Odotan vaimoani, joka tulee vanhaan Raumaan vajaan neljän tunnin kuluttua viettämään helmihääpäiväämme. Yli 30 vuoden yhteiselo sai minut tekemään jotain ennen kuulumatonta. Ostin hänelle lahjaksi vaatteita ja asetin ne nätisti pöydälle kukkien ja onnittelukortin kanssa. Koskaan aikaisemmin en ole ostanut hänelle housuja ja hupparia kysymättä hänen mielipidettään. Täytyisihän niitä ainakin ensin sovittaa, ettei osta liian pientä. Millainen katastrofaalinen viesti sisältyisikin siihen, että nämä housut ovat liian pienet. Etkö edes minun mittojani tunne? Vai mitä haluat tällä kertoa!
Tutkin aika tarkkaan avioparien ”mitat” ennen kun vihin heidät avioliittoon. Samoin teen vanhempien kanssa joiden lapset kastan. Keskustelemme sitoutumisesta, tunteiden ilmaisusta. Kaikesta siitä mikä liittyy hyvään parisuhteeseen tai vanhemmuuteen. Kuinka riidellä ja käsitellä ristiriitoja rakentavalla tavalla? Miten puhua ja kommunikoida niin, että tulemme ymmärretyiksi. Kuinka pitää yllä seksuaalisuuden liekkiä vahingoittamatta lähimmäistä? Miten arjen keskellä osoittaa hellyyttä? Kuinka anteeksiantaminen ja luottamus toteutuvat ja miten hyvin tunnemme Jumalan ehdotonta rakkautta. Nämä kysymykset ovat niin tärkeitä, että toimituskeskustelut saattavat kestää kaksikin tuntia.
Joskus kehotan pareja tekemään yhdessä jotain aivan uutta. Hassuttelu perheen kanssa piristää ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lähimmäisen huomioiminen ja kuunteleminen antaa tunteen siitä, että minä olen tärkeä, minua rakastetaan. Se on elintärkeä parisuhteelle ja lapselle, joka oppii vanhempiensa antaman mallin kautta uusia asioita.
Minäkin opettelen uutta. Sitä kuinka ostetaan vaatelahja 30 avioliitovuoden jälkeen rakkaalle. Miksi ostaa huppari ja housut? Helmihäät on niin arvokas asia, että lahjan tulisi olla kallis ja arvokas. Jos olisin ostanut vaikka kalliita vaatteita juhliin olisin ottanut suuremman riskin. Parempi aloittaa siis näin. Vaatteista tuli vaimoni Reija mieleen. Voisin kuvitella, että hän pitää sellaisia vaatteita. Pitkää yhteistä taivalta ei voi mitata materiaalilla. Se on suurempi juttu.
Jossain kehitysvaiheessa itselleni oli tärkeä havaita, kuinka olen koittanut mennä liian varhain liian isoihin saappaisiin. ”Hiljaa hyvää tulee” on siksi lempimottoni ja tiedän että vaimoni on samaa mieltä. Kasvu on ollut tosi hidasta, kun ei vielä tässäkään iässä tiedä vaimonsa mittoja, mutta kohtapa se selviää ja silloin olen hieman viisaampi ja huomattavasti hyväntuulisempi kävipä kuinka tahansa.
”Millä mitalla te toisille mittaatte sillä teille mitataan.” Tämä on samankaltainen universaalinen laki kuin ”Mitä ihminen kylvää sitä hän niittää”. Minuun on kylvetty paljon rakkautta, mutta miten kylvän sitä ympärilleni, millaisilla käytännön teoilla? Mitä hyvää voin tehdä? Tärkeä kysymys, koska siihen sisältyy lupaus. Jos kylvät hyvää, niin saat hyvää!
Merkkipäivien muistamisen lisäksi voit antaa omat korvasi, kätesi, jalkasi ja silmäsi Jumalan käyttöön, sillä Jumala tarvitse niitä tehdäkseen maailmasta paremman paikan elää. Hän tarvitsee korvia, jotka kuuntelevat, käsiä jota auttavat, jalkoja jotka palvelevat ja silmiä jotka rakastavat.
Tero Kuparinen
Kirjoittaja on Viialan aluekappalainen
