Perhokalastus on kehitetty veden pinnalta syövien kalalajien kuten lohen, taimenen ja harjuksen, kalastukseen ja siinä käytetään keinotekoisia perhoja.
Perhot sidotaan niin, että niiden muoto, koko ja väritys vastaa kalan luonnollista ravintoa eli useimmiten hyönteisiä. Ne voivat olla vesiperhosten ja päivänkorentojen eri kehitysvaiheita – veden pohjassa olevien toukkien, kuoriutumassa olevien perhosten tai aikuisten perhosten – tai muiden vesihyönteisten näköisiä.
Monet perhokalastajat sitovat perhonsa itse, ja kullakin on oma näkemyksensä hyvin kalastavasta perhosta.
Viialan Perhokalastajien kevään viimeisessä perhosidontaillassa sidottiin muunnelmia klassisesta The Green Highlander -perhosta. Omia versioitaan tästä lohiperhosta olivat Pietro Ikävalkon johdolla rakentamassa Ari Otranen ja Elias Peltola.
Green Highlander on yksi harvoja vihreäsävyisiä, klassisia englantilaisia lohiperhoja ja siitä on tullut suosittu valinta monen lohenkalastajan perhorasiaan. Siitä on sidottu niin monta variaatiota, että jokaista voi pitää yhtä oikeana tai yhtä vääränä. Pääasia on sitoa perho niin, että se on tasapainoisen näköinen.
Monenlaisia karvoja ja höyheniä
Perhonsidonnassa kuten aina käsityössä, avain hyvään lopputulokseen ovat hyvät materiaalit ja työkalut. Ostomateriaalien hinta voi aluksi tuntua kovalta, mutta perhot kyllä maksavat aikaa myöten hintansa takaisin. Käyttökelpoista materiaalia voi toki löytää kotioloistakin. Erilaisista palloketjuista saa silmiä, joulukoristeista kimalteita ja villalankojakin voi käyttää.
Samalla kun Pietro Ikävalko näytti mallia, ja antoi ohjeita Green Highlanderin sitomiseen, hän kertoi siihen käytettävistä materiaaleista.
– Aluksi koukun päälle kietaistaan kangassydämisellä langalla tällaista kultafasaanin töyhtöä, joka kastellaan. Tähän tulee samalla kierre. Jos se on vahva, se ohjaa ja tekee potkuriliikettä. Sen takia se saa mieluummin olla vähän hentoinen. Takarungoksi tulee sitten keltaista silkkiä vajaa puoli runkoa, neuvoi Ikävalko.
Hän kertoi vihreän ja keltaisen värin olevan kirkkaan aamun värit ja lohen pitävän niistä. Kirkkaan väriset kukonhöyhenet olivat amerikkalaisia, mutta paljon niitä tuodaan myös Kiinasta ja Taiwanilta.
– Kyllä kotimaastakin monenlaisia lintujen höyheniä saisi, mutta ne pitäisi todella saada suoraan metsästäjiltä. Lain mukaan he eivät saa niitä myydä, valisti Elias Peltola.
Höyhenten lisäksi tarvittiin hylkeen tai kuutin karvaa jäljittelevää ruskeaa karvaa, hylkeen ja kuutin karvaa kun ei ole lupa käyttää.
Miesten perhot valmistuivat pikkuhiljaa, ja lopputuloksena oli kolme erilaista perhoa.
– Onhan tämä vähän taidettakin. Taidehan voi olla mitä vaan, se on tässä jokaisen oma valinta, totesi Ari Otranen.
Perhonsidonnassa pääse toteuttamaan luovuuttaan ja sitä voi tehdä ympäri vuoden, kalastuskauden ulkopuolellakin.
Perhokalastamiseen liittyy monen kohdalla myös kunnioitus luontoa ja kaloja kohtaan.
– Minulle tässä harrastuksessa ei aina ole tärkeintä saalis, vaan luonnossa ja ulkona oleminen. Nautin siinä rannalla perhostelemisesta ja joskus heitän kalan takaisin veteen, viitisen vuotta perhokalastusta harrastanut Elias Peltola toteaa.
