Kreikkalais-roomalaisen painin SM-hopeaa toissa viikonloppuna voittanut Viialan Pyryn 14-vuotias Eemeli Rautanen kertoo jatkavansa lajin parissa niin kauan kuin motivaatiota riittää. SM-menestyksen myötä Eemeli on lähtee toukokuun lopulla Pohjoismaiden mestaruuskisoihin Viroon.
Eemeli ei ole vielä osallistunut maajoukkueleireille, mutta hän on mukana Suomen Painiliiton haastajaringissä, johon kuuluvat haastavat ikäluokkansa kärkipainijoita.
Arvokas SM-mitali
Eemeli paini SM-kisoissa hopealle kadettien eli poikien sarjassa 17 vuotta, 42 kiloa. Kulta meni Helsingin Hakan Tino Ojalalle.
– Kaveri voitti loppuottelun selvällä pistevoitolla. Olen paininut häntä vastaan ennenkin, mutta en vielä voittanut, Eemeli toteaa.
Eemelin sarjassa kilpailijoita oli 22. Akaalainen eteni finaaliin voitettuaan oman lohkonsa kaikki viisi ottelua – kaksi ylivoimaisella pistevoitolla ja kolme selätyksellä.
Valmentaja ja painituomari Matti Humalojan mukaan Eemelin hopeamitali on arvokas saavutus.
– Juuri nämä painoluokat 40 ja 50 kilon välillä ovat ikäluokan kovimpia sarjoja.
Painisalille isän jalanjäljissä
Eemeli on paininut 8–9 vuotta. Lajin pariin hän päätyi isänsä Janne Rautasen jalanjäljissä.
– Iskä toi salille, kun olin viisivuotias. Tykästyin lajiin, Eemeli sanoo.
Isä-Jannen ja Matti Humalojan lisäksi Eemeliä valmentaa olympiamitalisti Marko Asell sekä Aresh Amirkhani, jonka veli Makwan Amirkhani tunnetaan vapaaottelijana. Eemeli käy treeneissä sekä Rasin voimailutilalla että Tampereen Ratinassa, jossa löytyy Eemelin tasoa olevia harjoitusvastustajia.
Eemeli ei vielä ole tehnyt valintaa kreikkalais-roomalaisen painin ja vapaapainin välillä. Molemmat painimuodot ovat mieleisiä ja molemmissa on tullut menestystä tasapuolisesti. Viime syksynä Eemeli voitti vapaapainissa Koululiikuntaliiton mestaruuden.
Painin ja koulun lisäksi Viialan yhtenäiskoulun kahdeksasluokkalaisella jää aikaa välillä myös kalastusharrastukselle. Eemeli arvelee ehtivänsä kalaan perheen mökillä Vesilahdella.