, Airaksinen lisää.
Taustajoukot kymmenkertaistuivat
Leijona Futsalin tavoitteet ovat aina olleet sen mukaiset, minkälainen joukkue on saatu kasaan.
– Mutta aina on lähdetty jokaista peliä voittamaan ja tekemään myös taustoilla kaikkemme, jotta olisimme mahdollisimman hyvä joukkue, Tero Kivistö vakuuttaa.
Kun Jarmo Airaksinen aikoinaan siirtyi ykkösjoukkueen joukkueenjohtajaksi, sen taustavoimat tuplaantuivat. Toisena vuotena sen jälkeen joukkue nousi liigaan. Tero Kivistön mukaan tärkein syy liigapaikan selkeälle vakiintumiselle on taustajoukkojen kasvaminen edelleen.
– Kymmenessä vuodessa on kymmenkertaistettu taustajoukot. Kun silloin oli kaksi tai kolme, nyt on kaksikymmentä tai kolmekymmentä ihmistä mukana. Lajista riippumatta ne joukkueet ovat vaikeuksissa, joilla taustajoukot eivät ole kunnossa.
Leijona Futsal tunnetaan Serbiassa
Leijonien hyvin järjestettyjä taustoja ja koko organisaation toimivuutta ovat kiitelleet sekä joukkueeseen liittyneet suomalaispelaajat että Serbiasta jo kolmena vuonna tulleet vahvistukset.
– Jokainen serbi, joka meillä on ollut, on sanonut, että haluaisi jäädä. Elintaso ja kaikki on niin paljon turvallisempaa, ja he ovat saaneet kaiken, mitä seura on luvannut. Siksi esimerkiksi Jovan Stankovic uskalsi tehdä viime vuonna heti kahden vuoden sopimuksen, Jarmo Airaksinen kertoo.
Hänen mukaansa Leijona Futsal tunnetaan jo hyvin Serbiassa, ja seuralla on siellä lajiliiton tasollakin paljon Facebook-seuraajia.
Serbipelaajat saavat Leijonissa sen minimikuukausitulon, mitä Suomen laki ei-EU-kansalaiselle edellyttää.
– Palkka on yksi osa, sitten on asuntoetu eli kolmen kimppakämppä ja ruokaetu.
Suomen muu futsal-väki ei reagoinut aivan odotetusti, kun pelaaja-valmentaja Nenad Veljkovic, Stefan Krstic ja liigan syöttöennätyksen tehnyt Nenad Rancic tulivat Leijoniin kaudelle 2014–2015. Värväykset haluttiin tuoda sen nopeasti julki, koska joukkueessa ajateltiin, että tällainen panostus lisäisi suomalaisten pelaajien halua liittyä mukaan.
– Ehkä se oli kateus, mikä iski monessa suunnassa. Tyypillinen suomalainen reagointitapa, Tero Kivistö sanoo.
Jarmo Airaksista ihmetytti myös tuomareiden toiminta.
– Kun meille tuli kolme ammattilaista ihan eri kulttuurista ja pelitavoista, minusta tuntuu, että siinä ajateltiin, että mitäs te tollaisia tänne roudaatte. Ensimmäinen vuosi oli lähtökohtaisesti sitä, että osa tuomareista ei puhunut englantia eikä edes suostunut laskemaan neljään englanniksi, kun on neljä sekuntia aikaa antaa sivurajapotku.
– Viimeksi Ilves-pelissä katselin, kun tuomari neuvoi sivurajatilanteessa Dusan Milojevicia, että mene kauemmas. No eihän se mitään ymmärtänyt, Kivistö komppaa.
Liigavoitto vaatii hurmostilan
Jarmo Airaksisen mukaan kateelliset onnistuivat liittämään serbien tuloon jopa Akaaseen samoihin aikoihin osuneen Eurojackpot-voiton.
– Kaikki kuvittelivat, että me toimimme niiden rahoilla. Se oli meiltä tietoinen valinta, että me emme ala ruinaamaan. Kyllä he ovat kausikortteja ostaneet, mutta meillä on reilu 200 sponsoria, joiden pienistä puroista kerätään isompi potti.
Leijona Futsalin aiempien liigakausien sijoitukset ovat olleet kaksi kertaa seitsemäs, viides ja kuudes. Tällä kaudella suuntana on palkintopalli.
– Mitalipelit ovat ehdoton tavoite. Muu on pettymystä. Mutta se edellyttää, että miehet pysyvät terveenä, Airaksinen sanoo.
Kivistö pistää paremmaksi.
