Toijalaan vuonna 1960 muuttanut Kustaa Luoma (1929–1999) oli kotoisin Ylihärmästä. Hänen isänsä Vilho Luoma oli maatalon isäntä ja hevoskasvattaja, joka välitti suomalaisia työhevosia pohjoisen savotoille ja armeijaankin. Hän ei ollut ravimiehiä, mutta sellaiset tuli hänen kahdesta pojastaan. Isän välittämiä hevosia kuljetettiin junalla aina Kemijärvelle asti ja Kustaa Luoma oli monesti mukana saattamassa.
Ensimmäisen oriinsa Kustaa Luoma sai 13-vuotiaana ja hän tarjosi ensimmäisen kasvattamansa orin, Jyrinän, kantakirjoihin ollessaan 16-vuotias. Toisen hevosensa, ori Pujon, Kustaa Luoma hankki kyllästyttyään moottoripyörällä ajoon ja pantuaan lehteen ilmoituksen, että haluaa vaihtaa moottoripyöränsä hevoseen. Pujo kyllä meni myöhemmin vaihtoon sekin, mutta ei lopullisesti.
Kustaa Luoma meni naimisiin Aune Rantamäen kanssa vuonna 1952. Perheessä oli neljä lasta Kari, Heikki, Pirjo ja Markku, kun isä-Kustaa vuonna 1957 sai paikan ajomestarina Ypäjällä Valtion hevossiittolassa. Pauli syntyi Ypäjällä ja tyttäret Jaana ja Minna Toijalassa.
Kustaa presidentti Kekkosen lämminveristen ohjaimissa
Ypäjän hevosopistossa kasvatettiin hevosia jo 1800-luvulla. Puolustuslaitoksen Hevoshuoltokoulu aloitti siellä toimintansa vuonna 1934. Kolme vuotta myöhemmin perustettiin sen rinnalle Valtion hevossiittola, jonka tehtävänä oli Suomen hevosjalostuksen edistäminen ja työntekijöiden kouluttaminen.
Ajomestarin työssään Kustaa Luoma tuli tuntemaan myös presidentti Urho Kekkosen, kun tämän vuonna 1957 Neuvostoliitosta lahjaksi saamat lämminveriset Orlov-tammat Kaunotar ja Suosikki sekä näiden varsat Katja ja Tamara olivat sijoitettuina Valtion hevossiittolaan. Vuonna 1959 Kekkoselle lahjoitettiin vielä kolmas Orlov-hevonen, ori Lento, joka niin ikään muutti Ypäjälle.
Presidentti Kekkosen saamat lahjoitukset edesauttoivat lämminveristen ravihevosten tulevaisuutta ja pian lämminverisetkin ravihevoset saivat kilpailuoikeuden Suomessa.
Vaikka Kustaa Luoma näin sai tutustua lämminverisiin hevosiin ja kiersi presidentin hevosten kanssa ajamassa näytösajoja ympäri maata, eivät lämminveriset hänen mielestään olleet suomenhevosen veroisia.
Toijalaan kaupanpitoon
– Kun me tulimme Toijalaan, isä teki ensin kaivinkone- ja kuljetustöitä, kunnes osti maataloustarvikekaupan Huuskan kiinteistöstä, missä nykyään on kierrätyskeskus. Asuimme Korkeamäessä, ja isä osti vähäksi aikaa takaisin sen saman moottoripyörään vaihdetun Pujon. Sitten hän oli pari vuotta ilman hevosta ja osti sellaisen taas kun muutimme vuonna 1965 asumaan Sillankorvan taloon ja äiti alkoi pitää ruokalaa siinä talossa. Hevonen ja me pojat asustimme piharakennuksessa, ”parempi väki” asui ruokalan yläkerrassa, muistelee Kustaan poika Pauli Luoma.
Sillankorvan talon Kustaa Luoma purki itse 1990-luvun puolivälissä. Hän purki myös Osuuskaupan vanhat rakennukset Toijalan keskustasta sekä muun muassa Iittalan aseman ja lukuisan määrän vanhoja omakotitaloja.
Kustaa Luoma, tai kuten paikkakunnalla mieluummin sanotaan: Luoman Kustaa, piti kauppaa vuoteen 1979, jonka jälkeen se siirtyi hänen pojilleen.
