Valtionhoitajapuolue rakoilee

Sosialidemokraattisen puolueen vaalitappio aiheuttaa Suomessa aina paljon uutisia jälkikäteen. Pyykkiä pestään hyvin julkisesti, niin nytkin, vaikka sitä haluttaisikaan. Puolue ei ole ollut Antti Rinteen puheenjohtajaksi valinnan jälkeen yhtenäinen. Jutta Urpilainen johti puoluetta aivan toiseen suuntaan, kuin mitä ammattiyhdistysdemarit halusivat.

Valtiovarainministerinä Urpilainen tajusi tasavallan taloudellisen tilan. Nyt ei voi enää pelata ammattiyhdistysliikkeen kortein. Nyt on pelastettava isänmaa kovin keinoin. Juha Sipilä (kesk) pääsee kohta johtamaan hallitusta, joka leikkaa niin köyhiltä kuin rikkailtakin. Vastaavaa teki valtiomies Paavo Lipponen (sd), jonka hallitukset nostivat Suomen kansainvälisesti mallimaaksi.

Paavo Lipponen ja hänen valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok) uskoivat valtiovarainministeriön virkamiehiä, kun nämä lukivat pöytää madonlukuja Suomen talouden tilasta. Kurssi käännettiin. Esko Ahon (kesk) porvarihallituksen viitoittamaa linjaa voitiin jatkaa, vaikka Ahon aikana ammattiyhdistysliike teki kaikkensa muutoksen estämiseksi. Keinot olivat kovat, siinä sai mennä valtiomies Kalevi Sorsakin (sd).

Pirkanmaalla ja Akaassa vasemmistodemarit ovat voimissaan. Vaalit menivät täällä hyvin. Voi jopa sanoa, että sosialidemokraattien linjariita näki päivänvalon Pirkanmaalla, kun äänikuningatar Sanna Marin vaati ensimmäisenä Jutta Urpilaisen vaihtamista. Vaaleissa äänikuningatar Hanna Tainio koki tylyn kohtalon, kun meni äänestämään Näsijärven rannan tunnelin puolesta. Omien kosto oli voimallinen, vaikka tunneli pelastaakin Tampereen.

Miten voi olla herraviha yhdessä kansanliikkeessä näin syvässä?

Akaassa sosialidemokraatit ovat voimallista ammattiyhdistysväkeä. Toisin ajatteleviakin demareita on, mutta he kuljeskelevat hymähdellen aitoviertä. Puhuminen peruspalveluista tuo ääniä, mutta tulee kaupungille kalliiksi kun peruspalveluja pitää olla siellä ja täällä. Kylmäkoskella puolueen kannatus on henkitoreissaan, mutta Tarpiakoti saatiin onneksi kansanedustaja Pia Viitasen (sd) suosiollisella avustuksella korjattua. Viialassa työväenyhdistys kaivaa puolustushautoja oman terveysaseman ympärille, jotta Toijalan demarit eivät kaikkea keskittäisi. Torkonkartano II on saatava liikkeelle mitä pikimmin.

Akaa on porvarillinen kaupunki, mutta missä se näkyy. Ei ainakaan kunniamerkkeinä ansioituneille itsenäisyyspäivänä. Työväenliike ulkoiluttaa lippujaan vapunpäivänä marssien ja joku kolmannen luokan piirisihteeri pitää jyrkän puheen. Arvatenkin puhe käsittelee tulossa olevaa yhteiskuntasopimusta, joka arveluttaa. Nyt kun olisi ehkä luovuttava kerrankin jostakin, naama menee kalpeaksi. Suomi on vientiteollisuudesta elävä maa, ja tuotteemme menevät kaupaksi vain, jos ne tehdään halvemmalla kuin muualla. Tämä johtaa automaattisesti siihen, että jonkun on jostakin luovuttava. Nyt on luovuttu työstä, joka siirtyy täältä kauaksi.

Vapun hulinassa kannattaa miettiä sitäkin, mistä saadaan tulevaisuuden osaajat. Meillä on aivan liian paljon liikaa koulutettuja, jotka paremman puutteessa kouluttavat itseään lähihoitajiksi varman työpaikan toivossa. Puolueet lupasivat vaaleissa yhteensä ainakin puoli miljoonaa uutta työpaikkaa. Hyvänen aika, tähän määrään tarvitaan jo rajua työperäistä maahanmuuttoa.

Oppositio ei tee hyvää demareille. Fiksuimmat sen tietävät.