Vaikea ennustaa

Suomen taloudellinen tila on juuri nyt poikkeuksellisen synkkä. Keskustelua meillä hallitsevat katupartiot, turvapaikanhakijat ja miehen asema avioliitossa. Tuntuu kuin pää haluttaisiin monessa paikassa pistää pensaaseen. Todellisuudessa vienti ei vedä. On vain muutamia aloja, joiden tunnelin päässä näkyy valoa.

Pirkanmaalla oli marraskuussa 36 252 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuina 3 285 henkilöä. Ely-keskuksen tilastojen mukaan työllisyystilanne oli Pirkanmaalla marraskuun lopussa muuta maata heikompi. Samaan aikaan avoimia työpaikkoja oli maakunnassa tarjolla 5 646, joista kuukauden aikana avautui 2 818 ja täyttyi 1 616.

Pahiten maakunnassa on kasvanut nuorten työttömien määrä. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli marraskuussa 4 942 henkilöä, joista alle oli 20-vuotiaita 971. Alle 25-vuotiaiden työttömien määrä kasvoi vuoden 2014 marraskuusta 338 henkilöllä, 7,3 prosenttia.

Etelä-Pirkanmaalla työttömyys ei ole noussut eikä laskenut. Akaan työttömyysprosentti oli marraskuussa 14,2. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 182 ja heistä alle 20-vuotiaita 54.  Avoimia työpaikkoja oli Akaassa marraskuussa 13 kappaletta.

Tilannetta synkistää edelleen meneillään oleva keskustelu yhteiskuntasopimuksesta tai pakkolaeista. Hyvin monen työntekijän työehtosopimus umpeutuu kuluvan vuoden aikana. Syksystä ennustetaan työmarkkinoilla hyvin riitaisaa ja lakoiltakaan ei vältyttäne.

Tässä poikkeuksellisen hankalassa ja osin näköalattomassakin tilanteessa tulevaisuuden ennustaminen on hyvin vaikeaa. Silti tulevaisuuteen pitäisi pystyä katsomaan esimerkiksi kunnissa, jotka parasta aikaa sorvaavat lausuntojaan sosiaali- ja terveysministeriölle sote-uudistuksesta. Maan hallituksen vetämän hankkeen taakse kätkeytyy pohdinta kuntien tulevaisuudesta uudistuksen jälkeen.

On aivan selvää, että sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelutkaan eivät tulevaisuudessa niin lähellä kuin nyt. Puhuminen lähipalveluista on nyt turhaa, kun sitä olisi pitänyt käydä paras-hankekkeen käynnistymisen aikaan. Kun keskittämisen teille lähdettiin, päätettiin itse asiassa tulevaisuus ensimmäiseksi.

Nyt pitäisi osata ennustaa tulevaisuuden kunnan malli ja rakenne sekä ennen kaikkea se, millä rahalla se toimii. Pohdinnan perusteiksi ei käy nykyinen Akaa tai mitkään se edeltäjät. Totuus on, että vuoden 2019 alusta lähes 60 prosenttia Akaan nykyisin järjestämistä palveluista järjestää joku toinen. Mitä sitten tehdään?