Omapäisiä hevosia
Kun Luoman Kustaa 1960-luvun lopulla hankki lisää hevosia, hän osti Ounevan palaneen konehallin Lentilästä ja rakensi sinne karsinat hevosille.
– Isällä oli siellä vaihdellen 5–7 hevosta ja Paulin ja minun hevoset siihen päälle. Kaiken kaikkiaan luulen hänellä olleen yhteensä yli kaksisataa hevosta. Legendaarisen Muistokkaan lisäksi hänen tallissaan olivat muun muassa Hemmo, Tamori, Hilo, Härmän Tähti ja Loiste. Toiset olivat pidemmän aikaa ja toiset melkein vain käymässä. Yksi isälle alun perin mieluinen hevonen oli lahjakas, mutta omapäinen Rötösherra. Se oli nimensä veroinen, temppuili ja rakasti vaaratilanteita, muttei onneksi telonut itseään. Välillä sitä ei kerta kaikkiaan kiinnostanut ravaaminen ja se sai lähteä isän tallista, muistelee Markku Luoma.
Lentilän tallilla hevoset saivat toisinaan olla vapaana pihalla ja joskus ne lähtivät omille teilleen pitkin Lentilää.
– Kerran yksi mennä tallusteli viereisen yrittäjän konehalliin, missä oli mies korjaamassa jotain konetta. Hänellä oli trasselitukko takataskussaan. Hevonen tietysti sitä näykkimään ja mies pelästyi niin, että paineli lujaa hallista pihalle, kertoo Markku Luoma.
Toisen kerran isä-Kustaa sai tulla jalan kotiin, kun hevonen oli pelästynyt jotain, kaatanut reen ja jättänyt isännän hankeen makaamaan. Mutta kerran jätti isäntäkin hevosensa.
– Olimme lähdössä raveihin ja touhusimme sitä lähtöä porukalla. Läimäsin sitten kuljetusauton ovet kiinni ja hyppäsin kyytiin. Isä ihmetteli hetken päästä, että onpahan hevonen siellä hiljaa. Kysyin paniko hän sen kunnolla kiinni. No, etkös sinä laittanut, kysyi isä. Pysähdyimme ja totesimme, ettei hevonen ollut ollenkaan mukana. Ja ei kun takaisin, kertoo Pauli Luoma.
Rahasampo ja luonnonoikku
Rahasampo ja kultakimpale, köyhän miehen pankki, lahjakkuus, luonnonoikku ja lottovoitto ovat sanoja, joilla kuvattiin Kustaa Luoman ehdotonta suosikkihevosta, suomenhevonen Muistokasta (1977–1994). Ruunaa, jonka hän 1980-luvun puolivälissä osti Jalasjärveltä.
Kustaa Luoma on todennut, että Muistokas oli hevonen, jolla oli kova taistelutahto. Sitä ei tarvinnut kuin pitää ja päästää ja kun päästi, silloin mentiin. Sillä oli halu voittaa ja sillä oli ilmiömäinen vauhtivara.
Totta puhuen Muistokas oli rahasampo ja kultakimpale, joka toi isännälleen aikoinaan miljoonan verran markkoja. Se oli mukana yhteensä 355 startissa ja voitti niistä 68, oli kakkonen 40 ja kolmas 48 kertaa. Hurjasta kiristään tunnetun Muistokkaan paras aika volttilähdössä oli 24,0 ja autolähdössä 24.1.
Joissakin raveissa kun Muistokkaan rutistus loppusuoran alussa alkoi, katsojat haukkoivat henkeään, kanssakilpailijat kangistuivat ja Luoman Kustaa huusi ohi mennessään: Vekselit lankeaa!
Muistokas piti talvisista raveista ja oli parhaimmillaan paukkupakkasessa. Niinpä sen harjoitusohjelmana oli usein 20 kilometrin lenkki reen perässä juosten. Joskus se saattoi pukata rekeä, joka tarkoitti että vauhti on liian hiljaista. Se myös rakasti kieriskellä nautinnollisesti lumihangessa.
