Vastavirtaan

Akaan Nuorkauppakamari julkisti viime perjantaina Vuoden Akaalaisen. Tällä kertaa heitä on kaksi, hunajatarhuri Risto Niilimäki ja pihvikarjankasvattaja Antti Veräväinen. Molemmat valitut ovat lajissaan vastavirtaan kulkijoita, siispä oivia valintoja Vuoden Akaalaisiksi.

Risto Niilimäki on tuonut hunajatarhat kaupunkiin. Akaa on nyt hunajakaupunki, puutarhakaupunki. Idea on loistava ja kaiken lisäksi puhutaan asiasta, joka on uhanalainen. Mehiläisiä ei todellakaan ole maailmassa liikaa, joten tarhaus on saatava yleistymään. Hyvät ideat ovat myös yksinkertaisia, niin tämäkin. Jokaisella kaupunkilaisella on mehiläisistä ja hunajasta mielipide, eikä se mitenkään voi olla kielteinen. Mehiläinen pistää, mehiläinen on myös kukkaloiston edellytys, elämän edellytys. Hunaja taas on makea, kesäistä ja myönteistä. Risto Niilimäki on tehnyt pitkän päivätyön mehiläisten parissa. Puurtaminen huomioitiin nyt, mutta tuhansia tunteja on kulunut yksin opetellen. Vastavirtaankin on kuljettu.

Kuva suomalaisesta maataloudesta ei ole kaksinen. Euroopan unioni on tehnyt isännistä tuottajia, joiden arkea on suuruuden ekonomia. Unioni ahdistaa ja tuotteista ei saa kunnon hintaa kuin tukiaisina. Milloin tuottajaa syytetään ympäristön pilaamisesta, milloin eläinsuojelurikoksesta. Antti Veräväinen haluaa kulkea vastavirtaan. Hän on tekemässä pihvikarjastaan brändin ja tilastaan kukoistavan esimerkin. Työ on palkittu kestävinä asiakassuhteina lähelle ja kauas.

Lähiruoka on päivän sana. Näyttää siltä, että suomalaiset ovat vihdoin tajuamassa, että suuruuden ekonomiassa ei ole mitään mieltä. Samaan aikaa Kilpailuvirasto arvioi maassa olevan lilaa yhä useammille supermarketeille. Meitä on vain vähän yli viisi miljoonaa. Kilpailua ei todellakaan edistetä marketteja rakentamalla, vaan lähikauppoja avaamalla.

Suomi elää historian suurimman sisäisen muuttoliikkeen aikaa. Itä- ja Pohjois-Suomi tyhjenevät. Hallituksen kuntakaappaus, jossa väkisin yritetään tehdä maakuntakeskuksia yhdistämällä vauraat ja toimivat kehyskunnat ylimieliseen ja hallinnoltaan halvaantuneeseen keskuskaupunkiin, johtaa väistämättä siihen, että kaikenlaiset palvelut karkaavat yhä kauemmaksi. Tällaisen Suomenko kansa haluaa?

Kun ruoka tulee kaukaa, on ketjussa mahdollisuus pilaantumisiin ja väärinkäytöksiinkin. Mehiläisten katoaminen maailmasta taas on merkki ihmisen käyttäytymisestä vastoin luonnon ehtoja. Elämme väärin ja usein kuin viimeisellä rannalla.  Maailma tarvitsee vastavirtaan kulkijoita. Toimijoita, jotka esimerkeillään näyttävät, että kestävämpiäkin kehitysteitä on olemassa. Massan mukana on helppo työntää ostoskärryjä, mutta vaivannäkö oman elämänlaadun ja luonnon tasapainon saavuttamiseksi palkitsee. Massan kulutustottumukset on luotu kansainvälisissä mainostoimistoissa. Itsekäs ajattelija ei jätä tuleville sukupolville mitään.

Akaa on Risto Niilimäestä ja Antti Veräväisestä oivalliset esimerkit. Omien ideoiden toteuttamiseen ei tarvita välttämättä kuin motivaatio ja ripaus hulluutta. Tämä aika herkästi lamaannuttaa. Media kertoo päivittäin ikäviä uutisia lomautuksista ja irtisanomisista. Ongelmia ei kuitenkaan ratkaista pakoon juoksemalla, valitettavasti.