Pienokainen Aune Maaria Melart kuoli vuoden ikäisenä 26.4.1904. Muutamaa kuukautta myöhemmin 26.7. menehtyi palvelijatar Jenny Eerikkilä. Molempien nimet löytyvät samasta hautakivestä Toijalan hautausmaalta, mutta kivi ei kerro, miksi heidät on haudattu samaan hautaan. Valkoinen kuulutuslappu maassa sen sijaan kertoo, että kyseessä on hauta, jonka seurakunta on kuuluttanut hoitamattomana.
– Hauta on sikäli harvinainen, että täällä en ole nähnyt muita hautoja, joissa lapsi ja palvelijatar olisi haudattu samaan hautaan, kertoo Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija Heli Haavisto.
Haavisto tekee Toijalan hautausmaalla parhaillaan hautausmaainventointia. Työ jatkuu heinäkuun loppuun. Akaan seurakunnan tilaama inventointi keskittyy hautausmaan vanhimpaan osaan ja ensimmäiseen laajennusosaan.
Hautausmaan vanhin osa on otettu käyttöön vuonna 1890. Hautaaminen aloitettiin kahdesta eri kohdasta.
– Pohjoisin reuna oli varakkaimmille suvuille ja eteläisempi puoli vähemmän varakkaille, Heli Haavisto kertoo.
Suosituksia säilytettävistä haudoista
Inventoinnissa selvitetään hautausmaan historiaa, laajennusvaiheita, rakennuksia sekä käydään läpi yksittäisiä hautamuistomerkkejä. Työhön kuuluu myös muistomerkkien mittaaminen.
Tutkimuskohteena ovat erityisesti kuulutetut haudat, jotka hoitamattomina ovat palautumassa seurakunnalle. Inventoinnissa tutkijan tietolähteinä ovat hautaluettelon lisäksi historiankirjat sekä rovasti Sauli Turja, Akaan Seudun Sukututkijat ja Akaa-Seura.
Inventoinnin perusteella tutkija Heli Haavisto antaa seurakunnalle suosituksia säilytettävistä haudoista. Arvioinnissa otetaan huomioon kulttuuri- tai taidehistoriallisia arvoja ja hautausmaan kokonaisuus. Säilyttämisperusteita voivat olla henkilö- ja tapahtumahistorialliset tiedot, ammatti- tai arvonimike, muistolause, muistomerkin ikä ja harvinaisuus.
Hautakivet yleistyivät 1900-luvun alussa
Esimerkiksi alkuperäisellä paikallaan olevia rautaristejä on Toijalan hautausmaalla vain kaksi. Vanhin niistä kuuluu 1890 kuolleelle sepän leski Kreeta Mikontyttärelle, joka on ensimmäinen hautausmaalle haudattu vainaja. Hauta on seurakunnan hoitama. Tutkija Heli Haaviston mukaan myös toinen rautaristi on säilyttämisen arvoinen. Se kuuluu vuonna 1902 kuolleelle Stiina Kaisu Åhlmanille.
– Myös hautakivet ovat olleet käytössä jo 1800-luvulla, mutta niitä oli ensin vain vauraampien henkilöiden haudoilla, kun taas vähemmän varakkailla oli puuristejä ja sittemmin rautamuistomerkkejä. Kivet yleistyivät 1900-luvun alkupuolella, Heli Haavisto kertoo.
Harvinaisia ovat myös ketjulla ympäröidyt haudat, joita Toijalan hautausmaalla on kolme. Ketjut reunustavat kirkkoherrana toimineen Carl Ahoniuksen suvun sekä Ylpön suvun hautoja sekä 1920-luvulla kuolleiden Matilda ja Malakias Rannan hautaa.
Siunauskappelissa tehtiin ruumiinavauksia
Tutkijan huomio kiinnittyy myös itse hautausmaan paikkaan, jyrkkään rinteeseen, jossa haudat on reunakivetty.
Hautausmaan vanha siunauskappeli on arkkitehti Gustaf Roution suunnittelema ja valmistunut vuonna 1928.
– Sen ajan mukaan rakennuksen alakerrassa sijaitsivat vainajien säilytystilat sekä leikkaustilat, jossa lääninlääkäri kävi tarvittaessa tekemässä ruumiinavauksia, Heli Haavisto kertoo.
Sukututkijat ja Akaa-Seura toivovat rauhaa vanhoille haudoille
Toijalan Seudun Sukututkijat ja Akaa-Seura ovat vedonneet Akaan seurakuntaan, että se rauhoittaisi kokonaisuudessaan Toijalan hautausmaan vanhan puolen. Yhdistysten mukaan vanhalla puolella on useita hoitokehotuksen saaneita hautoja, joita uhkaa poistaminen.
– Me pidämme hautausmaata kulttuurihistoriallisena muistomerkkinä. Kivien alla on tarinoita ja merkittäviä paikkakunnan henkilöitä. Nyt näistä haudoista aika monta on laputettu. Minusta ne voisi säilyttää, koska seurakunnalla ei ole vielä tilanpuutetta, Akaan Seudun Sukututkijoiden puheenjohtaja Pekka Ahlfors toteaa.
Ahlfors mainitsee esimerkkinä ”Posti-Jussi” Sipilän ja Riisikkalassa asuneen Wähä-Raukon isännän haudat.
– Posti-Jussi oli Toijalassa tunnettu seremoniamestari ja postinjakaja. Wähä-Raukon isäntä on puolestaan haudattu samaan hautaan kahden vaimonsa kanssa.
Ahlforsin mielestä myös tavallisten ihmisten haudat olisivat säilyttämisen arvoisia.
– Varsinkin 1800-luvun kiviä on hyvin vähän. Niiden toivoisi säilyvän.