Viiala tunnetaan edelleenkin teollisuudestaan, vaikka laitoksista viimeisen, Schaumanin vaneritehtaan alasajosta on jo hieman yli kymmenen vuotta. ”Kolmen piipun kylässä” toimivat yhtä aikaa viilatehdas, nahkatehdas ja vaneritehdas (alun perin lasitehdas ja saha) työllistäen kukin satoja ihmisiä usean sukupolven ajan.
– Mistä uudet akaalaiset tietäisivät, mitä täällä on ollut. Jos tällaista näyttelyä ei olisi, uusi kotipaikkakunta ei avautuisi ollenkaan. Puhuttan piipuista, ei mistään musta Harmi vain, että tämä historia ei ole pysyvämmin esillä missään, miettii näyttelyssä piipahtanut ja paikkakunnalle juuri muuttanut Sirpa Järvinen.
Nyt tehtaat ovat muisto vain, joka elää vanhoissa valokuvissa ja aikalaisten muistoissa. Viiala-Seuran valokuvanäyttely lauantaina Viialan työväentalolla sai liikkeelle yli 400 kävijää. Joku löysi kuvista itsensä, isänsä, äitinsä tai isovanhempansa, ystävänsä tai puolisonsa. Yleisön keskusteluista päätellen nuoremmat katselijat saivat tietää, mitä edelleenkin pystyssä olevien kolmen tehdaspiipun ympärillä oikein tapahtui.
Valokuvat näyttelyyn kokosivat Jouko Ahonen ja Jyrki Lepomäki.
Viiala kiinnostaa
Viiala-Seuran puheenjohtaja Inkeri Laitisen mielestä näyttelyn suosio on osoitus siitä, että Viiala ja viialalaisuus kiinnostavat.
– Juuri tämä teollinen aika on ollut Viialan suuruuden aikaa ja tämän ajan muistojen toivotaan säilyvän. Sehän oli kaikin puolin hienoa aikaa, kylä eli. Kaikki olettivat, että teollisuus Viialassa säilyy, mutta sitten kävi niin kuin kävi, harmittelee Laitinen.
Onneksi valokuvat ja muistot ovat tallella. Inkeri Laitisen mielestä jos ei tunne historiaa, ei voi ymmärtää nykyisyyttäkään.
– Täällä on tehty paljon töitä Viialan historian taltioimiseksi, mutta paljon on ehtinyt myös kadota.
Inkeri Laitinen oli mukana kunnallispolitiikassa tehtaiden alasajon alkaessa.
– Mietin silloin, onko kaikki tämä välttämätöntä. Esimerkiksi vaneritehdas oli loppuun asti kannattava. 1990-luvun alkuun osui Viialan kunnankin ahdinko. Ihmisiä irtisanottiin kunnasta ja muualtakin. Mietin silloin ihmisiä, minne he joutuvat, muistelee Laitinen.
– Monelle olisi ehkä löytynyt töitä muualtakin, mutta kun talot ja tavarat olivat täällä. Silloin laskivat kiinteistöjen hinnatkin, joten niistä ei saanut omiaan pois.
Seura on huutavan ääni korvessa
Viiala-Seura luotsaa syksyllä toimintansa jatkoa. Inkeri Laitinen haluaisi kotiseututyön ohella seuran olevan ”huutavan ääni korvessa”, jotta Viialan taajama ei täysin taantuisi.
– Mitä voisimme seurana tehdä, etteivät täältä kaikki palvelut ja kaupat katoaisi ja ettei tärkeitä rakennuksia purettaisi, miettii Laitinen.
Viimeksi Viiala-Seura ja Inkeri Laitinen saivat julkisuutta vaneritehtaan voimalaitoksen purkamisen yhteydessä kun Laitinen nousi vastustamaan voimalaitoksen piipun purkamista. Piippu jäi ainakin toistaiseksi pystyyn.
Museo toimimaan
Kotiseutuseura toivoo myös, että nyt varastoissa oleva Viialan museo saisi pysyvän paikan.
– Meille on kerrottu, että esineistöä luetteloidaan ja museota suunnitellaan nahkatehtaalle. Saa nähdä, miten käy ja milloin, sanoo Viiala-Seuran puheenjohtaja Inkeri Laitinen.
Kolmen piipun kylä-näyttelyn ohessa olivat esillä myös Kirsti Käen leikekansiot ja Orvokki Lundahlin keräämä kokoelma Viialassa valmistettuja lasiesineitä. Kahviossa pyörivät myös Alfons Polakovskin filmit, joissa näkee Viialan ympäristön muutoksen.
Oman mausteensa näyttelyhumuun toi vuonna 1943 kansakoulunsa aloittaneiden luokkakokous työväentalon kokoustiloissa. Luokkakokouksen oli kutsunut koolle Eino Mantela, jota monet kiittelivät tästäkin aktiivisuudesta.