– Jos Leicester pystyy voittamaan Valioliigan, niin kyllä me pystymme voittamaan Futsal-liigan. Mutta se vaatii sitä, että joukkue pääsee tietynlaiseen hurmostilaan.
Ahdas halli voi pakottaa pakkaamaan kamat
Leijona Futsalin kotikenttä Toijalan Monitoimihallilla on kuusi metriä virallista kenttää lyhyempi ja myös liian kapea. Koko pelitapahtumaa, yleisömääriä ja samalla seuran ja lajin kehittämistä taas haittaa liian pieni katsomo. Toisin kuin lentopallossa, futsalissa voidaan Monarilla käyttää vain muutamaa kiinteätä penkkiriviä.
Jarmo Airaksisen mukaan hallia pitäisi laajentaa kymmenen metriä parkkipaikkojen suuntaan sekä sivusta että päädystä. Tai sitten Akaaseen pitäisi tehdä kokonaan uusi halli.
Tero Kivistön mielestä uuden, esimerkiksi eri seurojen toteuttaman yhteisen hallin saaminen vaatisi vetäjän, jolla olisi projektiosaamista ja rakennusalan osaamista. Kaupunginkin pitäisi olla mukana.
– Kaikki raha ei varmasti tulisi Akaan kaupungilta, mutta kun asiaa ei oteta edes suunnitteluun. Asiasta ei saa edes keskustella tässä kaupungissa, Kivistö sanoo ja jättää sanaisen arkkunsa kannen auki.
– Turha kai sitä on peitellä, että olemme pettyneitä Akaan kaupunkiin. Viisi vuotta on pelattu liigaa, ja tukieuromäärä on nolla, vaikka olemme olleet vuosittain keskusteluyhteydessä kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren kanssa. Kyllä meitä kohtaan voisi jonkunlaista arvostusta olla sieltäkin suunnalta.
Jarmo Airaksisen mukaan joukkueen nimimuutostakin pohdittiin sillä silmällä, ettei haluttu olla vain Kylmäkosken joukkue vaan ainakin koko Akaan tai isommin Etelä-Pirkanmaan joukkue.
– Silloinkin tiedustelimme, onko halua, että olemme Akaa Futsal tai jotain, mutta ei.
– Sanotaan näin päin, että harmittaa, kun Akaan kaupunki ei halua käyttää meitä markkinointikeinona, Kivistö jatkaa.
– Me olemme tämän kaupungin ainoa pääsarjajoukkue. Nyt mennään taas vuoden alussa todennäköisesti kahdella ottelulla Ylen tv-lähetykseen, ja meidän paidassa ei ole Akaan kaupunkia näkyvissä.
Hämeenlinnaan mahtuisi hyvin
Tulevaisuudessa isoja peliliikkeitä voivat Kivistön mukaan tehdä muutkin kuin Akaan kaupunki. Liigalisenssivaatimukset tiukkenevat vuosi vuodelta, ja jossain vaiheessa ollaan siinä tilanteessa, että Toijalan Monitoimihalli ei riitä.
– Se on pomminvarmaa, että nämä vaatimukset tulevat nopeammin kuin Akaan kaupunki pystyy missään suhteessa reagoimaan. Jos pelaamme tällä kaudella futsal-liigan finaaleja, pohdimme tosi tarkkaan, pelataanko ne täällä. Eihän finaalitasolle riitä 150–200 henkilön katsomo, josta 100 näkee pelin hyvin. Ylen tv-tuotanto vaatii tilaa ja rakennelmia, joten todennäköisesti finaaleja pelataan Hämeenlinnassa tai Tampereella.
Jarmo Airaksisen mukaan edessä saattaa olla pysyvämpikin siirtyminen pois Akaasta.
– Kyllä Hämeenlinna on aika houkutteleva vaihtoehto. Siellä ei ole futsalissa liigajoukkuetta, mutta jalkapallokulttuuria on. Kun juttelin Elenia Areenan halliyhtiön toimitusjohtajan kanssa, hän sanoi, että jokainen liigatasolla pelaava joukkue saa automaattisesti oman pukuhuoneen ja toimistohuoneen.
Futsal-Liigan neljän parhaan joukkueen televisioitava turnaus pelataan 14.–15.1. Tesoman hallissa Tampereella, ja Leijona Futsalin mukanaolo on jo varmistunut.
Sitä ennen joukkue pelaa kotihallissa liigapelit FC Kemiä ja Oulun Tervareita vastaan 10. ja 11. joulukuuta.
