Hyvän kasvun perusta

Akaa varhaiskasvatuksen aluevastaava Kirsi Kurkinen aloittaa yksityisen tiedepäiväkodin johtajana Tampereella syyskesästä. Hänen viimeinen työpäivänsä Akaassa oli eilen.

Kirsi Kurkinen tuli Toijalaan 1991 Ylpönpihan päiväkodin johtajaksi. Hänen ja koko Ylpönpihan innostuneen henkilökunnan tehtäväksi tuli nostaa uutta päiväkotia puuhanneiden suunnittelijoiden hapuilevat ajatukset lentoon. Arkkitehti Kirsti Nordinin suunnittelemaan rakennukseen syntyi ainutlaatuinen kuvataidepäiväkoti. Päiväkotia ja sen henkilökunnan tapaa työskennellä lasten kanssa käytiin katsomassa ulkomaita myöten.

Mitä Ylpönpihassa sitten tehtiin? Toiminnan yhtenä suurena juonteena on Pohjois-Italiassa Reggio Emilian kaupungissa 1960-luvulla kehitetty pedagogiikka, jonka perusajatuksena on lasta kuunteleva ja kunnioittava suhtautumistapa. Valmiita vastauksia ei anneta, vaan pikemminkin innostetaan kasvattaja etsimään luovaa ja tutkivaa asennetta. Myös lasten vapautta, leikkiä, iloa ja mielikuvitusta arvostetaan. Kunnioittavan suhtautumistavan myötä pyritään siihen, että lapsi kokee itsensä tärkeäksi ja kokee voivansa aikaansaada itse uusia kokemuksia.

Kuvallinen ilmaisu oli, ja on edelleenkin, Ylpönpihan kaiken toiminnan keskiössä. Ei niin pientä ihmistä, ettei hän pystyisi itseään ilmaisemaan. Tällä hetkellä Ylpönpiha on lievästi sanottuna nukkavieru. Rännit repsottavat ja pihan hoitamattomuus pistää silmään. Kuka puolustaisi kauneinta?

Kirsi Kurkinen korostaa lähtöhaastattelussaan tässä lehdessä, että alle 3-vuotiaalle lapselle pitää antaa kaikkein parasta. Näin varhain luodaan kaiken elämän perusta kotona ja varhaiskasvatuksessa. Katsellessamme ympärillemme, kysymme ihmetellen, toteutuuko Kurkisen toive. Varhaiskasvatustakin säätelee julkisen talouden ahdinko. Säästöpäätökset ovat arkipäivää ja esimerkiksi Ylpönpihassa toimitaan yhä niukkenevin määrärahoin. Kirsi Kurkisen virkauraan täällä osuivat kolmet lomautukset, mikä osaltaan kertoo todellisuudesta.

Ja mitä tapahtuukaan kodeissa. Pieniin lapsiin kohdistuva väkivalta, avioerot ja lasten vanhempien taloudellisen tilan heikkeneminen vaikkapa irtisanomisten myötä ovat varhaiskasvatuksenkin arkea.

Ylpönpihan päiväkodin vihkiäiset maalikuussa 1992 osuivat laman syvimpään hetkeen. Sosiaalihallituksen pääjohtaja Vappu Taipale korosti vihkiäispuheessaan, että Toijalan lääke laman torjuntaan oli uuden päiväkodin rakentaminen.

Muutos on kaiketi sittenkin meistä kansalaisista kiinni ja syvin lama tälläkin hetkellä on korvien välissä.