Muistokas oli 1980-luvulla yksi tunnetuimmista toijalalaisista, todisti Kustaan kokemus:
– Olin kerran reissussa ja minulta alettiin kysellä mistä päin olen. Arvuuttelin, että sieltä mistä Arvo Ylppökin. Ei tiedetty. No, sieltä mistä Harri Holkeri. Ei vieläkään. Sieltä on myös Tiina Vierto. Eikä vieläkään tiedetty. Sanoin sitten lopuksi, että sieltä mistä Muistokas. IHAN TOTTA, TOIJALASTAKO? oli vastaus siihen.
– Muistokas oli ravimiehen ihanne, viisas, nöyrä ja iloinen. Se oli loistava niin tallissa, töissä kuin raviradallakin. Se ymmärsi puhetta. Minulla ei ole ollut eikä varmaan tule samanlaista hevosta koskaan, sanoi Luoman Kustaa murheissaan paikallislehdelle, kun Muistokas lähti autuaammille raviradoille.
Kustaata itseään jäivät kaipaamaan monet ystävät kautta maan. Hän oli vilkas, huumorintajuinen ja seurallinen ihminen, joka piti yhteyttä joka suuntaan ja kävi tapaamassa tuttuja pitkienkin matkojen takana.
– Isälle olivat samanarvoisia herrat ja tavikset. Moni on sanonut, ettei Kustaan jälkeen ole tullut yhtä hyvää juttukaveria, jonka kanssa viihtyisi, sanovat Luoman veljekset Markku ja Pauli.
Hevosta on luettava kuin kirjaa
Kustaa ja Aune Luoman seitsenlapsisessa perheessä tehtiin ahkerasti töitä eikä siitä purnattu.
– Sillankorvassa meidän tehtävänä oli lakaista ja siivota ruokala, kun se suljettiin iltayhdeksältä ja aamukuuden jälkeen mentiin tallille. Joskus se oli aika raskasta, jos oli sattunut olemaan vähän juoksulla illalla, nauravat Pauli ja Markku Luoma.
Hevosensa Kustaa kengitti yleensä itse ja teki niille heinää. Hän ruokkikin niitä ihan omalla tavallaan. Kävi hakemassa ruuantähteitä vanhainkodilta ja nahistuneita hedelmiä kaupoista, jakoi sitten viinirypäleet ja avokaadot sekä kuori appelsiinit ja mandariinit herkuiksi hevosilleen.
Kustaa piti hevosistaan ja se näkyi, mutta hän onkin sanonut viisaasti:
– Hyvän hevosen taustalla on aina ahkera ihminen, joka on lempeä sitä kohtaan. Valmentajan suurimpia syntejä on laiskuus. Aina olisi jaksettava yrittää ja miettiä voisiko asian tehdä vielä paremmin. Tässä työssä pitää olla mukana täysillä ja tosissaan, sekä fyysisesti että henkisesti. Jokainen hevonen on oma yksilönsä ja valmentajan tulisi oppia lukemaan niitä kuin kirjaa.
Luoman tallille löytyi tallitöihin vapaaehtoisiakin apulaisia ihan riittävästi. Tallitytöillä riitti puhtia puunata ja pestä karsinoita, kävelyttää hevosia ja viedä niitä Satamaan uimaan.
– Tallilikkoja riitti ja ne tykkäsivät olla siellä. Hyvä esimerkki on Tähtivirran Tarja, joka 11-vuotiaana pystyi ajamaan millä hevosella tahansa ja hänestä näki, että hän oli tosissaan hevosten kanssa. Hän tuli kotoaan pellon yli tuoden kahdella viiden litran kanisterilla lämmintä vettä hevosille, kun tallilla ei ollut vettä. Hänestä näki jo silloin, että tämä tyttö pärjää. Nyt hän asuu Ranskassa, on American Expressin Euroopan talousjohtaja ja pitää miehensä kanssa 40 hehtaarin hevostilaa hevossiittoloineen ja ravihevosineen, kiittelevät Luoman veljekset.
Muistokkaasta tuli Eilan hoidettava
Pisimpään Luoman tallityttönä ja hevosten hoitajana oli Eila Haaparinne, joka hoiti Kustaan suosikkihevosta Muistokasta koko ajan sen Luomalle tulosta sen menehtymiseen asti.
