Baakelsi palasi hyvässä tikissä

Harri Koivusen luottotreenattava Bakels Birdland teki onnistuneen paluun raviradoille viime perjantaina Porissa.
Harri Koivusen luottotreenattava Bakels Birdland teki onnistuneen paluun raviradoille viime perjantaina Porissa.

Tähän saakka uskomattomalla voittoprosentilla kilpaillut akaalaisen Tallipaakari Oy:n omistama Bakels Birdland jäi hankosidevaivan vuoksi pitkälle tauolle viime toukokuussa tilanteessa, jossa ruuna oli voittanut vuoden 11 kilpailustaan kahdeksan. Koko uran voittosaldo oli 34 kilvanajoa ja 20 ykköspaikkaa.

Valmentaja Harri Koivunen toi kuusivuotiaan Pine Chipin pojan tosikoitoksiin sunnuntai-iltana Turun Metsämäen haastavan rapaiselle ja kolmisen sekuntia normaalia hitaammalle kaviouralle.

Täyden matkan ryhmäajoissa Bakels Birdland taisteli tasaisen ajon voitosta, mutta kamera näytti Tallipaakarin hevosen jääneen kakkoseksi samalla ajalla 19,6a kuin voittaja Sahara Rouge/Heikki Hietanen ja kolmonen Benito Kievitshof/Ari Moilanen.

Turussa sunnuntaina akaalaisen Vilppu Laaksosen sekä omistama että treenaama nelivuotias tamma Caped Crusander ravasi erittäin raskaalla kaviouralla kuudenneksi laukan verottamalla kilometriajalla 24,1.

Teivon viime viikon tiistairaveissa akaalaisen Janne Uotilan omistama ja Vesa Uotilan treenaama Misty McCool ehti maalipaalulle neljäntenä kilometriajalla 20,9a. Kun voittaja Callaway Scoop otti ykköspalkinnon ajalla 20,0a, tiedetään radan olleen useita sekunteja normaalia hitaampi.