”Vihaa, mustamaalausta, raiskauspuheita sekä tappouhkauksia.
Toimittajien, tutkijoiden ja poliitikkojen vainoamista.
Toisten uhkailua, henkistä väkivaltaa, haistattelua.
Mikään näistä ei liity millään tavalla sananvapauteen.
Mieti miten itse käytät sanoja.”
Tällainen on Sanomalehtien liiton sananvapauden päivänä 3. toukokuuta julkaiseman ilmoituksen sisältö.
Sananvapaus on henkeäsalpaavan mahtava asia. Sen saa kokea jokainen media-alalla työskentelevä, mediaa käyttävä, julkisuudessa työtään tekevä ja yhteiskunnallista vaikuttamista harjoittava Suomessa joka päivä. Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Se on aivan samanlainen arvo kuin oikeus äänestää tai olla äänestämättä.
Sananvapauteen liittyy aina vastuu. Se on jokaisen sanan käyttäjän muistettava aina, ja varsinkin kriiseissä. Sananvapautta eivät ahdista yksinomaan sen rajoittamiseen pyrkivät järjestelmät, vaan useimmiten myös vapaissa yhteiskunnissa toimivat enemmistöt. Toisen sana saa olla vapaampi kuin toisen. Joillakin on halu määritellä sananvapautta mieleisekseen, vaikka määritteleminen on aina yhteinen asia.
Tämän ajan sananvapauskeskustelun on vihapuhe. Mielipiteet on nostettu faktan tasolle ja ne halutaan esittää, vaikka tarkoituksena on vain toisten loukkaaminen. Vihapuhe on erotettava vihaisesta puheesta. Sananvapauden suojassa ei saa loukata eikä satuttaa ketään, mutta kyllä perustellusti voi vihaisestikin argumentoida. Vihapuheen tehtävänä on aina satuttaa, tarttua kiinni asioihin, joilla ei ole aina kanssakäymisen kanssa mitään tekemistä. Mitä ihmisten ihon värillä on tekemistä Suomeen tulemisen kanssa?
Suomi on sananvapauden mallimaa. Täällä on kiihottaminen onnistunut aina huonosti. Viimeisen yritys kaataa laillinen yhteiskuntajärjestys on vuodelta 1932. Tämäkin Mäntsälän kapinaksi kutsuttu tempaus kilpistyi tasavallan presidentin tomeraan radiopuheeseen.
Vuoden 1918 sodan jälkeen rajoitettiin poliittisen vasemmiston toimintaa ja sananvapautta voimakkaasti. Tikun nokassa olivat kommunistit, jotka pääsivät ikeestään vasta 1944. Naapuruus Neuvostoliiton kanssa merkitsi monessa asiassa itsesensuuria aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti. Nyt suomalaisten sanotaan olevan rähmällään ties minne ja pelkäävän vanhaa naapuriaan.
Sananvapaudessa on silti toimittu koko itsenäisen Suomen ajan. Olemme itse sensuroineet itseämme joskus jopa varmuuden vuoksi, mutta tähänkin meillä on ollut vankat perusteet. Jo 1863 filosofi J.V. Snellman pohdiskeli Suomen asemaa eurooppalaisessa yhteisössä: Suomesta ei saa kuulua mitään, ei hyvää eikä huonoa.
Tällainen snellmanilainen ajattelu sopii kaikkeen sananvapauteen. Aina on mietittävä sanomisen seurauksia.