– Se minun ravihommani alkoi vuonna 1975. Olin käynyt ratsastamassa Kuurilan ratsastustallilla, missä Luoman Jaanakin kävi. Kun talli oli lopettelemassa toimintaansa, Jaana pyysi minua isänsä tallille. Menin ja pian sain hoidettavakseni Hovin Höyryn. Olin ihan onnesta mykkänä, kun ajoin sieltä pyörällä kotiin. Ihanaa, sain ratsastaa joka päivä ja sain vielä nimikkohoidettavankin, muistelee vieläkin hevosurheilua harrastava Eila Haaparinne.
Kun Kustaa Luoma jätti liikkeenpidon pojilleen, hän alkoi tehdä enemmän hevoskauppaa ja olla tallilla enemmän.
– Hän opetti ja neuvoi meitä koko ajan. Teimme kesäisin tallitöitä, ratsastimme ja ajoimme reellä päivittäin, iltapäivisin käytiin uittamassa hevoset. Talvella menimme tallille heti koulun jälkeen. Se oli elämäntapa ja tosi tärkeä vaihe minun elämässäni. Olen Kustaalle erityisen kiitollinen siitä, että hän opetti meille tallitytöille oikeaa työmoraalia. Tallilla tehtiin ahkerasti töitä eikä napistu vastaan. Kustaa oli meille auktoriteetti ja niin oli myös Aune, joka piti meistä huolta, ruokki meitä Sillankorvassa ja on tosi ihana ihminen, kiittelee Eila Haaparinne.
Aina kun hoitohevonen myytiin, sen hoitaja sai tilalle tulleen hoitaakseen. Sillä tavalla Muistokas tuli Eila Haaparinteen hoidettavaksi.
– Muistokas oli luonteeltaan tosi upea hevonen, se oli kiltti ja viisas. Se osasi sanoa päivääkin. Olen tosi onnellinen, että olen saanut hoitaa niin hienoa hevosta ja ilman tätä Luoman korkeakoulua voisin olla erilainen ihminen, kiittelee Haaparinne.
Työnjako isännän ja hevostytön välillä oli ravikilpailumatkoilla selvä.
– Laitoin Muistokkaan valmiiksi kuljetusta varten, loimitin sen ja laitoin talvella jalkoihin suojat, ettei satu matkalla vahinkoa. Ravipaikalla hoidin kävelytyksen ja valjastuksen, sitten Kustaa ajoi lämmittelyajon, jonka jälkeen Muistokas loimitettiin vielä odottamaan starttia.
Raviharrastus on uudessa nousussa Akaassa
Hevosperinne jatkuu Luoman suvussa, sillä sekä Markun että Paulin talleissa asustaa neljä hevosta kummallakin. Pauli Luoma toimii tällä hetkellä Keski-Hämeen raviseuran puheenjohtajana. Seuralla on jäseniä kuutisen kymmentä ja heidän kauttaan ravihevosia melkein yhtä paljon. Seuran jäsenillä on tällä hetkellä useampikin raveissa hyvin menestynyt hevonen.
– Eri puolilla maata ovat V75- raveissa menestyneet muun muassa Timo Leivon Don Maurizio sekä ja Kari Sipiläisen ja Kirsti Kukkolan Aqua´s Solenoid sekä Unto Inkisen Mallikas. Tulevaisuuden lupauksia on Liehun Markun ja Tammen Saulin talleissa, lupailee Pauli Luoma.
Hän haluaa seuransa puolesta lähettää terveisiä Akaan kaupungille.
– Olemme kiitollisia siitä, että saamme käyttää vanhaa Turun radan pohjaa harjoitusratana. Tuo kahden kilometrin suora on tarpeellinen meille ja pyrimme pitämään sen kunnossa ja aurattuna, niin että siitä on iloa myös lenkkeilijöille.
Liisa Ahokas
Lähteet: Luoman perheen leikekirjat ja haastattelut, Eila Haaparinteen haastattelu,
Akaan historia II, Akaan Oriyhdistyksen pöytäkirjat, Historiallinen Sanomalehtikirjasto,
Toijalan Seutu -lehden artikkelit
