Todellinen uhka

Näinä päivinä on varmasti jokainen suomalainen miettinyt, miten käy jos koti kylmenee. Akaassakin sähköt pätkivät pitkin perjantai-iltaa ja monessa kodissa sinniteltiin kynttilän valossa ja ties minkä apuvälineen turvin pitkälle sunnuntai-iltaan. Jos muuten sähkölämmitteisessä talossa oli takka ja jopa puuhella, lämmön ja lämpimän ruoan tekeminen onnistui. Kerrostaloissa ehkä viileni vähän, ja jos ei ollut retkikeitintä, särvin oli kylmää. Putket eivät ehtineet onneksi jäätyä missään. Maatiloilla jyskyttivät aggregaatit. Akaassa ei onneksi ollut pimeänä koko kaupunki, Juupajoella oli huomattavasti hankalampaa.

Raskas vetinen lumi teki tepposensa. Puiden oksat rojahtivat sähkölinjojen päälle. Huomattavasti rannetta vahvempia oksia rojahti lumen painosta myös Akaan kirkon pihaan. Puista tuli todellinen uhka turvallisuudelle.

Talven tulo yllättää Suomen vuodesta toiseen. Näyttää pahasti siltä, että varautumisesta huolimatta muutoksien rajuus saa maan sekaisin. Ei paljon tarvita, kun jo junaliikenne takkuaa. Eläminen on viety maalta kaupunkeihin niin totaalisesti sähkön varaan, että tietoliikennekin pätkii maailman pimetessä. Tämä huomattiin viikonloppuna Juupajoella, missä kunnan johtoryhmä ei saanut yhteyttä toisiinsa. Näin ei voi olla. Viranomaisten verkot eivät saa katketa.

Kun todellinen uhka on puussa, meuhkaamme turvapaikan hakijoista. Ainakin ajatuksellisesti Suomi on varautunut koko sodanjälkeisen ajan siihen, että Venäjältä hyökätään. Kun vieraita tuleekin linja-autolla, kävellen ja polkupyörällä pohjoisesta, olemme ihmeissämme. On lapsellista heitellä polttopulloja vastaanottokeskusten oviin ja järjestää rajat kiinni -mielenosoituksia, kun pakolaisongelmaa ei ratkaista täällä.

Vaikka kuinka tiukentaisimme lakejamme, estäisimme tänne tulon vaikka väkipakolla, majoittaisimme tulijat viileisiin telttoihin tai jättäisimme heidät ruokkimatta, ongelma ei ratkea meidän konstein. On totta, että suurissa väestönliikkeissä on paljon vilppiäkin, mutta senkään torjuminen ei ratkaise mitään.

Kannattaa muistaa sellainenkin anekdootti historiasta, että kun karjalaiset lähtivät nyytteineen evakkoon kotikonnuiltaan, heidän paikkojaan kolusivat ennen vihollista suomalaiset varkaat. Tällaisiako me aina olemme?

Totta kai Suomen lainsäädäntö on saatava turvapaikan hakijoille samanlaiseksi muiden Pohjoismaiden kanssa. Etukenossa tätä tuskin tarvitsee tehdä, koska jo nyt tiedämme, että yli puolet tänne tulijoista palautetaan. Toisaalta me myös tarvitsemme lisää väkeä. Jo tällä hetkellä suomalaisia jää enemmän eläkkeelle kuin astuu työelämään.

Pakolaisongelma ratkaistaan lähellä niitä alueita, joissa ongelma syntyy. Pariisin tapahtumista huomamme, kuinka vaikean ongelman kanssa kansainvälinen yhteisö kamppailee. Nyt on löytymässä yhteisymmärrys mitä Syyriassa tehdään, myös isisiä vastaan on nousemassa voimakas rintama. Voima ei yksin riitä, tarvitaan myös humanitääristä apua ja lempeyttä.

Akaassa ei toistaiseksi ole pakolaisia, mutta turvapaikkapäätökset heitä ennen pitkää tänne tuo. Viialan Asuntotuotanto on valmiudessa. Sattumoisin Viialan yhtenäiskouluunkin valittiin rehtoriksi Saija Montonen, jolla on omakohtaisia kokemuksia asiasta. Nyt odotamme.