Katse lähelle, jälleen kerran

Toijalan ja Viialan keskustojen yrittäjät järjestävät Punaisten mattojen huumaa -tapahtuman 5. marraskuuta. Ohjelmaa ja tarjouksia on keskustojen liikkeissä pitkin päivää. Mukana oleva liike saa eteensä päiväksi punaisen maton. Päivä huipentuu illalla näyttävään muotinäytökseen. Yrittäjät näkevät paljon vaivaa tapahtuman onnistumiseksi.

Punaisten mattojen huumaa -tapahtuman ainoa tarkoitus on kiinnittää kaupunkilaisten huomio Akaan keskustojen palveluihin. Vaikka kyseessä on myönteinen tapahtuma, kyseessä on myös yrittäjien hätähuuto, eikä ensimmäistä kertaa. Jostakin käsittämättömästä syystä täällä ei tajuta paikallispalvelujen arvoa ennen kuin on liian myöhäistä. Kun kauppa lopettaa, saa tyhjennysmyyntiä pitävä kauppias väistellä selkään taputtelijoita.

Akaa on talouden tasapainottamisohjelmineen sellaisessa valinkauhassa, että ei paremmasta väliä. Myönteisyyttä saa hakea. Kaupunki leikkaa ja rajusti juuri niitä palveluita, jotka näkyvät lapsiperheiden arjessa. Jos nopeita oltaisiin, tähän hämäläiset päättäjät harvoin pystyvät, tähän tarjottaisiin oheen jotakin rakentavaakin. Ehkä sellainen on tulossakin peruskorjattavan terveysaseman muodossa, mutta voitaisiinhan samalla päättää selkeästi, missä on todellinen kaupungin keskusta, ja miten sitä todella kehitetään, ja mitä tehdään muiden keskustojen kanssa. Odottavan aika käy pitkäksi. Akaa on saatava näkyviin. Paikallispalveluja tarjoavat yrittäjät tarvitsevat tänäänkin kaupungista henkistä selkänojaa: Akaa on teidän puolellanne.

Vuoden Yrittäjäksi 1993 valittu Viialan Huonekaluliike on vuonna 1947 perustettu perheyritys. Kerttu ja Ahti Alhainen aloittivat toiminnan Viialan keskustassa. Nyt vetovastuussa on Eija ja Tapio Alhainen. Perustettaessa Viialan Huonekaluliike oli puusepän- ja verhoiluliike, tänään hyvin laaja-alainen kalustetalo. Yrittäjä Tapio Alhainen on hyvin realistinen mies, jolla on laajat verkostot ja pitkä järjestötausta. Viiala-Lehden haastattelussa 28. lokakuuta 1993 hän kiteyttää silloisen yhteiskunnallisen ilmaston erittäin tarkasti. Lainataanpa lehteä.

”Jos tavalliselta perheeltä viedään nettotuloja 8 000 markkaa vuodessa, niin onhan se selvä, että se näkyy tällaisen kestohyödykkeen kaupassa, hän toteaa. Samalla hän toivoo ihmisten huomaavan lähellä olevien palveluiden arvon ja käyttävän niitä, muutenhan ne kuihtuvat.”

Aivan samanlainen tilannehan meillä on nytkin, runsaat 20 vuotta myöhemmin. Suomen talouden ahdingon oikaisemiseksi istuva hallitus leikkaa kaikesta mahdollisesta. Päätöksiä myös perutaan, muutetaan ja ne paljastuvat osin huonosti valmistelluiksi. Tilanne näyttää näköalattomalta, kun hallitus kaiken lisäksi kipuilee sisäisten ristiriitojensa kanssa. Kukaan tuskin odotti, että Suomeen tulee turvapaikan hakijoita tuhansia muutamassa kuukaudessa.

Tästä kaikesta huolimatta Punaisten mattojen huumaa -tapahtumaa puuhaavat yrittäjät haluavat kääntää katseemme siihen mikä toimii. Akaassa on korkeatasoiset paikallispalvelut. Ne ovat hyvä tuki arkeen ja miksei myös juhlaankin.