Kirkastussunnuntai, Kristuksen kirkastumisen päivä. Se on tulevan pyhän aiheena. Kirkastussunnuntai ihan vain sanana kuulostaa jotenkin niin kovin positiiviselta ja valoisalta. Näinhän se usein onkin. Jonkin asian kirkastuminen viittaa siihen, että jokin asia tai tapahtuma oivalletaan, ymmärretään, saa uuden merkityksen tai jokin päämäärä saavutetaan.
Elämässä on monesti myös niin, että ennen kuin jokin asia selviää, ratkeaa tai kirkastuu, on sitä edeltänyt jonkinlainen pimeys tai harmaus. On kenties kipuiltu ja painittu epävarmuuden ja pelkojen kanssa. On saatettu käydä hyvinkin pohjalla omien vaikeuksien kanssa ja niiden johdosta.
Ei kait meistä kukaan voi välttyä noilta elämän pimeiltä laaksoilta. Jokainen meistä taivaltaa omaa polkuaan, joka johtaa milloin pimeään laaksoon, milloin korkealle vuorelle kirkkauteen. Tätä polkuamme taivaltaessamme, emme kuitenkaan pärjää yksin. Tarvitsemme matkakumppaneita ja rinnallakulkijoita vierellemme. Tarvitsemme heitä, jotka kannattelevat meitä silloin, kun omat jalkamme eivät enää kanna.
Ennen kaikkea tarvitsemme matkakumppaniksi Kristusta. Hänet kutsumme matkakumppaniksemme rukoillen. Aivan kuten noustessaan vuorelle rukoilemaan Jeesus ottaa mukaansa kolme lähintä opetuslastaan. Vuorella Jumala ilmestyy heille, pilvestä kuuluu ääni, joka sanoo: ”Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!”
Samoin me voimme kutsua rukouksin Kristuksen matkakumppaniksemme elämän polulle ja luottaa siihen, että turvanamme on ikiaikojen Jumala, joka opastaa meitä oikeaa tietä. Rukoukset ovat tienviittoja matkallamme, jonka varrella on paljon kuopia ja risteyksiä. Rukoukset kantavat meitä ja ohjaavat oikeaan suuntaan.
Joskus voi kulua kauankin, ennen kuin jokin asia itselle kirkastuu tai saavuttaa jonkin haluamansa päämäärän. On vain jaksettava taivaltaa omaa polkuaan ja luotettava siihen, että asiat menevät parhain päin. Minultakin kului useita vuosia, kunnes oma tavoitteeni, pappisvihkimys, tuli saavutettua.
Matkallani oli monia mutkia ja risteyksiä, mutta niin vain ”rukoustienviitat” johdattivat minutkin kohti tätä päämäärääni. Uskoen, luottaen ja rukoillen kuljin eteenpäin kera kannattelevin rinnallakulkijoiden. Ennen kaikkea rinnallakulkijanani oli Kristus, joka ohjasi ja kantoi minua matkallani. Välillä kävimme kovaakin ”vääntöä” siitä, minkä reitin valitsemme, mutta onnekseni luotin matkakumppaniini ja niin saavutin oman vuoreni laen.
Rukoukset ja luottamus Jumalan armoon kantavat minua myös vastavihittynä pappina. Rukoukset ovat johdattaneet minua tällä tiellä, joka on johtanut minut Akaan seurakuntaan. Rukoukset ja siunaus, jotka ovat olennainen osa pappisvihkimystä, kantavat minua. Ne kantavat minua kuin Kristuksen käsivarret, jotta voin olla vuorostani Teidän kaikkien rinnallakulkijana ja rukoilla siunausta ja johdatusta matkallenne elämän polulla.
Kulkekaamme yhdessä toinen toistamme tukien ja Kristuksen armoa, siunausta ja johdatusta rukoillen, jotta Jumala meille kirkastaisi kasvonsa ja johtaisi meitä oikeaa tietä.
Siunausta kesäänne!
Pihla Rapola
Akaan seurakunnan vs. seurakuntapastori
