Akuutti tarve turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksille on muutamissa Suomen kunnissa edennyt päättäjien pöydälle. Keuruu pitää mieluummin kasarminsa tyhjillään ja työpaikattomana, ja myös Vihti sanoi ei. Forssassa kaupunginhallituksen torjuma ajatus on tulossa valtuuston käsittelyyn, ja Kouvola sanoi kerrasta kyllä.
Suomessa toimii jo parikymmentä vastaanottokeskusta, jotka on perustettu huomattavasti vähemmällä metelillä. Nytkin meteliä syntyy enimmäkseen aiheen vierestä.
Kun pitäisi puhua juuri niistä ihmisistä, jotka nyt pakenevat sekasortoista kaikki vastaan kaikki -sotaa, kodittomuutta ja elämän epävarmuutta, eksytään vastaanottokeskuksia vastustavien leirissä yleistyksen ja ymmärtämättömyyden poluille. Esimerkkejä löytyy akaalaistenkin tuottamissa sosiaalisen median syväluotauksissa.
Kun Facebookin Akaa-ryhmän ylläpitäjä kysyi, voisiko Akaa ottaa pakolaisia, harva vastasi kysymykseen. Sen sijaan nuoret ja vanhemmat kaupunkilaiset avautuivat maahanmuuttajien rikollisuudesta, kertoivat, että sodan keskeltä pakoon lähtevät nuoret ovat pelkureita, ja pakolaiset ja muut tuliaiset tulee tänne raiskaan ihmisiä. Totta kai ihmeteltiin sitä, että ihmisillä on älypuhelimet mukanaan. Ilmeisesti nämä somekansalaiset jättäisivät puhelimensa eteisen pöydälle aloittaessaan öisen kumivenematkan tuntemattomaan ja pyrkisivät jotenkin muuten kun puhelimitse kertomaan perheelle ja tuttaville, minne ovat päätyneet, jos selviävät matkasta hengissä.
Ymmärtävätkö nämä akaalaiset mopopojat, eläkeläiset ja muut siltä väliltä, mitä he kirjoittavat ja kenestä? He kirjoittavat kaikista niistä ihmisistä, jotka jo nyt asuvat Suomessa tultuaan tänne toisesta maasta. Ihmisistä, jotka kävelevät vastaan Akaan kaduilla, pyörittävät akaalaisia yrityksiä, seisovat vieressäsi junnujen fudismatsissa ja ovat monien työkavereita. Tuskin edes rasistisimpia kommentteja liukuhihnalta suoltavat osoittaisivat näitä sanojaan toiselle ihmiselle vasten kasvoja, mutta netissä uhoa ja uskallusta riittää. Eniten kuitenkin pelkoa. Pelkoa sen edessä, mitä ei nähdä ja mihin ei uskalleta tutustua. Pelkoa sen edessä, että kroonisen kommentointipakon ajassa ei pystykään heittämään tarpeeksi hauskaa läppää.
Maita ja kansoja koskeva yleistäminen sivuuttaa myös ne vähäpätöiset tosiasiat, että Suomi on YK:n ja EU:n jäsen. Suomi ottaa joka tapauksessa vastaan turvapaikanhakijoita ja SPR perustaa joka tapauksessa vastaanottokeskuksia, joiden kustannukset Suomen valtio joka tapauksessa maksaa.
Me kannamme joka tapauksessa kortemme humanitaariseen kekoon, mutta osa meistä haluaa tehdä sen halveksien, hitaammin, hankalammin, ja kalliimmin. Samalla ihmisten hätä pitkittyy, heidän turvapaikkahakemuksensa käsitellään hitaammin ja kotoutuminen hankaloituu.
Kun valtio ja yritykset ilmoittavat vuoropäivinä satojen ihmisten irtisanomisista, osa haluaa lykätä päätöksiä ja uusien työpaikkojen syntymistä ja sysätä ne toisiin kaupunkeihin. Valtion rahalla kustannettava työpaikka kustannetaan valtion rahalla, oli se sitten rautateillä tai vastaanottokeskuksessa. Joku tekee työn jossain, ja me kaikki maksamme siitä osamme.
